Kirjoittanut willehoo | 22.10.2015

Toisen posken kääntäminen

Kysymys siitä, mihin asti rakkaus velvoittaa meitä menemään ja missä kohdin on oikein ja kristillistä sanoa, että nyt riittää, on haastava. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa on vaikea:

Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää. Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. (Matt. 5:39-44)

Nämä sanat tuntuvat edellyttävän kristityltä täydellistä alistumista, mutta nähdäkseni kysymys on päinvastaisesta. Ensinnäkin kontekstina tässä ovat kristittyjen vainot, ei mitkä tahansa arkipäiväiset kinastelut. Toiseksi nähdäkseni Jeesuksen opetus on, että vainoissakaan kristittyjen ei pidä alistua väärintekemiselle vaan aktiivisesi vastustaa sitä tekemällä hyvää pahantekijälle ja näin sekä säilyttää terve itsekunnioitus että kutsua vainoajaa parannukseen.

Kun Jeesus puhuu poskelle lyömisestä ja vaipan eli päällystakin viemisestä, hän ei puhu katuväkivallasta. Olisi mieletöntä tulkita, ettei kristitty saisi väistää tai paeta, kun joku yrittää lyödä tai ryövätä. Meillä on Raamatussa esimerkkejä myös siitä, kuina apostolit ja Herra itse tietyissä tilanteissa puolustivat itseään ja vaativat itselleen oikeutta. Kun Jeesus opetuslapsineen lähti kiirastorstain yöhön, hän käski heitä varustautumaan miekoin. (Luuk. 22:36-38) Kun Herraamme lyötiin kasvoihin, hän moitti lyöjiään: ”Jos minä puhuin oikein, miksi minua lyöt?” (Joh. 18:23) Samaten pyhä apostoli vetosi lailliseen oikeuteensa Rooman kansalaisena, kun häntä oltiin ruoskimassa. (Apt. 22:25) Hänen kristillinen vakaumuksensa estänyt häntä hakemasta oikeutta lakiteitse vetoamalla keisariin, kun häntä oltiin laittomasti luovuttamassa juutalaisten käsiin. (Apt. 25:11) Herramme ja hänen apostolinsa olivat kyllä valmiita kärsimään Jumalan valtakunnan tähden, mutta eivät he alistuneet mihin tahansa mielivaltaan. Jeesus kehotti olemaan älykkäitä kuin käärmeet (Matt. 10:16) ja mihin tahansa petkutuksiin antautuminen ei tätä sanaa olisi toteuttanut.

Sama koskee antamista. Apostolien teoista ja Paavalin kirjeistä me luemme, että seurakunnassa tarkkaan laskettiin miten avustukset jaettiin. Varhaiskristillinen kirjoitus Didakhe kehottaa harkintaan siinä, kenelle rahojaan jakaa: ”Hiotkoon almu kädessäsi” (1:6) ja samassa kirjoituksessa varoitetaan kiertävistä profeetoista, jotka tosiasiassa ovat vain almun perässä. Seurakunnassa pidettiin luetteloa leskistä, jotta se, joka apua eniten tarvitsee, saisi sen ensimmäisenä. (1. Tim. 5:9, 15). Apostoli tuomitsi toisten siivellä elämisen niiltä, jotka eivät oikeasti olleet avuntarvitsijoita. ”Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.” (2. Tess. 3:10-11)

Nähdäkseni kristittyjä kutsutaan suurempaan rakkauteen kuin mikä maailmalla luonnostaan on, mutta silti rakkaus ei merkitse tyhmyyttä. Jos joku haluaa käyttää toisen rakkautta vain hyötyäkseen itse, niin hänelle on minusta lupa sanoa myös ei. On nimittäin niinkin, että meidän rakkautemme ei ole loputon ja jos yksi syö kaiken voimamme, ei rakkautta riitä enää niille, jotka sitä ehkä enemmän tarvitsisivat. Sama koskee mitä konkreettisimmin almun antamista.

Normaali kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat minusta riittäviä sellaisille ihmisille, jotka vaativat ja vaativat, mutta eivät anna takaisin. Ei heitä kohtaan pidä olla tyly, mutta omat resurssit on syytä jakaa niin, että yksi ihminen ei vie kaikkia voimia – erityisesti jos voimia ei riitä enää oman puolison ja perheen rakastamiseen, mikä on jokaisen ihmisen velvollisuus jo luonnollisen lain nojalla.

Mitä tulee vihamiesten (ja riitakumppaneiden) puolesta rukoilemiseen, on olemassa vaara, että kehotus rukoilla tukahduttaa omat vihan ja pettymyksen tunteet ja ne kuitenkin jäävät kalvaamaan. Kehotusta rukoilla väärintekijän puolesta on kyllä oikea laajemminkin kuin vainojen kontekstissa, mutta usein on tarpeellista ensin antaa tilaa omille tunteillensa, nekin Jumala nimittäin on antanut meille syystä, minän eheyttä ja mielenterveyttä suojelemaan. Kristityllä on se hieno väline vaikeiden tilanteiden käsittelyyn, että toisinaan, kun tuntuu, että johonkin asiaan ei saa oikeutta tässä ajassa, sen voi jättää Jumalan haltuun ja rukoilla Jumalalta parannuksen armoa itselle ja muille ja näin mennä asiassa eteenpäin.

Yhdysvaltalainen Jack T. Chick ja hänen kustantamonsa Chick Publications ovat tulleet kuuluisiksi raflaavilla ja sensaatiomaisia paljastuksia sisältävillä sarjakuvatraktaateillaan. Traktaattien vuodesta toiseen jatkuva suosio perustuu ainakin osin niiden shokkiarvoon. Ne sisältävät kohupaljastuksia ja rankkaa mustamaalausta milloin mistäkin antikristilliseksi väitetystä ilmiöstä.

Joka seuraa internetin keskustelupalstoja, ei voi välttyä törmäämästä erityisesti amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen taholta tulevaan juorujen ja salaliittoteorioiden tulvaan koskien vihollisiksi koettuja tahoja. Esimerkiksi Obama, paavi ja arabit ovat tulilinjalla tuon tuosta. Kahdeksannen käskyn pitäisi kieltää kristittyä antamasta väärää todistusta lähimmäisestä – silloinkin kun kyse on vihollisesta – mutta ilmeisesti, kun juorut ovat tarpeeksi meheviä, käsky ei enää päde.

Tapausesimerkkinä siitä, kuinka panetteleva valhe rakennetaan, toimikoon analyysi eräästä Chick-traktaatista, jota suomeksi jaetaan nimellä Kuoleman leipä ja joka on englanniksi netissä luettavissa nimellä Death Cookie.

Kuoleman leipä -sarjakuvan ja lukuisan muun salaliittoteorioita viljelevän julkaisun metodi on samanlainen:

  1. Valitaan kohde, jota halutaan parjata.
  2. Etsitään valitusta kohteesta jotakin yhdennäköisyyttä tai samankaltaisuutta johonkin negatiivisena koettuun ilmiöön tai muutetaan yksityiskohtia jossakin kertomuksessa siten, että saadaan kohde näyttämään epäilyttävältä.
  3. Kun löydetään jokin samankaltaisuus tai väitetään sellaisen löytyneen, todetaan, että ilmiöiden välillä on todellinen yhteys ja valittu kohde tarkoituksellisesti ammentaa jotenkin tuosta negatiivisesta kohteesta, mutta usein tietysti sillä tavoin salaisesti, ettei asiaa pystytä pitävästi näyttämään toteen.

Kuoleman leipä

Tässä traktaatissa ryysyihin pukeutunut mies kysyy saatanalta, miten hän voisi saada mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa ja rahaa. Saatana neuvoo miestä ryhtymään paaviksi ja tekemään leivästä jumalan, jota ihmisten pitää palvoa. Saatana ja paavi keskustelevat:

  • –Nyt tarvitaan vain jumala, jonka ihmiset voivat nähdä ja jota he voivat koskea ja rukoilla. Ja tässä se on – pieni leipä!
  • –Mitä? Oletko hullu? Kukaan ei usko tuota!
  • –Niin tehtiin muinaisessa Egyptissä ja se toimi! Ja usko minua ystäväni, me voimme tehdä sen uudestaan. – Egyptissä ihmiset palvoivat aurinkoa ja he kutsuivat sitä suureksi Osiris-jumalaksi. Egyptin alttareilla oli pyöreitä, auringon muotoisia happamattomia leipiä.

Myöhemmin traktaatissa kerrotaan, kuinka ”uskonnollinen neuvonantaja” (eli saatana) toi lisää Jeesuksia (mm. Jeesuksen seimessä ja Jeesuksen ristillä) äiti-kirkkoon sekoittaakseen lapset.

  • ”Mutta kaikkein vaarallisin Jeesus oli se, jonka he varastivat Egyptistä. ’Leipä-Jumala’. IHS tarkoittaa tarkoittaa egyptiläisiä jumalia: Isis, Horus ja Seb. Katolisessa öylätissä on nämä kirjaimet.”

Mistä näin radikaalit väitteet juontavat juurensa? Ei savua ilman tulta – vai onko sittenkin?

Alexander Hislop ja Kaksi Babylonia

1800-luvun kolonialismi tarjosi arkeologeille ennen näkemättömän mahdollisuuden tehdä tutkimuksia korkeakulttuurien syntysijoilla Egyptissä ja Mesopotamiassa. Arkeologien löydöistä uskontotieteilijät yrittivät tehdä päätelmiä muinaisaikojen uskonnoista.

Eräs skotlantilainen pastori nimeltään Alexander Hislop (1808-1865) innostui arkeologisesta kirjallisuudesta ja vertailevan uskontotieteen menetelmistä. Hän ei itse ollut akateemikko, eivätkä hänen tutkimuksensa noudata akateemisia periaatteita, joissa tutkimustulokset pitäisivät olla jotenkin todennettavissa ja joissa toiset tutkijat arvioivat lähteiden käytön asianmukaisuutta.

Hislopin pääteos on nimeltään Kaksi Babylonia. Sen pääteesin mukaan kaikki uskonto on lähtöisin Babylonista, kaikkialla maailmassa esiintyvä pakanuus ilmentää tuota babylonialaista kantauskontoa ja roomalaiskatolinen kirkko on uusi Babylon. Katolisen kirkon uskomukset ja tavat ovat kaikki peräisin tuosta kantapakanuudesta.

Hislopin lähtökohta ja tutkimustulokset olivat jo hänen aikalaistensa silmissä täysin pseudotieteellisiä, mutta Hislop oli hyvä tarinankertoja ja tässä tapauksessa tarut olivat totuutta viehättävämpiä. Nopeasti silmäiltynä Hislopin teos onkin vakuuttava. Se sisältää enemmän anekdotaalista tietoa egyptiläisestä, sumerilaisesta ja kaikenlaisesta muustakin pakanuudesta kuin olet mistään tietokirjasta koskaan lukenut tai tulet lukemaan. Ja jos faktat loppuvat lähdeteoksista, ei Hislopille ole mikään ongelma keksiä niitä lisää.

Öylätin pyöreys todisteena egyptiläisestä auringonpalvonnasta

Kuoleman leipä -traktaatti, monien kaltaistensa pamflettien tapaan ei listaa viitteitä, joiden perusteella kriittinen lukija voisi tarkistaa julkaisussa esitetyt väitteet. Chickin väitteillä egyptiläisestä pakanuudesta on kuitenkin pohjansa edellä mainitussa Hislopin Kaksi Babylonia -kirjassa.

Hislop löytää Egyptin uskonnollisissa menoissa käytetyn leivän pyöreydestä yhtymäkohdan katoliseen (ja myös luterilaiseen) ehtoollisleipään. Hän kirjoittaa:

Täytyy olla olemassa joku syy, miksi roomalaiskatolinen kirkko kiinnittää niin paljon huomiota öylätin pyöreyteen; ja se syy löytyykin, kun tutkimme Egyptin alttareita. Wilkinson kertoo: ”Kaikilla alttareilla on ohut, pyöreä keksi”. Lähes jokaisella yksityiskohdalla oli symbolinen merkitys Egyptin jumalanpalveluksessa. Egyptin pyhissä symboleissa niin usein esiintyvä pyöreä kehä oli auringon symboli. (http://arvioikaa.com/2B17.html)

Samankaltaisuuden löytäminen leivän muodosta on tyypillinen esimerkki Hislopin ja kaltaistensa tavasta rakennella siltoja asioiden välille, joiden välillä on hyvin vaikea osoittaa olevan mitään tosiallista yhteyttä.

Ralph Woodrow’n tarina

Yhdysvaltalainen evankelista Ralph Woodrow (s. 1939) kuuluu niihin ihmisiin, joihin Hislopin tarinat ovat tehneet vaikutuksen. Woodrow innostui siinä määrin Hislopin löydöistä, että hän kirjoitti oman kirjansa Babylon Mystery Religion, jossa pääasiassa referoi Hislopin työtä. Omien sanojensa mukaan tuo kirja on tuonut hänelle elämänsä aikana enemmän tuloja kuin mikään muu työ tai julkaisu. Tuon kirjan perusteella hän sai jopa muinaisten uskontojen asiantuntijan tittelin.

Ymmärrettävästi Woodrow sai myös paljon kritiikkiä. Toisin kuin useimmat salaliittoteoreetikot, Woodrow kuunteli kritiikkiä ja päätti selvittää lähteidensä luotettavuuden. Seurauksena oli se, että Woodrow veti kirjan myynnistä ja kirjoitti toisen, Babylon Connection?, jossa hän kumosi kaiken kirjoittamansa. Kun hän alkoi huolellisesti tutkia Hislopin teosta, alkoi se vaikuttaa huvittavalta. Nippelitiedon määrä antaa Hislopista tietoviisaan vaikutelman, mikä on petollista. Eräs tyypillinen propagandan keino nimittäin on vyöryttää väitettyjä faktoja niin tiuhaan, että lopulta lukija alkaa uskoa, että väitteiden takana on oltava edes jotain perää. Väitteiden lukumäärän ei pitäisi kuitenkaan koskaan riittää todisteeksi niiden luotettavuudesta. Woodrow’n artikkeli antaa kuvan Hislopin väitteiden tavanomaisimmista ongelmista.

Pyöreitä leipiä… ja neliönmuotoisia ja virtahevon ja ovaalin mallisia.

Hislop vetoaa egyptologi John Gardner Wilkinsoniin (1797-1875) väitteidensä tueksi. Kun Woodrow lähti asiaa selvittämään ilmeni, että toden totta Wilkinson mainitsee egyptiläisillä alttareilla olleen pyöreitä leipiä. Mutta Wilkinson sanoo myös paljon muuta:

”Leivät olivat monen muotoisia. Monet olivat pyöreitä, ovaalinmuotoisia tai kolmiomaisia, toisissa reunat oli käärityt ylös… Niitä oli myös lehden tai eläimen muotoisia kuten krokotiilin pään tai jonkun erityisen hahmon.” (Ancient Egyptians, vol. 5, p. 353, sitaatti suomennettu kirjasta Babylon Connection?):

Wilkinsonin mukaan egyptiläiset pitivät kaikenmuotoisia leipiä alttareillaan, mikä pilaa koko Hislopin väitteen! Mutta Hislopille riittää, että Wilkinson mainitsee myös pyöreät leivät. Chick-traktaattien mukaan tämä pyöreys puolestaan todistaa, että katolisen kirkon (ja siinä sivussa myös luterilaisen kirkon) ehtoollisen vietto onkin egyptiläistä pakanuutta!

IHS

Chick-traktaatin mukaan katolisen kirkon ehtoollisleivistä löytyvät egyptiläiselle kolminaisuudelle omistetut kirjaimet IHS. Tämä väite on kenties koko traktaatin huvittavin.

Hislop kirjoittaa:

Öylätissä ovat lukemisen arvoiset kirjaimet. Nuo kirjaimet ovat I.H.S. Mitä merkitsevät nuo mystiset kirjaimet? Kristityille nuo kirjaimet merkitsevät sanoja ”Iesus Hominum Salvator”, ”Jeesus, ihmisten Vapahtaja”. Mutta entä kun roomalainen Isiksen palvoja (sillä keisareiden aikana Roomassa oli runsaasti Isiksen palvojia) loi silmänsä niihin, miten hän ne luki? Hän luki ne tietenkin oman tunnetun epäjumalanpalvontajärjestelmänsä mukaisesti: ”Isis, Horus, Seb”, mikä tarkoittaa: ”Äiti, Lapsi ja jumalten Isä”, — toisin sanoen ”egyptiläinen kolminaisuus”. (http://www.arvioikaa.com/2B17.html)

Hislopille ja Chickille voisi vastata:

  1. IHS ei ole tavallinen kuviointi katolisen kirkon ehtoollisleivissä, useimmiten niissä on joko yksinkertainen ristikuvio tai ei kuviointia ollenkaan. Sääntöä niiden kuvioinnista ei ole.
  2. Isis, Horus ja Seb eivät muodosta erityistä jumalkolmikkoa egyptiläisessä mytologiassa. Seb on päässyt Isiksen ja Horuksen seuraan ilmeisesti lähinnä siksi, että nimi alkaa sopivalla kirjaimella.
  3. Jos ehtoollisessa oli kyse Osiriksen palvonnasta, niin miksi leivässä lukee kolmen aivan eri jumalan nimet?
  4. IHS-lyhenne tulee Jeesuksen kreikankielisestä nimestä IHSOUS (latinan H:lta näyttävä kirjain on pitkä ee, eeta) ja se on ollut ensimmäistä kertaa käytössä 1400-luvulla. Ei keisariajan Roomassa.

Eikä Osiris ollut auringon jumala vaan manalan, eikä hänen kulttimenoihinsa ole liittynyt pyöreiden aurinkokeksien palvontaa. Ra olisi sopinut aurinkojumalaksi, mutta koska hänen palvontaansa ei liity vehnäkakut, päätti Hislop yhdistää manalan ja auringon jumalan kulttimenot yhdeksi ja samaksi kultiksi.

Hislopin menetelmällä myös mannan, jota Israel erämaassa söi, voidaan sanoa kuuluneen egyptiläiseen pakanuuteen, koska sekin oli muodoltaan pyöreää! (2. Moos. 16:14)

Luther sakramentin vastustajana

Traktaatissa kuvataan, miten ”eräs lapsista” löytää pyhät kirjoitukset ja paljastaa ”äiti-kirkon” valheet. Kyse on arvatenkin Martti Lutherista. Lutherin tosiasiallinen kanta saa väistyä, kun hänet pannaan kieltämään Kristuksen ruumiillinen läsnäolo ehtoollisessa. Luther on kiusallinen tapaus katolisen kirkon vannoutuneille vihollisille. Luther oli se, joka uskalsi nousta tiettyjä aikansa kirkkoon pesiytyneitä epäkohtia kohtaan ja hän piti paaviutta kaiken pahan alkuna ja juurena. Sakramenttiteologialtaan hän oli kuitenkin peripaavilainen ja puolusti henkeen ja vereen sekä lasten kastamista että Kristuksen todellista läsnäoloa ehtoollisessa. Eikö Luther vain tullut ajatelleeksi asiaa? Kyllä varmasti tuli. Hänen mielestään oli parempi, että reformaatio jakautuu heidän ja sveitsiläisten kesken, kuin että Kristuksen sanoja ”tämä on minun ruumiini” lähdetään muuntelemaan.

Traktaatissa Luther lukee Raamattua ystävänsä kanssa ja keskustelee:

  • –Viimeisellä ehtoollisella Jeesus sanoi: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, tehkää se minun muistokseni.”
  • –Sittenhän se on vertauskuvallista! Pyhä isä valehteli meille.

Näin Luther ei todellakaan ajatellut. Kun Jeesus sanoi ”tämä on minun ruumiini”, hän tarkoitti sitä. Markus ei asetussanojen kohdalla puhu mitään muistoksi viettämisestä (Mark. 14:22). Jos sanat muistoksi viettämisestä todistavat ehtoollisen olevan pelkkä muistoateria vailla Kristuksen todellista ruumiillista läsnäoloa, niin silloin ilmeisesti evankelista Markus oli paavin babylonialaisten valheiden ensimmäinen lähettiläs nämä sanat pois jättäessään.

Mistä tunnistaa valheen?

Kaupankäyntiin liittyviltä petoksilta suojautumisessa auttaa nyrkkisääntö: ”Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta.”

Uskontoon liittyvissä huijauksissa samaa sääntöä voi soveltaa: ”Jos se kuulostaa liian uskomattomalta, se todennäköisesti on sitä.”

Kristityn kunnia-asia on varjella lähimmäisen mainetta, myös silloin kun tuo lähimmäinen edustaa jotakin negatiivista asiaa tai tahoa. Jeesus sanoo: ”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikein.” (Joh. 7:24)

Vaikka nykyään Googlen avulla on parilla klikkauksella tarkistettavissa useimmat huijaukset, liian moni kristitty mieluummin valitsee herjaaviin salaliittoteorioihin uskomisen – kenties siksi, että ne ovat jännittävämpiä. Todellisuudessa, silloin jos kristitty ei voi vakuuttua siitä, onko jokin juoru totta, on hänen paljon parempi sulkea suunsa ja tutkia asioita, kuin alkaa kertoa puolitotuuksia eteenpäin. Raamattu varoittaa juoruilusta (mm. 2. Kor. 12:20) ja se koskee paitsi yksityiselämän asioita, yhtälailla myös kokonaisia kirkkokuntia ja uskonnollisia ryhmiä. Mitä enemmän kritiikkiä esitetään valheellisin perustein, sitä enemmän totuudenmukainen kritiikki joutuu kyseenalaiseksi. Jeesus sanoo:

Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. (Joh. 4:23)

chick_sivut

Kirjoittanut willehoo | 23.8.2014

Herran äiti Maria, ikuinen Neitsyt

Neitsyt Marian paikka uskonelämässä

Luukkaan evankeliumin mukaan Herramme äiti Maria lausui: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria.” (Luuk. 1:48-49) Jeesus uskoi äitinsä hoivan apostoli Johannekselle ja teki Johanneksesta Marian pojan. (Joh. 19:26-27) Myös me ylistämme Herramme äitiä Autuaaksi Neitsyeksi ja kuten Johannekselle ja Jerusalemin seurakunnalle (Ap. t. 1:14), hän on uskovien äiti meillekin. Hänestä sai lihan puolesta alkunsa maailman Vapahtaja. Hänen kohtuunsa sikisi Pyhän Hengen voimasta todellinen Jumala ja siksi häntä kutsutaan Jumalansynnyttäjäksi.

Jumalansynnyttäjän, autuaan Neitsyt Marian kunnioittaminen ei ole ensisijassa dogmaattinen vaan hartaudellinen asia. Joku kysyy: mitä väliä on Jeesuksen äidillä? Eikö kysymys ole vain siitä, että Jeesus tarvitsi jonkun äidikseen? Mutta Marian ihmeellisyys onkin siinä, millaisen armon hän kaikista maailman naisista Jumalalta sai. Maria sai olla lähempänä Jeesusta kuin kukaan muu. Hän varjeli kaikkeuden Herraa pienokaisena sylissään. Jumalan lihaksitulo on suuri uskon salaisuus. Siitä salaisuudesta voivat uskonopilliset väittelyt raapaista vain pintaa. Syvällisesti tämä salaisuus aukeaa vain uskovalle sydämelle.  Jumala armostaan antoi Kristuksen kasvaa Mariassa. Miten minä voisin saada tuon saman armon? Maria vaali ja varjeli Jeesuksen kasvua. Miten minä voisin olla kuin Maria ja vaalia sitä pientä uskon tainta, joka minut tekee yhdeksi Herrani kanssa?

Protestanttinen näkemys ja vanha yleiskirkollinen opetus

Tässä artikkelissa keskityn vain yhteen Mariaan liittyvään kysymykseen, joka aika ajoin aiheuttaa tulisia väittelyitä. Monet protestantit pitävät itsestään selvänä, että Jeesuksen synnyttämisen jälkeen Joosef yhtyi Mariaan ja he saivat yhteisiä lapsia. Monelle on suuri pahennus se, että uskonpuhdistajat Luther ja Calvin pitäytyivät katolisen kirkon opetukseen Marian ainaisesta neitsyydestä. Tarkoitukseni on selvittää tässä eräitä asiaan liittyviä väärinkäsityksiä, jotta myös ne, jotka ovat omaksuneet nykyisen protestanttisen enemmistönäkemyksen asiassa voisivat ymmärtää ja suhtautua kunnioittavasti niihin vanhoihin ja uusiin opettajiin, joiden mukaan Raamattu ei opeta Joosefin yhtyneen Mariaan, vaan että Maria on säilynyt neitseenä Jeesuksen synnyttämisen jälkeenkin.

Käsitys Mariasta ikuisena neitsyenä esiintyy paitsi Lutherin omissa kirjoituksissa myös luterilaisissa Tunnustuskirjoissa, vaikkakin ohimennen. Smalkaldenin opinkohtien latinalainen teksti lausuu: ”Filius ita factus est homo, ut a spiritu sancto sine virili opera conciperetur et ex Maria pura, sancta, semper virgine nasceretur.” (SO 1, 4) Suomeksi: ”Poika on tullut ihmiseksi siten, että hän ilman miehen myötävaikutusta sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi puhtaasta, pyhästä ainaisesta neitsyestä, Mariasta.” Tunnustuskirjojen uusimmasta suomennoksesta (1990) kursivoitua ei löydy, koska tässä kohden seurataan Lutherin saksalaista sanamuotoa. Latinalainen käännös ei ole Lutherin vaan viimeisessä muodossaan Nikolaus Selneckerin, mutta yhtyy Lutherin teologiaan. Tässä muodossa se on osa sitä virallista Yksimielisyyden kirjaa, jonka luterilaiset ovat laajalti allekirjoittaneet vuodesta 1580 lähtien.

Tunnustuskirjoista viimeisessä, Yksimielisyyden ohjeessa mainitaan Jeesuksen syntyneen Marian neitsyyttä vahingoittamatta ja että Maria on säilynyt neitsyenä: ”Jo äidinkohdussa [Kristus] osoitti jumalallisen majesteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttänsä menettämättä. Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä.” (YO 8, Kristuksen persoona)

Raamatun tuki Marian ainaiselle neitsyydelle

Uuden testamentin kirjoituksissa on erityisesti kaksi asian kannalta merkityksellistä kohtaa.

Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Vaimo, katso, poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. (Joh. 19:26-27)

Jos Marialla olisi ollut Jeesuksen lisäksi muita poikia, olisi huolenpito äidistä ollut heidän tehtävänsä ja Johanneksen asettaminen heidän edelleen loukkaavaa.

Niin Maria sanoi enkelille: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” (Luuk. 1:34)

Raamatussa on monta kertomusta, joissa Jumala ilmoittaa jonkun tulevan raskaaksi ihmeellisellä tavalla. Näissä tapauksissa kyse on siitä, että Jumala siunaa ja tekee hedelmälliseksi vaimon ja miehen aviollisen yhtymisen. Maria oli kihlattu Joosefille ja jos he olivat tavallinen kihlapari, olisi heidän yhteen menemisensä aika ollut pian tulossa. Miksi Maria ihmettelee enkelin ilmoitusta? Tässä kohtaa on hyvä huomata, että Maria puhuu preesensissä ilmaisten jatkuvaa asian tilaa: en miehestä mitään tiedä enkä ole tietämässä. Miksi Maria näin puhuu, jos hänet on kihlattu miehelle, jonka kanssa hän pian aloittaisi aviollisen yhdyselämän? On mahdollista, että Marian ja Joosefin kihlauksessa oli jotakin epätavallista, eivätkä he olleet tavanomaiseen tapaan aikeissa yhtyä aviollisesti.

Vanhan testamentin profetioista löytyy mahdollinen selitys sille, miksi Jumala syntyisi neitsyestä, joka jää koskemattomaksi:

Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka antoi itään päin; mutta se oli suljettu. Niin Herra sanoi minulle: ”Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu. (Hes. 44:1-2)

Neitsyt Mariasta tuli se portti, josta Jumala lähetti ainoan Poikansa ihmiseksi pelastamaan maailman. Neitsyt Mariasta tuli uuden temppelin portti. Vaikka pilkkaajat pitivät Jeesusta aviorikoksesta syntyneenä (Joh. 8:41), Marian omistautuminen neitsyydelle nuorena (Luuk. 1:34) ja Jeesuksen jääminen ainoaksi pojaksi (Joh. 19:26-27) olivat merkkejä uskoville Herran ihmeellisestä syntymästä.

Raamatullisia ongelmakohtia

Joosef ei yhtynyt Mariaan ennenkuin tämä oli synnyttänyt

Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin (ἕως) hän oli synnyttänyt pojan. (Matt. 1:24-25)

Tässä kohdassa oleellista on kreikan ennenkuin (heōs) -sanan merkitys. Tämä sana esiintyy tilanteissa, joissa asiantila muuttuu jonkin tapahtuman jälkeen, mutta myös tilanteissa, joissa asiantila ei muutu mainitun tapahtuman jälkeen. Oleellista on konteksti. Tässä Matteus todistaa, että Maria paitsi tuli raskaaksi neitsyenä, oli neitsyt yhä edelleen myös synnyttäessään. Matteus ei kirjoita tätä kuvaillakseen Marian ja Joosefin aviollisia suhteita Jeesuksen syntymän jälkeen, siksi yksinomaan heōs-sanan käytöstä ei voi tällaisen aviollisen suhteen päätellä alkaneen.

Ohessa on muutama esimerkki ilmeisistä tilanteista, joissa sana heōs ei edellytä asiantilan muuttumista.

”Miikal, Saulin tytär, ei saanut lasta kuolinpäiväänsä asti (heōs hou).” 2. Sam. 6:23
”Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes (heōs hou) kuuta ei enää ole.” Ps. 72:7
”Autuas se mies, jota sinä, Herra, kuritat ja jolle sinä opetat lakisi, antaaksesi hänelle rauhan pahoilta päiviltä, kunnes (heōs hou) jumalattomalle on kaivettu hauta!” Ps. 94:12-13
”Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes (heōs) minä tulen.” 1. Tim. 4:13

Miikal ei saanut lasta kuolinpäivänsä jälkeen. Rauha ei lakkaa olemasta runsas sittenkään kun kuuta ei enää ole. Jumala ei lakkaa antamasta rauhan päiviä senkään jälkeen kun jumalattomille on kaivettu hauta. Timoteusta ei käsketä lopettamaan opettamista sen jälkeen, kun Paavali on tullut.

Jeesuksen veljet

Evankeliumeissa on mainintoja Jeesuksen veljistä, esimerkiksi Jerusalemin seurakunnan johtajaa Jaakobia kutsutaan Herran veljeksi. Jokainen joka uskoo Jeesuksen neitseelliseen syntymään tietää, ettei Jeesuksella ollut täysveljiä. Kreikan veljeä merkitsevän sanan adelfos merkityskenttä on laaja. Sitä käytetään kuvaamaan yhtä lailla sosiaalista suhdetta kuin veren yhteyttä. Lähi-idän perheyhteisöt olivat laajoja Jeesuksen aikaan kuten ne ovat tänäkin päivänä. Samalla tavalla kuin nykyaikaisissa uusioperheissä on veljiä ja sisaria, jotka asuvat saman katon alla, mutta joilla ei ole yhteistä perimää, ovat Raamatun ajan perheyhteisöt olleet monenmuotoisia. Eräs merkittävä kohta, jossa Jeesuksen veljet mainitaan on Jeesuksen vastustajien huudahdus:

Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? (Matt. 13:55, ks. Mark 6:3)

Toisaalla evankeliumissa käy kuitenkin ilmi, että Jaakobin ja Joosefin äiti oli toinen kuin Herran äiti Maria.

Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti. (Matt. 27:56, ks. Mark. 15:40)

Jaakob ja Joosef eivät siis olleet Jeesuksen äidistä syntyneitä, vaikka heitä nimitettiin Jeesuksen veljiksi. Mikä heidän sukulaissuhteensa Jeesukseen oli? Tätä kysymystä voi valaista se, mitä meille kerrotaan naisista ristin juurella:

Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar [ja] Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. (Joh. 19:25)

Herran äidillä oli sisar. Riippuen siitä lisätäänkö luetteloon ja-sana nykyisen Raamatun käännöksen tapaan, tämä jae voidaan tulkita kahdella tapaa. Jae voidaan lukea ilman ja-sanaa, jolloin Maria Klopaan vaimo ymmärretään Herran äidin sisareksi. Tämä selittäisi helposti läheisen perhesuhteen Jeesuksen ja mainittujen veljien välillä. Yleisemmin kuitenkin katsotaan Marian sisaren olevan Sebedeuksen poikien, Jaakobin ja Johanneksen äiti, jonka Matteus mainitsee olleen ristin juurella. Kenties kainoussyistä Johannes mainitsee äitinsä vain ohimennen ”hänen äitinsä sisareksi”.

Yleisempi lukutapa ei valitettavasti anna vastausta siihen, mikä on Jaakobin ja Joosefin sukulaisuussuhde Jeesukseen. Jos heidän äitinsä, Maria Klopaan vaimo ei ole Marian, Herran äidin, sisar, sukulaisuussuhde täytyy tulla isän puolelta. Tätä selitystä tukee varhainen, Hegesippokselta (n. 110-180) peräisin oleva tieto, jonka mukaan Klopas oli Joosefin veli. Tämä selittäisi miksi Jaakobia ja Joosefia kutsutaan Jeesuksen veljiksi (Matt. 13:55), vaikka heidän äitinsä on eri. (Matt. 27:56). (Hegesippoksen lausumista ks. Eusebioksen kirkkohistoria, III kirja, luku 11)

Jeesuksella saattoi olla sisaruksia myös Joosefin aikaisemmasta avioliitosta.

Varhaiskirkollinen opetus

Jaakobin protoevankeliumin (n. vuodelta 146) mukaan Marian vanhemmat eivät olleet saaneet lasta ja tekivät samanlaisen lupauksen kuin Hanna Samuelista (1. Sam. 1). Kun Maria sitten syntyi ja oli varttunut kolmevuotiaaksi, hänen vanhempansa antoivat tämän temppeliin elääkseen Samuelin tapaan Jumalalle pyhitettyä elämää. 12 vuotta täytettyään Maria ei voinut siellä enää asua, ettei verenvuoto olisi saastuttanut temppeliä. Niinpä temppelin papit etsivät hurskaan leskimiehen, jonka hoivaan he Marian uskoisivat.

Pappi sanoi Joosefille: ’Sinun osaksesi on tullut ottaa Herran neitsyt ja pitää hänet itselläsi.’ Ja Joosef kieltäytyi sanoen: ’Minulla on poikia ja minä olen vanha mies, mutta hän on tyttö. Etten tulisi naurun aiheeksi Israelin lapsille.’ — Ja Joosef oli peloissaan ja otti hänet pitääkseen hänet itsellään. Ja Joosef sanoi Marialle: ’Katso, minä olen ottanut sinut vastaan Herran temppelistä, ja nyt minä jätän sinut talooni ja menen pois rakentamaan rakennuksiani ja tulen jälleen takaisin luoksesi. Herra katsoo puoleesi.’  (Jaak. ev. 9)

Hannas kääntyi ja näki Marian raskaana. Ja hän meni kiirehtien papin luokse ja sanoi hänelle: ’Joosef, josta todistat, että hän on vanhurskas, on tehnyt surullisen synnin.’ Ja pappi sanoi: ’Missä?’ Ja hän sanoi: ’Se neitsyt, jonka hän otti vastaan Herran temppelistä, hän on saastuttanut hänet ja nainut hänet varkain eikä ole julistanut sitä Israelin lapsille.’ (Jaak. ev. 15)

Kätilö sanoi: ’Ja kuka hän on, joka synnyttää luolassa?’ Ja minä sanoin: ’Hän, joka on kihlattu minulle.’ Ja hän sanoi minulle: ’Eikö hän ole vaimosi?’ Ja minä sanoin hänelle: ’Se on Maria, jota ruokittiin Herran temppelissä, ja minä sain hänet vaimokseni arvalla, ja hän ei ole vaimoni vaan hän on hedelmöittynyt Pyhän Hengen kautta.’ (Jaak. ev. 19)

Jonkinlainen temppelissä eläminen oli Jeesuksen aikaan mahdollista, niin kuin käy ilmi naisprofeetta Annan tapauksesta. (Luuk. 2:36-37)

Vaikka Jaakobin evankeliumi on luonteeltaan enemmän tarina kuin historiallinen dokumentti, katsoi pyhällä maalla elänyt Origenes  (n. 185–254) sen olevan oikeassa Marian neitsyyden suhteen. (Englanniksi Commentary on Matthew 2:17). 300- ja 400-luvulla tradition katsoivat oikeaksi kaikki suuret kirkkoisät, mukaan lukien Hilarius Poitiersilainen, Athanasios Suuri, Hieronymous, Ambrosius, Augustinus, Kyrillos Aleksandrialainen ja paavi Leo Suuri. Ensimmäinen (ainoa?) tätä kantaa nimenomaisesti vastustanut kirjoittaja oli Helvidius, jota vastaan Hieronymos (347-420) kirjoitti kirjasen ”Ainaisesta neitsyydestä, Helvidiusta vastaan.”

Yhteenvetoa

Sitä, pysyikö Neitsyt Maria neitseenä myös Jeesuksen syntymän jälkeen, ei voine pitää opillisena kysymyksenä. Raamattu ei anna asiaan yksiselitteistä ja vastaansanomatonta ratkaisua. Eritaustaiset kirkolliset kirjoittajat viimeistään 300-luvulta ainakin 1500-luvulle pitivät tätä opetusta kuitenkin alkuperäisenä ja Raamatun mukaisena. Senkin, joka ei heidän näkemyksiään oikeana pidä, on syytä huomata, ettei heidän käsityksenä noussut sokeasta traditiouskosta tai heikosta Raamatun lukutaidosta.

Kirjoittanut willehoo | 4.3.2014

Paastosäännöt läntisen perinteen mukaan

Luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja Augsburgin tunnustus (1530) opettaa paastosta seuraavasti:

(…) jokaisen kristityn tulee ruumiillisella itsekurilla tai ruumiillisilla harjoituksilla ja töillä harjoittaa itseään ja pitää itsensä niin kurissa, ettei yltäkylläisyys ja joutilaisuus pääse kiihottamaan mihinkään syntiin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua siinä tarkoituksessa, että me näillä harjoituksilla ansaitsisimme anteeksiantamuksen tai sovittaisimme syntimme. Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä (Luuk. 21:34) päivinä, niin kuin Kristus sanoo: ”Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys”; ja: ”Tätä riivaajien lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.” (Mark. 9:29) Samoin Paavali (Kor. 9:27) sanoo: ”Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen.” Tässä hän selvästi osoittaa, ettei hän kurita ruumistaan ansaitakseen tällaisella kurituksella syntien anteeksiantamuksen, vaan sitä varten, että hän saattaisi ruumiinsa kuuliaiseksi ja vastaanottavaiseksi hengelliselle elämälle ja kykeneväksi suorittamaan kutsumukseensa kuuluvat tehtävät. Siksi ei tuomita paastoja sinänsä, vaan ne perinnäissäännöt, jotka saattavat omantunnon vaikeuksiin, kun annetaan määräyksiä tietyistä päivistä ja tietyistä ruoista, ikään kuin tällaiset teot edustaisivat välttämätöntä jumalanpalveluksen muotoa.

Meikäläiset noudattavat useita perinnäissääntöjä, kuten Raamatun lukukappaleiden järjestystä messussa, juhlapäivien viettoa jne; nämä tavat edistävät sitä, että seurakunnassa kaikki tapahtuu järjestyksessä. Samalla kuitenkin opetetaan ihmisille, että senkaltainen jumalanpalvelusmuoto ei vanhurskauta ihmistä Jumalan edessä ja ettei ole synti, jos sellaisesta luovutaan pahennusta aiheuttamatta. –CA XXVI Ruokien erottelu

Näissä sanoissa on tiivistetty luterilainen paaston teologia. Ruumiin kuritus paastolla on tarpeellista, jotta kristitty tulisi hengellisesti vastaanottavaiseksi. Luterilaiset kritisoivat Rooman kirkon sääntöjä, jotka vaativat ihmisiä autuuden menettämisen uhalla paastoamaan määrättyinä päivinä. Toisin kuin Sveitsin reformoidut, luterilaiset eivät kuitenkaan tuominneet perinteisten paastopäivien pitämistä, kunhan ymmärrettiin oikein paaston terapeuttinen luonne eikä sitä ajateltu ansiollisena tekona.

Luterilaisten tapaan Englannin kirkko päätyi opettamaan, ettei paastosta tule tehdä omiatuntoja sitovia määräyksiä, mutta perinteisten paastopäivien pitäminen on hyödyllistä. Englannin kirkon käyttämään käsikirjaan Book of Common Prayer on laitoksesta toiseen painettu kirkollisia merkkipäiviä koskeva kalenteri ja tuohon kalenteriin on merkitty myös perinteiset läntisessä kristikunnassa pidetyt paastopäivät.

Perinteisten paastopäivien huomioiminen omassa hartauselämässä on hyödyllistä, mutta erittäin oleellista on muistaa, että kaikenlainen ylpeys tuhoaa paaston. Paastositpa vähän tai paljon, omassa mielessäsi pidä itsesi huonona paastoajana.

Paastosäännöt läntisen perinteen mukaan

Tärkeimmät paastopäivät
1. Tuhkakeskiviikko.
2. Pitkäperjantai.

Erityiseen hartaudenharjoitukseen sopivat paastopäivät
1. Suuren paaston 40 arkipäivää, alkaen tuhkakeskiviikosta päättyen pääsiäisaattoon. Sunnuntaipäivät eivät ole paastopäiviä.
2. Rukouspäivät neljästi vuodessa. Keskiviikko, perjantai ja lauantai
a) suuren paaston ensimmäisen sunnuntain jälkeen,
b) helluntain jälkeen,
c) syyskuun 14. päivän jälkeen ja
d) joulukuun 13. päivän jälkeen.
3. Maanantai, tiistai ja keskiviikko ennen helatorstaita.
4. Vuoden kaikki perjantaipäivät.

1. Pidättäytyminen lihasta (abstinenssi) koskee vuoden kaikkia perjantaipäiviä paitsi joulua, loppiaista ja niiden välistä aikaa. Pidättäytyminen ei koske kalaruokia.
2. Paasto ilman lihasta pidättäytymistä koskee kaikkia suuren paaston neljääkymmentä arkipäivää. Suositus on silloin nauttia kevyt aamupalaa, yksi kokonainen ja yksi puolikas ateria.
3. Sekä paasto että lihasta pidättäytyminen koskevat suuren paaston keskiviikko- ja perjantaipäiviä, pääsiäisaattoa ja vuoden neljästi toistuvia rukouspäiviä.

Muita mahdollisia paasto- ja abstinenssipäiviä ovat suurten juhlien aattopäivät eli jouluaatto, helluntaiaatto ja pyhäinpäivän aatto.

Lyhyesti. Abstinenssi (pidättäytyminen) merkitsee ruoan laadun yksinkertaistamista, tavanomaisesti lihasta pidättäytymistä. Varsinainen paasto merkitsee ruoan määrän vähentämistä, tavanomaisesti niin, että päivän aikana syödään kolmesti: aamulla kevyt aamupala, päivällä yksi kokonainen ateria ja illalla yksi puolikas ateria.

Neljästi vuodessa toistuvat rukouspäivät ja helatorstaita edeltävät paastopäivät ovat ennen kuuluneet myös suomalaiseen perinteeseen. Rukouspäiviä on kutsuttu nimellä himmurtai (engl. Ember Days, saks. Quatember) ja helatorstaita edeltäviä päiviä nimellä kanttaanpyhät tai kanttauspäivät (engl. Rogation Days).

Lukemista, jonka pohjalta artikkeli on laadittu
Book of Common Prayer (1789, 1928)
St. Augustine’s Prayer Book, 16th Edition, 1964

Kirjoittanut willehoo | 13.11.2013

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kristinoppi 1948

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kristinoppi vuodelta 1948 on suurimmaksi osaksi edelleen kelpo luettavaa ja tiivistää yksinkertaisesti sen, mikä on kirkon oppi. Kirkolliset julkaisut tuolta ajalta ovat yleensä tekijänoikeusvapaita, tämä mukaan lukien. Ohessa siis kaikkien kiinnostuneiden luettavaksi kyseinen teos digitoituna.

Kristinoppi 1948, uudelleen ladottu v. 2013 (pdf)

Kristinoppi,1948, alkuperäinen (pdf)

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON

KATEKISMUS

Hyväksytty Suomen kuudennessatoista varsinaisessa

Kirkolliskokouksessa vuonna 1948.

*

Vv. 1893 ja 1923 hyväksyttyjä Kristinopin oppikirjoja saadaan toistaiseksi käyttää tässä kirjassa olevan Kristinopin rinnalla

SISÄLLYS.

Martti Lutherin Vähä Katekismus

  1. Jumalan kymmenen käskyä
  2. Usko
  3. Herran rukous
  4. Pyhän kasteen sakramentti
  5. Alttarin sakramentti

Rippi
Rukouksia
Huoneentaulu
Kristinoppi lyhyesti esitettynä

  1. Jumalan ilmoitus
  2. Isä Jumala ja hänen työnsä
  3. Synti
  4. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja
  5. Pyhä Henki ja Kristuksen seurakunta
  6. Uskonelämä
  7. Kristillinen siveellisyys
  8. Viimeiset tapahtumat

Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus
Athanasiuksen uskontunnustus

Martti Lutherin Vähä Katekismus
ENSIMMÄINEN PÄÄKAPPALE.

Jumalan kymmenen käskyä,

niinkuin perheenisän tulee ne yksinkertaisesti esittää perheväelleen.

Ensimmäinen käsky.

Minä olen Herra, Sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.

Mitä se on?

Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen.

Toinen käsky.

Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme hänen nimensä avulla toivota pahaa, vanno, noidu, valhettele emmekä petä, vaan että me sitä kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja ylistämme.

Kolmas käsky.

Muista pyhittää lepopäivä.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.

Neljäs käsky.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan pidämme heitä kunniassa, palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme, heitä rakkaina ja kalliina.

Viides käsky.

Älä tapa.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme vahingoita lähimmäistämme ruumiin tai hengen puolesta emmekä pahoita häntä, vaan autamme ja hoivaamme häntä kaikissa vaaroissa ja elämän tarpeissa.

Kuudes käsky.

Älä tee huorin.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin että olemme puhtaat ja siveät ajatuksissa, sanoissa ja töissä ja että itse kukin rakastaa ja kunnioittaa aviopuolisoaan.

Seitsemäs käsky.

Älä varasta.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme ota lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan tavaraansa ja elatustansa.

Kahdeksas käsky.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme valhettele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele taikka saata pahaan huutoon, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja selitämme kaikki parhain päin.

Yhdeksäs käsky.

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme petoksella tavoittele lähimmäisemme perintöä tai huonetta emmekä anasta sitä lain ja oikeuden varjolla, vaan autamme häntä, että hän saisi pitää omansa.

Kymmenes käsky.

Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa, äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Mitä se on?

Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme anasta, houkuttele emmekä vieroita lähimmäiseltämme hänen aviopuolisoansa, palvelijoitansa tai karjaansa, vaan kehoitamme ja vaadimme heitä pysymään alallaan ja ahkerasti täyttämään velvollisuutensa.

Mitä Jumala kaikista näistä käskyistä sanoo?

Hän sanoo näin:

Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Mitä se on?

Jumala uhkaa rangaista kaikkia niitä, jotka rikkovat nämä käskyt. Sentähden meidän tulee Pelätä hänen vihaansa, niin ettemme riko näitä käskyjä. Mutta hän lupaa armonsa ja kaikkea hyvää kaikille, jotka pitävät nämä käskyt. Sentähden meidän tulee rakastaa Jumalaa, turvautua häneen ja mielellämme elää hänen käskyjensä mukaan.

TOINEN PÄÄKAPPALE.

Usko,

niinkuin perheenisän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen.

ENSIMMÄINEN USKONKAPPALE.

Luomisesta.

Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Mitä se on?

Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja että hän nämä vielä pitää voimassa; antaa myös vaatteet ja kengät, ruoan ja juoman, kodin ja konnun, puolison ja lapset, pellot, karjan ja kaiken omaisuuden; lahjoittaa runsaasti ja joka päivä ravinnon ja kaikki tämän elämän tarpeet, suojelee kaikissa vaaroissa, varjelee ja pelastaa kaikesta pahasta; ja että hän tekee tämän kaiken sulasta isällisestä, jumalallisesta hyvyydestänsä ja laupeudestansa, ilman mitään minun ansiotani ja mahdollisuuttani; mistä kaikesta minun tulee häntä kiittää ja ylistää, palvella häntä ja olla hänelle kuuliainen. Tämä on varmasti totta.

TOINEN USKONKAPPALE.

Lunastuksesta.

Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Mitä se on?

Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, ja myös totinen ihminen, syntynyt neitsyt Mariasta, on minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan; että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niinkuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.

KOLMAS USKONKAPPALE.

Pyhityksestä.

Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen.

Mitä se on?

Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; niinkuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; jossa kristikunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.

KOLMAS PÄÄKAPPALE.

Herran rukous,

niinkuin perheenisän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen.

Isä meidän, joka olet taivaissa!

Mitä se on?

Jumala tahtoo tällä saada meitä uskomaan, että hän on meidän oikea Isämme ja me olemme hänen oikeita lapsiaan, niin että rukoilisimme häntä turvallisesti ja täydellä luottamuksella niinkuin rakkaat lapset armasta isäänsä.

Ensimmäinen rukous.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Mitä se on?

Jumalan nimi on kyllä itsestänsä pyhä; mutta me rukoilemme tässä rukouksessa, että se pyhitettäisiin meidänkin keskuudessamme. Kuinka se tapahtuu? Kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti Ja me myös elämme sen mukaan pyhästi Jumalan lapsina. Siihen auta meitä, rakas taivaallinen Isä! Mutta ken opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, hän häpäisee meidän keskuudessamme Jumalan nimen. Siitä varjele meitä, taivaallinen Isä!

Toinen rukous.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Mitä se on?

Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestänsä, ilman meidän rukoustamme; mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin tykömme. Kuinka se tapahtuu? Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme autuaina täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.

Kolmas rukous.

Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.

Mitä se on?

Jumalan hyvä armollinen tahto tapahtuu kyllä ilman meidän rukoustamme; mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tapahtuisi meidänkin tykönämme. Kuinka se tapahtuu? Kun Jumala tekee tyhjäksi ja estää kaikki pahat neuvot ja hankkeet, kuten perkeleen, maailman ja oman lihamme tahdon, jotka eivät meidän salli pyhittää Jumalan nimeä eivätkä hänen valtakuntansa tulla meidän tykömme; ja kun hän vahvistaa ja varjelee meitä pysymään lujina hänen sanassaan ja uskossa aina elämämme loppuun asti. Tämä on hänen armollinen, hyvä tahtonsa.

Neljäs rukous.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Mitä se on?

Jumala antaa tosin ilman meidän rukoustamme jokapäiväisen leivän kaikille ihmisille, vieläpä pahoillekin; mutta me anomme tässä rukouksessa, että hän opettaisi meitä tuntemaan tämän hyvyyden ja kiittäen vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme. Mitä jokapäiväinen leipä on? Kaikki, mikä kuuluu ruumiin ravintoon ja tarpeisiin, kuten ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, hurskas ja uskollinen esivalta, hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu senkaltainen.

Viides rukous.

Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.

Mitä se on?

Me anomme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä katsoisi meidän syntejämme eikä niiden tähden hylkäisi rukoustamme: sillä me emme ensinkään ole mahdolliset saamaan, mitä rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet; vaan että hän antaisi meille armosta kaiken tämän; sillä me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta. Niin mekin tahdomme antaa sydämestämme anteeksi ja tehdä hyvää niille, jotka rikkovat meitä vastaan.

Kuudes rukous.

Äläkä saata meitä kiusaukseen.

Mitä se on?

Jumala ei tosin kiusaa ketään, mutta me anomme tässä rukouksessa, että Jumala suojelisi ja varjelisi meitä, niin ettei perkele, maailma ja oma lihamme pettäisi eikä viettelisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin, ja että jos joutuisimmekin sellaisiin kiusauksiin, kuitenkin viimein saisimme voiton.

Seitsemäs rukous.

Vaan päästä meidät pahasta.

Mitä se on?

Me rukoilemme lopuksi tässä rukouksessa, että taivaallinen Isä vapahtaisi meidät kaikesta pahasta ruumiin ja sielun, tavaran ja kunnian puolesta ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisi meille autuaan lopun ja armollisesti ottaisi meidät tästä murheenlaaksosta tykönsä taivaaseen.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Mitä amen merkitsee?

Että minun tulee olla varma siitä, että taivaallinen Isä mieltyy tällaisiin rukouksiin ja kuulee ne; sillä hän on itse käskenyt meidän rukoilla näin ja luvannut kuulla meitä. Amen, amen, se on: totisesti, totisesti, näin on tapahtuva.

NELJÄS PÄÄKAPPALE.

Pyhän kasteen sakramentti,

niinkuin perheenisän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen.

1.

Mitä kaste on?

Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan se on sellaista vettä, joka on suljettu Jumalan käskyyn ja yhdistetty Jumalan sanaan.

Mikä se Jumalan sana siis on?

Tämä, jonka meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo Matteuksen viimeisessä luvussa:

Menkää, ja ’tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla, heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

2.

Mitä kaste antaa tai hyödyttää?

Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Mitkä ovat ne Jumalan sanat ja lupaukset? Nämä, jotka meidän Herramme Jeesus Kristus sanoo Markuksen viimeisessä luvussa:

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

3.

Miten vesi voi vaikuttaa näin suuria asioita?

Vesi ei tosin vaikuta sitä, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, ja usko, joka uskoo veteen yhdistettyyn Jumalan sanaan. Sillä vesi on ilman Jumalan sanaa pelkkää vettä eikä kaste. Mutta Jumalan sanaan yhdistettynä se on kaste, se on armorikas elämän vesi ja uuden syntymisen peso Pyhässä Hengessä, niinkuin apostoli Paavali sanoo kirjeessään Tiitukselle kolmannessa luvussa:

Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.

4.

Mitä merkitsee sitten tällainen vedellä kastaminen?

Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaíkkisesti Jumalan edessä.

Missä se on kirjoitettuna?

Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

VIIDES PÄÄKAPPALE.

Alttarin sakramentti,

niinkuin perheenisän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen.

Mitä alttarin sakramentti on?

Alttarin sakramentti on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen totinen ruumis ja veri leivässä ja viinissä, ja sen on Kristus itse asettanut meidän kristittyjen syödä ja juoda.

Missä se on kirjoitettuna?

Evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja apostoli Paavali kirjoittavat näin:

Meidän Herramme Jeesus Kristus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Se tehkää minun muistokseni.

Samoin hän otti myös maljan, kiitti ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä kaikki; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

Mitä tällainen syöminen ja juominen hyödyttää?

Sen osoittavat meille nämä sanat:

Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.

Nimittäin että meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus.

Miten ruumiillinen syöminen ja juominen voi vaikuttaa niin suuria asioita?

Syöminen ja juominen eivät tosin sitä vaikuta, vaan ne sanat, jotka tässä ovat:

Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.

Nämä sanat ovat ruumiillisen syömisen ja juomisen ohella pääasia tässä sakramentissa; ja joka uskoo nämä sanat, hän saa mitä ne lupaavat ja lausuvat, nimittäin syntiensä anteeksiantamuksen.

Kuka nauttii tämän sakramentin kelvollisesti?

Paastoaminen ja ruumiillinen valmistus on kyllä hyvä ulkonainen tapa, mutta todella mahdollinen ja kelvollinen on se, joka uskoo nämä sanat:

Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.

Mutta joka ei usko näitä sanoja tai epäilee niitä, hän on mahdoton ja kelvoton. Sillä tämä sana: Teidän edestänne, vaatii aivan uskovaista sydäntä.

Rippi.

Miten oppimattomia tulee opettaa ripittäytymään.

Mitä rippi on?

Ripissä on kaksi kohtaa: ensimmäinen, että tunnustamme syntimme; toinen, että otamme rippi-isältä synninpäästön eli anteeksiantamuksen niinkuin itse Jumalalta emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että syntimme on tällä päästöllä anteeksiannettu Jumalan edessä taivaassa.

Mistä synnistä on ripittäydyttävä?

Jumalalle meidän tulee tunnustaa itsemme syyllisiksi kaikkiin synteihin, niihinkin, joita emme tunne, niinkuin teemme Isä meidän rukouksessa; mutta rippi-isälle meidän tulee tunnustaa ainoastaan ne synnit, jotka me tiedämme ja sydämessämme, tunnemme.

Jeesus sanoi Pietarille: Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä Sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa. Matt. 16: 19.

Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Joh. 20: 22, 23.

Rukouksia.

Miten perheenisän tulee opettaa huonekunnalleen aamu- ja iltarukous sekä ruokarukous.

Aamulla vuoteesta noustessasi pane kätesi ristiin ja sano:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.

Sen jälkeen polviltaan tai seisoaltaan uskontunnustus ja Isä meidän. Jos haluat, voit lisäksi lukea seuraavan vähäisen rukouksen:

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta, että olet minut menneenä yönä varjellut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Ja rukoilen sinua, että varjelisit minua tänäkin päivänä synneistä ja kaikesta pahasta, niin että minun elämäni ja kaikki työni olisivat sinulle mieluiset. Sillä minä jätän itseni, ruumiini ja sieluni ja kaikki, mitä minulla on, sinun käsiisi. Sinun pyhä enkelisi olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun. Amen.

Ja mene sitten iloiten työhösi; ja ehkä laulat laulun, esimerkiksi kymmenestä käskystä tai muuta hartauteesi sopivaa.

Illalla vuoteeseen käydessäsi tulee panna kätesi ristiin ja sano:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.

Sen jälkeen polviltaan tai seisoaltaan uskontunnustus ja Isä meidän. Jos haluat, voit lisäksi lukea seuraavan vähäisen rukouksen:

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta, että olet minut armollisesti varjellut tänä päivänä. Ja rukoilen sinua, että, antaisit minulle anteeksi kaikki syntini, missä ikinä olen tehnyt väärin, ja että armollisesti varjelisit minua tänä yönä. Minä jätän itseni, ruumiini ja sieluni ja kaikki, mitä minulla on, sinun käsiisi. Sinun pyhä enkelisi olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun. Amen.

Ja sitten nopeasti ja iloisin -mielin nukkumaan.

Lasten ja palvelusväen tulee kädet ristissä ja siivosti käydä pöydän ääreen ja lausua:

Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.

Sen jälkeen Isä meidän ja seuraava rukous:

Herra Jumala, taivaallinen Isä, siunaa meitä ja näitä sinun lahjojasi, jotka sinun runsaasta hyvyydestäsi saamme nauttia, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Amen.

Samoin teidän tulee tehdä myös ruoan jälkeen, lausua siivosti ja kädet ristissä:

Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti, joka antaa ruoan eläimille, kaarneen pojillekin, kun ne huutavat. Ei hänelle kelpaa: hevosen voima, ei hän mielisty miehen jalkojen nopeuteen. Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.

Sen jälkeen Isä meidän ja seuraava rukous:

Me kiitämme sinua, Herra Jumala ja Isä, Jeesuksen Kristuksen, Herramme kautta, kaikista sinun hyvistä teoistasi, sinun, joka elät ja hallitset iankaikkisesti. Amen.

HERRAN RUKOUS.

Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen. Vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kuhnia iankaikkisesti. Amen.

HERRAN SIUNAUS.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.

Huoneentaulu.

Muutamia Pyhän Raamatun lauseita, joissa itse kullekin neuvotaan hänen virkansa ja palvelustyönsä velvollisuuksissa

Sananpalvelijoille.

Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa; jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Ap.t. 20:28.

Seurakunnan kaitsijan tulee olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; älköön hän olko äskenkääntynyt. Hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. 1 Tim. 3:2–4, 6 ja Tiit. 1: 9.

Sanankuulijoille.

Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa, Hebr. 13:7.

Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. 1 Kor. 9:14.

Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa. Gal. 6: 6.

Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: ”Älä sido puivan härän suuta”, ja: ”Työmies on palkkansa ansainnut”. 1 Tim. 5:17, 18.

Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä, he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä. Hebr. 13:17.

Esivallasta.

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän. on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä Vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siitä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan, kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee. Room. 13:1–4.

Alamaisille.

Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Matt. 22:21.

Tulee olla alamainen; ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Sentähdenhän te verojakin maksatte. Sillä he ovat Jumalan palvelusmiehiä, ahkeroiden virassansa juuri sitä varten. Antakaa kaikille, mitä annettava on; kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. Room. 13: 5–7.

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. 1 Tim. 2: 1,2.

Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset. Tiit. 3: 1.

Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin, kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi. 1 Piet. 2:13,14.

Aviomiehille.

Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin, rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa. Ef. 5: 25, 26, 28, 29.

Te miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi. 1 Piet. 3: 7.

Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat. Kol. 3:19.

Aviovaimoille.

Te vaimot, olkaa alamaiset miehillenne; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää. 1 Piet. 3:1, 6.

Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Ef. 5: 22–24.

Miehesi on sinua vallitseva. 1 Moos. 3:16.

Vanhemmille.

Te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa. Ef. 6: 4.

Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Matt. 18: 6.

Jumala, asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa, että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa. Ps. 78: 5, 6.

Lapsille.

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” – tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus – ”että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”. Ef. 6: 1–3.

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa. Kol. 3: 20.

Palvelijoille.

Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo, hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä, tietäen,

että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa. Ef. 6: 5–8.

Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. 1 Piet. 2:18.

Isännille ja emännille.

Isännät, tehkää palvelijoillenne, mitä oikeus ja kohtuus vaatii, sillä te tiedätte, että teilläkin on Herra taivaassa. Kol. 4: 1.

Te isännät, tehkää samoin palvelijoille, jättäkää pois uhkaileminen; sillä tiedättehän, että sekä- heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön. Ef. 6: 9.

Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti. 3 Moos. 19: 13.

Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle; maksa hänelle hänen palkkansa samana päivänä, ennenkuin aurinko laskee. 5 Moos. 24: 14, 15.

Nuorisolle.

Te nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä ”Jumala ori ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi. 1 Piet. 5:5, 6.

Leskille.

Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää; mutta hekumoitseva on jo eläessään kuollut. 1 Tim. 5: 5, 6.

Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa. 1 Kor. 7:8, 9.

Vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon.viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä; puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi. Tiit. 2: 3–5.

Kaikille yhteisesti.

Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat. Matt. 7: 12.

”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa., Sentähden on rakkaus lain täyttämys. Room. 13: 9, 10.

Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa . kilpailkaa keskenänne. Room. 12: 9, 10.

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. 1 Tim. 2:1.

Kristinoppi

lyhyesti esitettynä

Hyväksytty Suomen kuudennessatoista varsinaisessa

Kirkolliskokouksessa vuonna 1948.

ENSIMMÄINEN LUKU.

Jumalan ilmoitus.

1. ELÄMÄMME KALLEIN ASIA.

Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa.

Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme. Ps. 100: 3.

Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Matt. 16: 26.

2. SALATTU JUMALA.

Jumala on salattu. Emme voi nähdä häntä silmillämme emmekä ymmärtää ajatuksellamme.

Totisesti, sinä olet salattu Jumala. Jes. 45: 15.

Jumala asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; yksikään ihminen ei ole häntä nähnyt eikä voi nähdä. 1 Tim. 6:16.

3. JUMALA LÄHESTYY MEITÄ.

Voimme oppia tuntemaan Jumalan vain siten, että hän ilmoittaa itsensä meille. Rakkaudessaan Jumala lähestyy meitä ja vetää meitä puoleensa.

Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Jer. 31: 3.

Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joh. 7: 17.

4. MITEN JUMALA ILMOITTAA ITSENSÄ.

Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassatunnossamme. Mutta erityisesti Jumala ilmaisee itsensä meille Pyhässä Raamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Ps. 19: 2.

Kertomus Joosefista: 1 Moos. 37:39–45.

Hän on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa. Ap.t. 17: 26–27.

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, joka on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva. Hebr. 1: 1–3.

5. PYHÄ RAAMATTU.

Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. 2 Piet. 1: 21.

Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa. 2 Tim. 3: 16.

6. RAAMATTU JA SEURAKUNNAN TUNNUSTUS.

Raamattu on kristillisen uskon ja elämän korkein ohje.

Kirkon historian tärkeinä aikoina on syntynyt tunnustuksia tarkemmin selittämään ja suojaamaan kristillistä uskoa. Vanhin niistä on Apostolinen uskontunnustus.

Pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. 2 Tim. 3; 14.

Vähän Katekismuksen toinen pääkappale.

7. RAAMATUN SANOMA.

Pyhän Raamatun pääsisällys on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka hän on valmistanut.

Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Joh. 20: 31.

Kristus on Raamatun Herra ja Kuningas. Martti Luther.

8. RAAMATUN LUKEMINEN.

Meidän tulee lukea Raamattua siten, että rukoillen etsimme siitä elävää Jumalaa ja olemme kuuliaisia hänen äänellensä, kun hän puhuu meille sanassansa.

Puhu, Herra; palvelijasi kuulee. 1 Sam. 3: 9.

Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jes. 55: 6.

Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. Jes. 66: 2.

Auta, että ahkerasti

tutkin sanaas kallista,

elämäni loppuun asti

pysyn siinä vahvana.

Uskoani kasvata,

voimallasi vahvista.

Virsikirja 163: 6.

TOINEN LUKU

Isä Jumala ja hänen työnsä.

9. KAIKKIVALTIAS JUMALA.

Jumala on Henki.

Jumala on kaikkivaltias pyhä Herra, joka asuu taivaan kirkkaudessa, mutta rakkaudessaan on samalla lähellä meitä.

Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. Joh. 4: 24.

Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edes* säni ja ole nuhteeton. 1 Moos. 17:1.

Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa. Jes. 6: 3.

Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Ps. 139: 7.

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
1 Joh.4: 8.

10. LUOJA.

Jumala on sanallansa luonut kaiken, mikä on olemassa, sekä näkyväisen että näkymättömän maailman. Näkymättömään maailmaan kuuluvat enkelit.

Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Hebr. 11:3.

Me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Jes. 64: 8.

Hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen. Kol. 1: 16.

11. TAIVAALLINEN ISÄ.

Jumalaa sanomme Isäksi sen tähden, että hän on kaiken luonut ja ylläpitää sen, mutta erittäin siksi, että hän Jeesuksessa Kristuksessa ottaa meidät lapsikseen.

Minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, niillä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä. Ef. 3: 14–15.

Lutherin selitys ensimmäiseen uskonkappaleeseen.

12. JUMALA YLLÄPITÄÄ KAIKKI.

Kaikki luodut saavat Jumalalta tarpeensa. Hänen kätensä kannattaa kaikkea, mikä on olemassa. Näin hän ylläpitää maailman.

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Matt. 6: 26.

Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät. Ps. 145: 15–16.

Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois. Jes. 40: 26.

13. JUMALA JOHTAA KAIKKI.

Jumala johtaa vanhurskaudessaan ja rakkaudessaan maailman ja kansojen kohtaloita samoin kuin yksityisten ihmisten vaiheita.

Maailmassa on paljon kärsimystä ja tuskaa. Jumalan tiet ovat tutkimattomat. Usein kärsimys on synnin seuralista, mutta silloinkaan se ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan johdatusta.

Herra on hyvä paimen: Ps. 29

Herra on vanhurskas kaikissa teissään ja armollinen kaikissa teoissaan. Ps. 145:17.

Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer. 31: 9

14. IHMINEN.

Jumala loi ihmisen maan tomusta ja antoi hänelle kuolemattoman hengen.

Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1 Moos. 2: 7.

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä. Saarn. 3; 11.

15. IHMINEN, JUMALAN KUVA.

Ihminen on ainoa olento maailmassa, joka voi kuulla Jumalan äänen, turvautua häneen, rakastaa ja palvella häntä. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi. 1 Moos. 1:27.

16. OMATUNTO.

Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Omatunto valvoo mielialaamme ja vaatii meitä tekemään, minkä tiedämme oikeaksi, mutta kieltää meitä tekemästä, minkä tiedämme vääräksi. Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää.

Omantunnon toiminta osoittaa meille, että joka hetki olemme Jumalan kasvojen edessä.

Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Ap.t. 24: 16.

On väärin ja turmiollista toimia omaatuntoaan vastaan. Martti Luther Wormsin valtiopäivillä.

17. IHMINEN JA LUONTO.

Jumala teki kaiken hyväksi ja määräsi kaikki luodut palvelemaan hänen tarkoituksiaan. Ihmiselle hän antoi tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa.

Sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle. Ps. 8: 6–7.

Virsikirja 417: 6.

18. JUMALAN PYHÄ TAHTO.

Jumala, joka on meidät luonut, on käskenyt meitä elämässämme noudattamaan hänen tahtoaan. Pyhän tahtonsa Jumala on ilmoittanut meille laissa:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.

Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Muista pyhittää lepopäivä.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

ÄIä tapa.

Älä tee huorin.

Älä varasta.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä s i.

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Vähän Katekismuksen ensimmäinen pääkappale.

19. LAIN VAATIMUS.

Jumalan laki vaatii meiltä totuutta, vanhurskautta ja puhtautta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Ennen kaikkea laki käskee meitä rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme.

Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä? Miika 6: 8.

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.” Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. Matt. 22: 37–40.

20. JUMALAN LAKI ON ELÄMÄN OMA LAKI.

Jumalan laki tahtoo suojella Jumalan luomaa elämää ja kaikkea, mikä siinä on pyhää ja kallista. Jos ihminen rikkoo Jumalan lakia, hän tuottaa vahingon elämälleen. Jos hän noudattaa tätä lakia, hän saa siitä siunauksen.

Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Ps. 1: 1–2.

Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme,

polvillemme langetkaamme

Herran, meidän Luojamme, eteen.

Sillä hän on meidän Jumalamme,

ja me olemme kansa, jota hän paimentaa,

lauma, jota hänen kätensä kaitsee.

Ps. 95: 6–7.

KOLMAS LUKU

Synti.

21. IHMINEN ILMAN JUMALAA.

Luonnollisessa tilassaan ihminen on vailla todellista onnea. Hän on rauhaton ja tyytymätön elämään. Tämä johtuu siitä, että ihminen on luopunut Jumalasta ja langennut syntiin.

Jumalattomilla ei ole, rauhaa, sanoo Herra. Jes. 48: 22.

Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa. Sananl. 28: 1.

Syntiinlankeemus: 1 Moos. 3:1–19.

22. JUMALAN KUVA TURMELTUNUT.

Syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva ihmisessä turmeltui. Ihminen mieltyi pahaan. Hänellä ei enää ole halua eikä voimaa hyvään. Hän ei rakasta Jumalaa, vaan itseään ja maailmaa.

Tämä jumalanvastainen taipumus kulkee perintönä koko ihmissuvussa, ja sitä sanotaan perisynniksi. Tästä sisäisestä turmeluksesta johtuvat pahat ajatukset, puheet ja teot, joita sanotaan tekosynneiksi.

Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Room. 3: 10–12.

Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Matt. 15: 19.

Minä vaivainen syntinen ihminen, joka olen syntynyt syntisestä sukukunnasta. Kirkkokäsikirja.

23. SYNTI.

Synti on sydämen luopumista Jumalasta.

Kun ihminen antaa ruumiillisten himojen hallita itseänsä, hänen syntinsä on aistillisuutta. Kun ihminen rakastaa maailmaa ja sen aarteita enemmän kuin Jumalaa, hänen syntinsä on maailmallisuutta. Kun ihminen kaikessa etsii omaa etuansa, hänen syntinsä on itsekkyyttä. Kun ihminen ihailee ja korottaa itseään ja haluaa tulla toimeen vain oman itsensä varassa, hänen syntinsä on ylpeyttä.

Synnissä on aina epäuskoa. Lopulta epäusko johtaa kapinaan Jumalaa vastaan. Silloin ihminen haluaa tulla . kokonaan riippumattomaksi Jumalasta ja kieltää hänelle tulevan kunnian.

Älkää rakaltako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 1 Joh. 2:15.

Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan. Room. 8: 7.

Ihminen ei voi muuta kuin etsiä omaansa ja rakastaa itseänsä yli kaiken. Martti Luther.

Turmeltunut ihminen: Room. 1: 18–25.

24. SYNNIN AJALLISET SEURAUKSET.

Synti jatkuvasti turmelee ihmisen sielua ja ruumista. Ihmisen järki sokaistuu, ja hänen tahtonsa suuntautuu pahaan. Tyhjyys ja levottomuus kuluttavat hänen voimaansa. Synti erottaa hänet ihmisistä ja tuo hänelle kärsimystä. Jatkuva synnin harjoittaminen tekee ihmisen synnin orjaksi; hänen omatuntonsa paatuu.

Synti synnyttää myös vihaa ja kateutta, riitaa ja väkivaltaa. Siten se levittää turmelusta ja onnettomuutta yhteiselämään.

Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Ef. 2: 12.

Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Joh. 8: 34.

Pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. 2 Tim. 2: 16–17.

Syntiä on se, mikä erottaa minut Jumalasta ja lähimmäisestä. Martti Luther.

25. KUOLEMA JA KATOAVAISUUS.

Synnin mukana on ihmiskuntaan tunkeutunut kuolema, joka siinä lakkaamatta tuhoaa elämää. Ihmisen synnin tähden on luomakuntakin joutunut katoavaisuuden orjuuteen, josta se ikävöi vapauteen.

Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. Room. 5: 12.

Synnin palkka on kuolema. Room. 6: 23.

Luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Room. 8: 19–21.

26. PIMEYDEN VALLAT.

Maailmassa on vaikuttamassa pahoja valtoja, jotka taistelevat Jumalaa vastaan ja turmelevat hänen työtänsä. Näitä ovat synti, kuolema ja perkele.

Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Ef. 6: 12.

27. JUMALAN VIHA.

Syntiin langenneen ihmisen kauhistavin onnettomuus on, että hän on Jumalan pyhän vihan alainen. Jos ihminen jää Jumalan vihan alaiseksi, hän joutuu kadotukseen.

Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Room. 1: 18.

Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi. Room. 2: 5.

Heidän loppunsa on kadotus. Fil. 3: 19.

Silloin Jumala eniten vihastuu, kun hän ei ensinkään vihastu, vaan sallii jumalattomien kulkea sydämensä halujen mukaan, kasvaa ja edistyä, eikä tuhoa heitä. Martti Luther.

28. PELASTUKSEN KAIPUU.

Kun Jumalan sana osoittaa ihmiselle, että hän on luopunut Jumalasta, hän tuntee omassatunnossaan syyllisyytensä. Hän on täydellisesti avuton itse parantamaan tilaansa. Jumala herättää hänessä pelastuksen kaipuun.

Samalla tavoin synnin painama ihmiskunta kokonaisuudessaan tarvitsee pelastusta.

Tämän pelastuksen Jumala on antanut meille Jeesuksessa Kristuksessa.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Room. 7: 24.

Sua syvyydestä avuksi

mä huudan, Jumalani.

Ah, ota korviis huutoni

ja auta sieluani.

Jos syntejä sä muistelet

ja luet syyksi vääryydet,

ken kestää edessäsi?

Virsikirja 290: 1.

NELJÄS LUKU.

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja.

29. AJAN TÄYTTYMINEN.

Pitkien aikojen kuluessa Jumala valmisti ihmiskuntaa vastaanottamaan Vapahtajaa. Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa maailman Vapahtajaksi. Evankeliumit kertovat meille ilosanoman hänen elämästään ja työstään.

Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa. Gal. 4: 4.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3:16.

Jouluevankeliumi: Luuk. 2:1–20.

30. JEESUS IHMISENÄ.

Jeesus syntyi ja kasvoi, tunsi väsymystä ja nälkää, iloa ja surua. Kaikessa hän oli meidän kaltaisemme ihminen, kuitenkin ilman syntiä.

Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Luuk. 2:52.

Kun Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Joh. 4:6.

Jeesus itki. Joh. 11: 35.

Kaanaan häät: Joh. 2:1–11.

Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Joh. 8:46.

31. JEESUS HENKILÖNÄ.

Jeesus iloitsi Isänsä luomistyön suuruudesta, ja hän murehti nähdessään kärsimystä ja pahaa. Jeesus tiesi, että Jumala itse oli antanut hänelle hänen tehtävänsä. Siksi hän oli peloton ja opetti niinkuin se, jolla on valta. Jeesus rakasti kansaansa ja sen pyhää perintöä. Samalla hän oli täydellisesti riippumaton ihmisistä.

Mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Matt. 6: 28–29.

Nähdessään kansanjoukot hänen tuli sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Matt. 9: 36.

Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa. Jo/t. 4: 34.

Hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on. Mark, 1: 22.

Hän meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan. Luuk. 4:16.

32. JEESUKSEN KUULIAISUUS.

Jeesus rukoili alati Isää, eli nöyränä hänen kasvojensa edessä ja oli kuuliainen hänen tahdolleen kuolemaan asti.

Ja varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, hän nousi, lähti ulos ja meni autioon paikkaan; ja siellä hän rukoili. Mark. 1:35.

Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, lasken-tui polvilleen ja rukoili sanoen: ”Isä, jos sinä tahdot, niin , ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”. Luuk. 22 : 41–42.

Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti, Fil. 2:8,

33. JEESUKSEN AHDISTUKSET.

Kuuliaisena Isän tahdolle Jeesus joutui kärsimyksiin, kiusauksiin ja kuoleman hätään.

Silloin hän sanoi heille: ”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani”. Matt. 26: 38.

Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: ”Eeli, Eeli, lama säbaktani?” Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Matt. 27: 46.

Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Hebr. 4:15.

34. JEESUKSEN SANOMA.

Jeesus julisti iloista sanomaa siitä, että uusi aika oli hänessä koittanut ihmissuvulle. Jumalan valtakunta oli tullut lähelle.

Tämä valtakunta on iankaikkinen valtakunta ja samalla Jumalan herruutta ihmisten sydämessä ja elämässä. Täydellisyydessään Jumalan valtakunta ilmestyy, kun Kristus tulee kirkkaudessaan.

Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle. Luuk. 12: 49.

Jeesus meni ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. Mark. 1:14–15.

Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Luuk. 17: 21.

35. JEESUKSEN TOIMINTA.

Jeesus auttoi kärsiviä, paransi sairaita ja herätti kuolleita. Jumalan antamalla vallalla hän antoi syntejä anteeksi. Nämä teot olivat ilmauksia hänen rakkaudestaan. Samalla ne osoittivat, että Jumalan valtakunnan voimat jo olivat vaikuttamassa.

Päivä Jeesuksen elämästä: Mark. 1: 21–34.

Jeesus herättää Nainin lesken pojan: Luuki 7:11–17.

Jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne. Luuk. 11:20.

Jeesus antaa anteeksi syntejä: Mark. 2:1–12.

Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän. ei sammuta. Matt. 12:20.

36. JUMALAN ARMO.

Jeesus etsi yhteyteensä erityisesti sellaisia, joita pidettiin arvottomina ja syntisinä. Tämä lohdutti heitä, mutta loukkasi muita. Näin Jeesus osoitti Jumalan käsittämättömän rakkauden, joka etsii syntisiä ja tahtoo pelastaa heidät. Tätä rakkautta, joka tulee osaksemme ilman omaa ansiotamme, sanotaan armoksi.

En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Matt. 9:13.

Publikaanien ja syntisten ystävä. Matt. 11:19.

Vertaus suurista illallisista: Luuk. 14:15–24.

Vertaus tuhlaajapojasta: Luuk. 15: 11–32.

37. JEESUS KRISTUS.

Jeesus on täydellisesti ilmoittanut meille Jumalan tahdon ja hänen pelastustarkoituksensa. Jeesuksen ystävät nimittivät häntä opettajaksi ja profeetaksi. Mutta ennen kaikkea he uskoivat, että hän oli luvattu Messias. Hänessä ovat Vanhan Testamentin ennustukset toteutuneet. Itse hän käytti itsestään nimeä Ihmisen Poika. Se merkitsee pelastajaa ja hallitsijaa, jonka Jumala oli luvannut lähettää taivaasta.

Nimi Jeesus merkitsee Vapahtajaa. Kristus eli Messias merkitsee Voideltua.

Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista. Joh. 1: 45.

Profeetta Daniel näki yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Dan. 7:13.

Tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä. Matt. 26: 64.

38. JUMALAN POIKA.

Jeesus todisti itsestään, että hänen suhteensa Isään on toisenlainen kuin kenenkään muun. Hän on Isän ainoa Poika, josta kirjoitukset todistavat, joka on ollut Isän luona ennen maailman perustamista ja jonka käteen Isä on antanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä.

Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta. Joh. 5:39.

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Joh. 14: 9.

Minä ja Isä olemme yhtä. Joh. 10:30.

Jeesus sanoi: ”Isä, sinä olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista”. Joh. 17:24.

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Matt. 28:18.

Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainokaiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, totinen Jumala totisesta Jumalasta, syntynyt eikä tehty; joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jonka kautta kaikki ovat tehdyt; joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden astui alas taivaista ja otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa, ja tuli ihmiseksi. Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus.

39. SOVITUS JA LUNASTUS.

Uskollisena Isältä saamalleen tehtävälle Kristus vapaaehtoisesti vuodatti verensä ja antoi henkensä lunnaiksi meidän edestämme. Kun Kristus syyttömänä kärsi ristillä, hän kantoi sen syyllisyyden ja rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet, ja sovitti näin Jumalan vihan. Hän voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Kristuksen kärsimys ja kuolema on meidän syntiemme sovitus.

Minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit mintin tehtäväkseni. Joh. 17: 4.

Ei kukaan henkeäni minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Joh. 10:18.

Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Jes. 53: 5.

Meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Room. 5: 6.

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. 2 Kor. 5:19.

Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. Koi, 2:15,

Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. Mark. 10: 45.

Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Joh. 1:29.

40. KRISTUKSEN KOROTTAMINEN.

Jumala herätti Kristuksen kuolleista ja korotti hänet taivaaseen. Näin Jumala vahvisti Kristuksen sovitustyön.

Kristuksen ylösnousemuksessa ovat iäisen elämän voimat murtautuneet meidän maailmaamme. Kristus on noussut kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista. Hän elää, ja hänen omansa saavat elää hänen kanssansa.

Nyt Kristus istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee puolestamme. Hän on meidän elävä Herramme, joka tahtoo olla luonamme joka päivä; jota me palvelemme ja jonka me odotamme palaavan kirkkaudessaan.

Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. Ap.t. 2:32.

Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2: 9–11.

Koska minä elän, niin tekin saatte elää. Joh. 14:19.

Hänen pitää hallitseman siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. 1 Kot. 15: 25.

Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Room. 8:34.

Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. llm. 1:17–18.

41. JEESUS KRISTUS, MINUN HERRANI.

Kristuksen seurakunta uskoo ja tunnustaa:

Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, ja myös totinen ihminen, syntynyt neitsyt Mariasta, on minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuole masta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan; että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niinkuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.

Vähä Katekismus.

VIIDES LUKU.

Pyhä Henki ja Kristuksen seurakunta.

42. PYHÄ HENKI.

Ollessaan viimeistä kertaa opetuslastensa keskuudessa Jeesus lupasi lähettää heille Pyhän Hengen opettamaan, johdattamaan ja lohduttamaan heitä. Tämä lupaus täytettiin helluntaina. Pyhä Henki yhdistää meidät ylösnousseeseen ja kirkastettuun Kristukseen.

Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Joh. 14: 26.

Pyhän Hengen vuodattaminen: Ap.t. 2:1–4.

43. KOLMIYHTEINEN JUMALA.

Pyhä Henki on Isän Jumalan henki ja Jeesuksen Kristuksen henki. Jumala on ilmoittanut itsensä meille Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Sen tähden sanomme Jumalaa kolmiyhteiseksi Jumalaksi.

Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne. 2 Kor. 13:13.

44. SEURAKUNTA, KRISTUKSEN RUUMIS.

Kristuksen työ maailmassa jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä. Kristuksen seurakunnassa olemme elävässä yhteydessä Kristukseen ja toisiin kristittyihin. Sen tähden Raamattu nimittää seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi.

Kaikki Jumala on asettanut Kristuksen jalkojen alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa. Ef. 1:22–23.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joh. 15: 5.

Lutherin selitys kolmanteen uskonkappaleeseen.

45. SEURAKUNTA ON YKSI

Kristuksen seurakunta on yksi sentähden, että sillä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. Ulkonaisesti se täällä maan päällä esiintyy eri kirkkokunnissa ja paikallisseurakunnissa.

Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Ef, 4: 5.

Niin me; vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä. Room. 12: 5.

46. SEURAKUNTA ON PYHÄ,

Seurakunta on pyhä, koska Kristuksen henki siinä vaikuttaa.

Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi, itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi. Ef. 5: 25–26.

47. SEURAKUNTA ON YHTEINEN.

Seurakunta, on yhteinen, koska Jumala tahtoo siihen koota kaikki kansat.

On oleva yksi lauma ja yksi paimen. Joh. 10:16.

Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Joh. 17; 21.

Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Gal. 3:28.

48. YHTEINEN KRISTILLINEN TUNNUSTUS SEURAKUNNASTA.

Minä uskon yhden, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden. Tähän tunnustukseen yhtyy koko kristikunta maan päällä.

Virsikirja 415: 9.

49. SEURAKUNNAN JÄSENET.

Kaikki kastetut on kasteessa otettu seurakunnan jäseniksi. Niitä jäseniä, jotka ovat vieraantuneet tai luopuneet Kristuksesta, Pyhä Henki tahtoo tehdä Kristuksen seurakunnan eläviksi jäseniksi.

Me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi. 1 Kor. 12: 13.

Viinitarhuri vastasi ja sanoi hänelle: ”Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympärillä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois.” Luuk. 13:8–9.

Viinipuu ja oksat: Joh. 15:1–11.

50. TAISTELEVA JA RIEMUITSEVA SEURAKUNTA.

Kristuksen seurakunta on täällä maan päällä muukalainen, hajalla asuva ja taisteleva. Kristuksen tullessa se hänen kanssaan ilmestyy kirkastettuna ja riemuitsevana.

Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä. tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Hebr. 11:13.

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään. llm. 7: 9.

51. KRISTITTYJEN HENGELLINEN PAPPEUS.

Kaikilla kristityillä on oikeus lähestyä Jumalaa Isänä. Heidän tehtävänään on myös rakkaudessa nuhdella ja lohduttaa toisiaan. Tässä merkityksessä he kaikki ovat pappeja.

Te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo”. 1 Piet. 2: 9.

Miten on kohdeltava rikkovaa veljeä: Matt. 18: 15–18.

Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. Room. 15: 7.

52. ARMONVÄLINEET.

Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi.

Sakramentteja ovat pyhä kaste ja Herran pyhä ehtoollinen.

Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Joh. 3:27.

Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Joh. 6: 63.

Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä. Joh. 6: 54.

53. SEURAKUNNAN VIRAT.

Armonvälineiden hoitamiseksi Jumala on asettanut seurakuntaansa papin viran. Samoin Jumala on lähimmäisten henkilökohtaiseksi auttamiseksi ja palvelemiseksi asettanut seurakuntapalvelijan: diakonin ja diakonissan viran.

Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi paimentamaan Herran seurakuntaa. Ap.t. 20: 28.

Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. 1 Tim. 3:1.

Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. 1 Kor. 4:1.

Seurakuntapalvelijain asettaminen: Ap.t. 6:1–6.

54. EVANKELIUMI LUO SEURAKUNNAN.

Seurakunta on siellä, missä evankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan.

Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Ef. 2:19–22.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room. 10:17.

Jumalan sana ei voi olla ilman Jumalan kansaa. Martti Luther.

55. LAKI JA EVANKELIUMI.

Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Laki ilmaisee meille Jumalan pyhän tahdon ja kurit-

taa meitä Kristuksen luo. Evankeliumi on iloinen sanoma Jumalan armosta, joka tarjotaan meille Kristuksessa.

Sinä olet asetuksesi säätänyt, että niitä tarkasti noudatettaisiin. Ps. 119: 4.

Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Gal. 3:24.

Lain kautta tulee synnin tunto. Room. 3:20.

Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Luuk. 2: 10–11.

56. SAKRAMENTIT.

Sakramentit ovat seurakunnan pyhiä toimituksia, jotka Jeesus Kristus itse on asettanut. Kristus itse on niissä läsnä ja jakaa näkyvien aineiden välityksellä meille armoaan.

Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua. 2 Moos. 20: 24.

57. KASTEEN ASETTAMINEN.

Herramme Jeesus Kristus asetti pyhän kasteen vähää ennen taivaaseenastumistaan, kun hän sanoi opetuslapsillensa:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanloppuun asti. Matt. 28: 18–20.

58. KASTEEN SIUNAUS.

Kasteessa toimii Jeesus Kristus itse. Hän uudestisynnyttää meidät siinä ja ottaa meidät Jumalan lapsiksi ja seurakuntansa jäseniksi. Hän vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.

Kastettuina saamme uskossa turvautua Jumalan rakkauteen. Saamme vastaanottaa lahjana kaiken sen, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Kasteemme perusteella Pyhä Henki johtaa ja kasvattaa meitä.

Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Gal. 3:27.

Katkokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. 1 Joh. 3:1.

Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Joh. 3: S.

Olen kastettu, olen pelastuva. Martti Luther.

59. KASTEEN VELVOITUS.

Kaste velvoittaa meitä siihen, että meissä oleva ”vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä”.

Kaste velvoittaa kuolemaan pois synnistä: Room. 6: 1–14.

Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Ef. 4: 22–24.

60. LAPSENKASTE.

Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelema ja tarvitsee pelastusta, Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo. Se on seurannut Jeesuksen sanoja: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni”. Näin se on tahtonut jättää jokaisen ihmiselämän sen hennoimmasta alusta asti Jumalan suojelukseen ja hoitoon.

Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan, valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle. Mark. 10:14–15.

Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät. Joh. 15: 16.

Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsetkin. Kirkkoisä Origenes.

Kristus tuli pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka hänen kauttaan uudestisynnytetään Jumalalle, imeväisiä lapsia, pieniä lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia. Kirkkoisä Ireneus.

61. KASTE JA OPETUS

Kastetut on Jeesuksen käskyn mukaan opetettava pitämään, mitä hän on käskenyt. Tämä opetus tapahtuu kodissa ja koulussa, mutta erityisesti rippikoulussa. Rippikoulu päättyy pyhään toimitukseen, jota sanotaan konfirmaatioksi. Siinä seurakunta rukoilee puolestamme, me tunnustamme uskomme ja lupaamme uskollisuutta Vapahtajallemme. Sen jälkeen käymme ensimmäisen kerran Herran pyhällä ehtoollisella.

Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. 5 Moos. 6: 6–7.

Me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt. Ps. 78:4.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. llm. 2: 10.

62. HERRAN EHTOOLLISEN ASETTAMINEN.

Herran pyhä ehtoollinen asetettiin näin:

Meidän Herramme Jeesus Kristus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, slunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Se tehkää minun muistokseni.”

Samoin hän otti myös maljan, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Ottakaa ja juokaa tästä kaikki; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.”

63. KRISTUS ON LÄSNÄ EHTOOLLISESSA.

Herra Jeesus Kristus on itse läsnä pyhässä ehtoollisessa. Hän antaa siunatussa leivässä ja viinissä meille ruumiinsa ja verensä, se on: oman itsensä.

Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka me murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? 1 Kor. 10:16.

Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Joh. 6: 56.

64. EHTOOLLISEN LAHJA.

Herran pyhä ehtoollinen on salaisuus, jonka syvyys on meille tutkimaton. Mutta uskossa tulemme osallisiksi sen runsaasta siunauksesta. Vietämme ehtoollisessa Kristuksen uhrin: hänen kärsimyksensä ja kuolemansa muistoa. Saamme vakuutuksen syntiemme anteeksiantamuksesta. Saamme siinä läheisen yhteyden Kristukseen ja toisiimme. Ilo ja kiitollisuus täyttää sydämemme, niin että uudelleen annamme itsemme Herrallemme. Me tunnustamme Kristusta, ja meissä elpyy toivo, että kerran saamme Kristuksen uskollisten kanssa nauttia suurta ehtoollista taivaassa.

Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. 1 Kor. 11:26.

Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä. Mark. 14: 24.

Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. 1 Kot. 10:17.

He mursivat kodeissa leip.ää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen jumalaa. Ap.t. 2: 46–47.

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykpnsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. llm. 3:20.

Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle. Ilm. 19: 9.

65. EHTOOLLISVIERAAT.

Kelvoton ehtoollisvieras on se, joka ei muista, että hän menee kohtaamaan Vapahtajaansa ja että hän on mahdoton ja kelvoton hänen suurta armoaan vastaanottamaan.

Kelvollinen ehtoollisvieras on se, joka tarvitsee Kristusta. Hän tuntee uskonsa ja rakkautensa heikkouden. Hän sydämestään katuu syntejään, pyytää niitä anteeksi ja ikävöi yhä läheisempää elämänyhteyttä Kristukseen.

Joka kelvottomasti syö tätä leipää tai joo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. 1 Kor. 11:27–29.

Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä. Matt. 5:25.

Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Matt. 5: 6.

Joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi, llm. 22: 17.

Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas

meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan;

tule, köyhäin apu; tule, lahjain antaja;

tule, sielun kirkkaus; sinä paras lohduttaja,

sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö!

Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus.

Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo!

Täytä uskollistesi sydämet.

Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta.

Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on;

paranna, mikä haavoitettu on; pehmitä, mikä kova on;

lämmitä, mikä kylmä on; etsi kaikkia eksyneitä.

Anna uskollisillesi, jotka turvautuvat sinuun, pyhät lahjasi,

anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo. Amen.

Kirkkokäsikirja.

KUUDES LUKU.

Uskonelämä.

66. SURUTTOMUUS.

Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi.

Voi suruttomia Siionissa, huolettomia Samarian vuorella! Aam. 6: 1.

Maailmaan kiintynyt mieli: Luuk. 12: 16–21.

Niin me ilman Pyhää Henkeä olemme kylmät, ilman sisallistä rauhaa ja iloa, vanhurskautta ja jumalallista viisautta, ilman nöyryyttä ja omantunnon väristyksiä. Mikael Agricola.

67. JUMALA KUTSUU.

Pyhä Henki herättää surutonta syntistä elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erittäin Jumalan sanalla.

Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä. Joh. 6: 44.

Tuhlaajapoika vieraalla maalla: Luuk. 15: 14–16.

Hän vei hänet Jeesuksen tykö: Joh. 1: 40–SI,

Halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Room. 2: 4.

68. ETSIKKOAIKA.

Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.

Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jes. 55: 6.

Me kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: ”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. 2 Kor. 6: 1–2.

Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat. Saarn. 12: 1.

69. JUMALAN KUTSUN HYLKÄÄMINEN.

Ihminen voi kuitenkin hyljätä Jumalan kutsumisen. Hän esittää silloin monenlaisia puolusteluja voidakseen välttyä asettumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Näin hän vaipuu yhä syvemmälle suruttomuuteen ja paaduttaa sydämensä. Tämä voi johtaa hengelliseen kuolemaan.

Et tuntenut etsikkoaikaasi: Luuk. 19: 41–14.

Jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Joh. 3: 20.

Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne. Hebr. 3; 15.

70. HERÄÄMINEN.

Kun Jumala pysähdyttää syntisen eteensä, tämä joutuu näkemään todellisen tilansa. Hän näkee rikkoneensa Jumalan käskyt. Hän alkaa tajuta, ettei hänellä ole vain yksityisiä syntejä vaan että koko hänen elämänsä suunta on väärä. Mutta synnin hädän ohella hänessä herää vetämystä Vapahtajan puoleen ja toivo, ettei Vapahtaja sittenkään häntä hylkää. Tätä synnin hätää ja armon ikävää Jumalan edessä sanotaan heräämiseksi

Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Ps. 51: 6.

Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee! Ef. 5:14.

Meidän pahat tekomme sinä asetat eteesi, salaiset syntimme kasvojesi valkeuteen. Ps. 90: 8.

Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Room. 7: 19.

71. PARANNUS.

Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa ja tunnustaa hänelle syntinsä. Herätetty ihminen pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja anoo voimaa luopua niistä. Näin hän tekee parannuksen.

Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois. Ap.t. 3: 19.

Tuhlaajapoika meni itseensä ja sanoi: ”Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yllin kyllin leipää, multa minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä ansaitse, että minua, sinun pojaksesi kutsutaan.” Luuk. 15: 17–19.

Katumus ilman uskoa on epätoivoa. Martti Luther.

Todellinen, oikea parannus ei oikeastaan ole muuta kuin katumusta ja vaivaa eli peljästyksiä synnin vuoksi sekä samassa kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön, että synti on anteeksi annettu ja armo Kristuksen kautta saatu, joka usko taas lohduttaa ja tyydyttää sydämen. Sitten on myös seuraava elämän parannus ja synnin jättäminen, sillä näiden tulee olla parannuksen hedelmiä, niin kuin Johanes sanoo Matt. 3. luvussa: Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä. Augsburgin Tunnustus.

72. USKO.

Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämemme halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme.

Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Joh. 6: 37.

Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4: 16.

Usko uskoo synnit anteeksi annettavan Kristuksen tähden, lohduttaa omantunnon ja vapauttaa peljästyksistä. Augsburgin Tunnustus.

73. VANHURSKAUTTAMINEN.

Kun uskossa otamme vastaan Kristuksen Vapahtajanamme, Jumala ei lue meille syntejämme, vaan antaa ne meille Kristuksen tähden anteeksi. Hän pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät.

Vanhurskas on elävä uskosta. Room. 1: 17.

Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kantta. Room. 5: 1.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Room. 8: 1.

Hänessä meillä on lunastus hänen verensä kantta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Ef. 1:7.

Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Room. 8: 16.

Sinä, Herrani Jeesus, olet minun vanhurskauteni mutta minä olen sinun syntisi. Martti Luther.

74. UUDESTISYNTYMINEN JA UUSI ELÄMÄ.

Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen.

Uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan. Pyhä Henki herättää meissä halun täyttää Jumalan tahtoa ja seurata Herraamme Kristusta. Usko yhdistää meidät Kristukseen.

Ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa. 1 Kor. 15:20.

Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Joh. 3: 7,

Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Gal. 2:-20.

Kristus asuu uskon kautta teidän sydämissänne. Ef. 3: 17.

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. 2 Kor. 5: 17.

75. PYHITYS.

Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti. Fil. 3: 12.

Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi: ”Tehkää parannus”, niin hän tahtoi, että hänen uskoviensa koko elämä maan päällä oli oleva jatkuvaa parannuksen tekemistä. Martti Luther.

Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä. Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Martti Luther.

76. HENGEN HEDELMÄT.

Vaikka kristitty onkin jatkuvasti syntinen, uskonyhteys Kristukseen saa hänen elämässään aikaan Hengen hedelmiä. Suurin niistä on rakkaus.

Seurakunnan rakentamiseksi Jumala myös antaa uskoville erityisiä armolahjoja.

Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Gal. 5: 22.

Usko, toivo, rakkaus: 1 Kor. 13.

Erityiset armolahjat: 1 Kor. 12:8–11, 28–30.

77. USKONELÄMÄN HOITAMINEN.

Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristityn tulee ahkerasti käyttää Jumalan sanaa ja Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä.

He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksessa. Ap.t. 2:42.

Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme niinkuin muutamien on tapana. Hebr. 10: 25.

78. RUKOUS.

Rukous on sydämen nöyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalan kanssa.

Kun rukous on sydämen välitöntä tuntoa Jumalan läheisyydestä, sitä sanotaan hartaudeksi. Rukouksessa saamme myös pyytää Jumalalta itsellemme tai lähimmäisillemme hengellistä ja ruumiillista hyvää. Me kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja ylistämme hänen pyhää nimeänsä.

Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Ps. 37: 7.

Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Ps.50:15.

Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Jaak. 5:16.

Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. 1 Tess. 5: 17–18.

Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen! llm.7:12.

79. ISÄ MEIDÄN.

Kun opetuslapset näkivät, etteivät he osaa rukoilla, Jeesus opetti heille Isä meidän rukouksen. Tähän rukoukseen yhtyvät kaikki kristityt maan päällä.

Jeesus opettaa rukoilemaan: Luuk. 11:1–13.

Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen. Vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

80. RUKOUS JEESUKSEN NIMEEN.

Kun me rukoillessamme uskalluksella luotamme siihen, mitä Jeesus Kristus on puolestamme tehnyt, ja samalla suostumme Jumalan tahtoon, me rukoilemme Jeesuksen nimeen.

Jeesus rukoili Getsemanessa: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”. Luuk. 22: 42.

Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen. Joh. 14:13.

81. RUKOUKSEN KUULEMINEN.

Jumala kuulee jokaisen rukouksen. Usein hän kuitenkin rakkaudessaan viivyttää rukouksemme täyttämistä tai antaa meille sellaista, mikä on meille tarpeellisempaa.

Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Matt. 7:7.

Jeesus sanoi: ”Minun aikani ei ole vielä tullut”. Joh. 2:4.

Olkaa kestäväiset rukouksessa. Kol. 4:2.

Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme. Ef. 3:20.

82. SUURI ESIRUKOILIJAMME.

Kun rukouksemme on heikko, meillä on se lohdutus, että Kristus, korotettu Herramme, rukoilee puolestamme.

Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa viriä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Room. 8:34.

Hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Hebr. 7:25.

83. SYNTIEN TUNNUSTAMINEN JA RIPPI.

Jumalalle meidän tulee joka päivä tunnustaa kaikki syntimme ja luottaa siihen, että hän Kristuksen tähden antaa ne anteeksi! Lähimmäisillemme meidän on tunnustettava ne synnit, joilla olemme heitä vastaan rikkoneet

Jakaakseen syntien anteeksiantamuksen rauhaa Jumala on myös säätänyt seurakunnalleen ripin. Siinä tunnustamme papille tai muulle seurakunnan jäsenelle syntimme, ja hän Jumalan sanan perusteella julistaa meille synninpäästön eli anteeksiantamuksen.

Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Ps. 51: 3.

Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Sananl. 28:13.

Jeesus sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Joh. 20: 22–23.

84. KILVOITUS.

Kristityn elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia.

Jumala kuljettaa omiaan ristin kaitaa tietä: Kärsimyksillä hän tahtoo koetella heidän uskoaan, pitää heitä nöyryydessä ja vetää heitä yhä läheisempään yhteyteen kanssaan. Usein Jumala myös katsoo lapsensa arvollisiksi kärsimyksillään todistamaan uskostaan.

Kun kristitty pysyy Jumalan käsissä, niin hänen elämäänsä kannattaa yhä syvenevä luottamus siihen, että Herra johdattaa kaiken hänen parhaakseen. Hänen sydämensä täyttää nöyrä kiitollisuus siitä, että Jumala jaksaa häntä, arvotonta, hoitaa lapsenaan. Yhä elävämmäksi hänelle käy myös tulevan kirkkauden toivo. Valvoen ja rukoillen hän odottaa pelastuksen lopullista täyttymystä.

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään. 1 Tim. 6:12.

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk. 9:23.

He lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Ap.t. 5: 41.

Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. Hebr. 12: 6.

Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi. Valit. 3: 22–23.

Minä olen varma siitä,

ettei kuolema eikä elämä,

ei enkelit eikä henkivallat,

ei nykyiset eikä tulevaiset,

ei voimat, ei korkeus eikä syvyys,

eikä mikään muu luotu

voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta,

joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

meidän Herrassamme.

Room. 8: 38–39.

SEITSEMÄS LUKU.

Kristillinen siveellisyys.

85. PELASTETTU PALVELEMAAN.

Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämessämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Nämä saattavat meidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme., Kristityn koko elämä on palvelemista. Tällaista elämää sanomme kristilliseksi siveellisyydeksi.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. 1 Joh. 4: 19.

Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. 2 Kor. 5: 14–15.

Kantakaa toistenne kuormia ja niin te täytätte Kristuksen lain. Gal. 6:2.

Laupias samarialainen: Luuk. 10: 30–37.

Usko on elävä, uuttera, toimelias, voimallinen asia; sen vaoksi on mahdotonta, ettei se lakkaamatta tahtoisi vaikuttaa hyvää. Martti Luther.

86. ILOISIN JA VAPAIN SYDÄMIN.

Kristitty ei tottele Jumalan, tahtoa pakosta, vastahakoisesti tai palkan toivossa, vaan mielellään, iloisin ja vapain sydämin”.

Palvelkaa Herraa ilolla. Ps. 100: 2.

Kun olette tehneet kaiken, mitä teidän, on käsketty tehdä, sanokaa: ”Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään”. Luuk. 17:10.

Toimi iloisin ja vapain sydämin. Martti Luther.

87. KRISTILLINEN MIELENLAATU.

Kristitty pyytää elää niin, etteivät vain hänen tekonsa, vaan koko hänen elämänsä suunta olisi Jumalan mielen mukainen.

Armosta eläessään hän tahtoo pysyä nöyränä. Koska hän on saanut kaikki lahjat ja tehtävät Jumalalta, hän tahtoo olla uskollinen kaikessa.

Koettelemuksissa ja kärsimyksissä hän oppii kärsivällisyyttä, sillä hän ottaa kaikki kohtalonsa Jumalan kädestä.

Kristitty pyrkii kaikessa noudattamaan totuutta. Kun hän omassatunnossaan kuulee Jumalan äänen, hän on vapaa ihmisten tuomioista

Tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi. Matt. 12: 33.

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli. Fil. 2: 5.

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. 1 Piet. 5:5.

Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. 1 Kor. 4: 2.

Ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä. Room. 5:3–4.

Kristitty ihminen on uskossaan vapaa ja kaikkien kappaleiden herra. Martti Luther.

88. KUTSUMUS.

Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle tehtävän. Tätä Jumalan meille uskomaa tehtävää nimitetään kutsumukseksi. Kutsumuksen uskollisella suorittamisella palvelemme Jumalaa ja lähimmäisiämme.

Rukoile ja tee työtä!

Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. Luuk. 16:10.

Virsikirja 449:2.

89. TYÖ.

Jumala on säätänyt ihmiselle työn ja levon vaihtelun;

Työllä hankimme elatuksemme ja tarpeemme. Työ varjelee meitä joutilaisuuden vaaroilta. Työ kasvattaa meissä velvollisuuden ja yhteyden tuntoa. Tunnollinen työn tekeminen antaa meille työn iloa. Silloinkin, kun työ on raskas taakka, Jumala kätkee siihen siunauksen.

Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille. Kol. 3: 23.

Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä. 2 Tess. 3:10.

Käsi aurassa, sydän taivaassa!

90. VAPAA-AJAT.

Vapaa-ajat meidän on käytettävä ruumiin ja sielun lepoon ja virkistykseen. Luonto, hyvät kirjat ja harrastukset sekä hyvä seura tarjoavat tervettä ja puhdasta iloa. Niitä saamme kiitollisin mielin käyttää hyväksemme.

Monet käyttävät vapaa-aikojaan väärin. He etsivät iloaan huonoista huvituksista ja väkijuomista. Nämä turmelevat sieluamme ja ruumistamme, särkevät koteja ja johtavat usein rikoksiin.

Sielun suurin virvoitus on osanotto seurakunnan jumalanpalvelukseen ja kotihartauteen.

Kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa. Fil. 4: 8.

Karttakaa kaikenlaista pahaa. 1 Tess. 5:22.

Huono seura hyvät tavat turmelee. 1 Kor. 15: 33.

Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. 1 Kor. 3:16–17.

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Matt. 4: 4.

Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Ps. 84:3.

91. OMAISUUS.

Omaisuus on Jumalan meille antamaa lahjaa. Meidän on käytettävä sitä niin, että siitä on iloa ja siunausta itsellemme ja lähimmäisillemme. Meidän on kartettava sekä ahneutta että tuhlaavaisuutta ja aina muistettava, että paras aarteemme on taivaassa.

Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää. Sananl. 30:8.

Autuaampi on antaa kuin ottaa. Ap.t. 20: 35.

Älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne. Hebr. 13:16.

Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Matt. 6: 33.

92. SIVEELLINEN YHTEISELÄMÄ.

Tärkeimmät elämänalat, joilla kristitty suorittaa palvelutehtävänsä, ovat koti, valtio, kulttuurielämä ja kirkko.

93. KOTI JA PERHE.

Hyvä koti on Jumalan suuri lahja. Se liittää yhteen vanhemmat, lapset ja perheen muut jäsenet. Perheen perustuksena on avioliitto. Avioliitossa mies ja nainen yhtyvät koko elinikänsä kestävään liittoon. Heidän tehtävänään on Jumalan pelossa hoitaa ja kasvattaa sekä toisiaan että lapsiaan.

Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken. Hebr. 13: 4.

Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Matt. 19: 6.

94. KOTIELÄMÄ.

Aviopuolisoiden tulee osoittaa toisilleen rakkautta ja uskollisuutta. Lasten tulee rakastaa, kunnioittaa ja totella vanhempiaan. Kaikkien tulee yhdessä vaalia kodin henkeä, sen hyviä tapoja ja siinä säilyvää arvokasta isien perintöä.

Ennen kaikkea antakaa Kristuksen tulla kotiinne. Kirkkokäsikirja.

Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Room. 12:10.

Miehet, rakastakaa vaimojanne. Ef. 5: 25.

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa. Kol. 3: 20.

Johda aviopuolisot keskinäiseen rakkauteen, lapset kristilliseen kasvatukseen, isäntäväki oikeudentuntoon, palvelijat uskollisuuteen ja meidät kaikki totiseen parannukseen ja uskoon. Kirkkokäsikirja.

95. YSTÄVÄPIIRI.

Kotiin ja perheeseen liittyy sukulais- ja ystäväpiiri. Ystävyys on kallis lahja. Sen säilyttämiseksi tarvitaan luotettavuutta, uskollisuutta ja myötätuntoa kaikissa elämän vaiheissa.

Joonatan teki liiton Daavidin kanssa, sillä hän rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa. 1 Sam. 18: 3.

Harrastakaa vieraanvaraisuutta. Room. 12:13.

96. ISÄNMAA.

Jumala on antanut kansallemme yhteisen kodin, isänmaan. Hän on antanut kansallemme tehtävän ja johtanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Jumalan lahjaa ovat isiltä perityt hyvät tavat, kielemme ja sivistyksemme.

Jumala tahtoo, että jokainen kansa saisi elää maassaan rauhassa ja noudattaisi vanhurskautta.

Jumala on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat. Ap.t. 7:26.

Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Sanani. 14: 34.

Virsikirja 462:5.

97. VALTIO.

Menneiltä polvilta saamamme kallis perintö on myös vapauteen perustuva yhteiskuntajärjestyksemme. Jumalan sana on vuosisatojen kuluessa opettanut kansaamme kunnioittamaan järjestystä, oikeutta ja jokaisen ihmisen koskemattomuutta sekä vastustamaan sekasortoa ja väkivaltaa.

Kansamme käsitys vapaudesta ja oikeudesta on saanut ilmauksensa laissa. Oikeusjärjestyksen ylläpitämisen Jumala on antanut valtion tehtäväksi.

Maa on rakennettava lailla eikä väkivallan teoilla. Sillä silloin maan käy hyvin, kun lakia noudatetaan. Vanha maakuntalaki.

98. KANSALAISEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET.

Valtio takaa jäsenilleen joukon yleisiä ihmisoikeuksia. Jokaisella kansalaisella on uskon- ja omantunnon vapaus, ruumiillinen ja siveellinen koskemattomuus, ajatuksen vapaus sekä oikeus saada työtä ja perustaa koti. Jokaisella on yhtäläinen oikeus edistyä ja ottaa osaa maan asioiden ratkaisuun.

Kansalaisen tulee tunnollisesti täyttää velvollisuutensa, harrastaa yksimielisyyttä, kunnioittaa lakia ja oikeutta sekä rukoilla isänmaan puolesta.

Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Ap.t. 5: 29.

Esivalta on Jumalan palvelija. Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden. Room. 13:4, 5:

Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudesta ja kunniallisuudessa. 1 Tim. 2:1–2.

99. VALTION PAKKOKEINOT.

Isänmaan turvallisuuden ja oikeuden ylläpitämisen vuoksi valtio voi vaatia kansalaisiltaan valaa. Vala on Jumalan kasvojen edessä annettu vakuutus tai lupaus, joka on pidettävä pyhänä.

Valtiolla on oikeus rangaista niitä, jotka rikkovat sen lakeja.

Valtio voi myös vaatia meitä puolustamaan isänmaatamme. Kristitty pitää kuitenkin sotaa synnin seurauksena ja kirouksena sekä rukoillen odottaa aikaa, jolloin koittaa Jumalan lupaama pysyvä rauha.

Esivalta ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija. Room. 13:4.

Rauhan rukous: Virsikirja 573.

100. KULTTUURI.

Jumala on antanut ihmisen tehtäväksi viljellä luontoa niin, että sen voimat saataisiin yhä paremmin palvelemaan elämän suojelemista ja kohottamista. Tätä työtä ja sen tuloksia sanotaan kulttuuriksi.

Herra Jumala otti ihmisen ja pani ihmisen. Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. 1 Moos. 2:15.

Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. 1 Moos. 3:23.

101. TIEDE JA TAIDE.

Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että hän tahtoo pysähtyä tarkastelemaan ja tutkimaan luontoa ja ihmiselämää. Tällaista tutkimista sanotaan tieteeksi. Tiede on jatkuvasti kehityksen alainen.

Jumala on antanut ihmiselle myös kyvyn nähdä ja tajuta kauneutta. Kauneuden ilmaisemista havainnollisessa muodossa sanotaan taiteeksi.

Meidän on käytettävä näitä lahjoja niin, etteivät ne johdata meitä ylpeyteen ja aistillisuuteen, vaan että ne synnyttävät meissä nöyrää ja kiitollista mieltä elämän antajaa kohtaan ja edistävät Jumalan kunniaa.

Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa! Ps. 8:2.

Herran pelko en viisauden alku. Sananl. 9: 10,

102. KULTTUURIN VELVOITUS.

Kulttuuri ei ole vain ulkonaista muotoa ja taitavuutta, vaan sydämen sivistystä. Siihen kuuluu, että olemme raittiit ja noudatamme hyviä tapoja. Siihen kuuluu myös, että osoitamme arvonantoa ja ymmärtämystä jokaista ihmistä kohtaan hänen asemaansa katsomatta, suojelemme luontoa ja kohtelemme eläimiä lempeästi.

Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. 1 Piet. 3: 3–4.

Te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne. 1 Kor. 6: 20.

103. SUOMEN KIRKKO – HENGELLINEN ÄITIMME.

Suomen kirkko on hengellinen äitimme. Se on opettanut kansaamme lukemaan Jumalan sanaa ja noudattamaan Jumalan tahtoa. Ankarina aikoina se on lohduttanut kansaa ja antanut sille voimaa kärsimyksien kestämiseen. Sen jumalanpalvelus on avoinna jokaiselle. Jumalan sanalla ja rukouksella se siunaa myös elämämme juhlahetket ja saattaa meitä kehdosta hautaan.

Et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Room. 11:18.

Kirkko on äiti, joka ravitsee ja hoitaa jokaista lastaan. Martti Luther.

104.                    SUOMEN KIRKKO – KANSANKIRKKO.

Suomen kirkkoa sanotaan kansankirkoksi siksi, että se tahtoo sulkea Jumalan ennättävän armon piiriin koko kansan. Jeesus on käskenyt tehdä kansat hänen opetuslapsikseen. Jokainen ihminen tarvitsee Vapahtajaa, ja Jumalan isänsyli on syntien anteeksiantamuksessa avoinna jokaiselle.

Kirkko odottaa meiltä, että me sen elävinä jäseninä tunnemme vastuuta sen asioista ja henkilökohtaisesti otamme osaa sen toimintaan.

Taivaallinen Isä antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Matt. 5: 45.

Jumalan valtakunnan salattu kasvu: Mark. 4: 26–29.

Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti. Matt. 13:24–30.

105. LÄHETYSTYÖ JA KIRKKOJEN YHTEYS.

Vapahtajan käskyn mukaan evankeliumi on vietävä kaikille kansoille. Tähän tehtävään Suomen kirkko osallistuu tekemällä lähetystyötä.

Suomen kirkko on yhteistyössä muiden kirkkokuntien kanssa toteuttaakseen Vapahtajan rukousta, ”että he yhtä olisivat”. Tässä työssä kirkkomme tahtoo pysyä uskollisena evankelisluterilaiselle tunnustukselleen.

Tee suureks myöskin meille

Sun rakkautesi,

niin että itsellemme

me emme eläisi,

Sun pyhää uhrimieltäs suo,

Herra, meillekin;

ja kansas alttihiksi

tee uhrauksihin.

Virsikirja 188: 3.

Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Mark. 16:15.

KAHDEKSAS LUKU.

Viimeiset tapahtumat.

106. KRISTITYN TOIVO.

Ajan ahdinkojen keskellä kristikunta Jumalan lupauksiin luottaen odottaa sitä riemullista päivää, jolloin Jumalan valtakunta tulee kirkkaudessa. Silloin Jumala on oleva kaikki kaikessa.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta. 1 Piet. 1:3.

Mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksiottamista meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut. Room. 8: 23–24.

Rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. Luuk. 21:28.

107. IÄISYYDEN RAJALLA.

Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta.

Kristus päästää omansa kuoleman kammosta. Kuolema on heille tie elämään, ja heidän hautansa on Kristus pyhittänyt lepokammioksi.

Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti – sanoo Henki – he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä. Ilm. 14: 13.

Rikas mies ja Lasarus: Luuk. 16: 19–31.

Kristus meni pois ja saamasi vankeudessa oleville hengille. 1 Piet. 3:19.

Virsikirja 69: 4.

108. KRISTUKSEN TULEMINEN.

Nykyisen maailmanajan lopussa Kristus ilmestyy kirkkaudessa. Hän herättää kaikki kuolleet. Vanhurskaiden ruumiit tulevat silloin Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaisiksi.

Kristuksen tulemisen enteet: Matt. 24:3–44.

Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Mark. 13: 32.

Hän on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi. Fil. 3:21.

Kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. Joh. 5: 28–29.

Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa,nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. 1 Kor, 15: 42–44.

Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. Ilm. 1:7.

109. VIIMEINEN TUOMIO.

Viimeisenä päivänä kaikki ihmiset kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Vanhurskaat pääsevät iankaikkiseen elämään, mutta jumalattomat joutuvat kadotukseen, joka oh iankaikkinen ero Jumalaista.

Viimeinen tuomio: Matt. 25:31–46.

Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. Gal. 6: 7–8.

Minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ilm. 20:11–12.

110. UUDET TAIVAAT JA UUSI MAA.

Kristuksen tulemisessa taivaat ja maa katoavat, ja Jumala luo uudet taivaat ja Uuden maan, joissa vanhurskaus asuu. Silloin luomakunta pääsee vapaaksi turmeluksen orjuudesta. Jumalan valtakunta ilmestyy kirkkaudessaan.

Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty palavat. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 2 Piet. 3:10, 13.

Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme. Ilm. 11:15.

Itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Room. 8:21.

111. IANKAIKKINEN ELÄMÄ.

Iankaikkinen elämä on Jumalan lasten sanomaton autuus ja kirkkaus taivaassa, Jumalan luona. Se alkaa Kristukseen uskovan sydämessä jo täällä, mutta se tulee täydelliseksi vasta pyhien iankaikkisessa levossa. Siellä he ovat pelastetut kaikesta vaivasta ja pahasta. He näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin sekä palvelevat ja ylistävät häntä iankaikkisesti.

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Hebr. 4: 9.

Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. 1 Kor. 2: 9.

Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua, eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:3–4.

Siell’ kaunis kannel soi,

he veisaa virttä uutta,

ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.

Ei ääneen täällä voi

sen saada ihanuutta,

kuitenkin veisailen kiitosta Herralle.

Hän verellänsä ja hengellänsä

myös minut Jumalalle lunastanut on.

Kunnia, kirkkaus,

voima ja .ylistys

Sun Herra, iankaikkisesti olkohon,

ja taivas, maa ja meri amen sanokoon!

Virsikirja 623:4.

Nikealais-Konstantinopolilainen uskontunnustus.

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömäni Luojaan.

Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainokaiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, totinen Jumala totisesta Jumalasta, syntynyt eikä tehty; joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jonka kautta kaikki ovat tehdyt; joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden astui alas taivaista ja otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa, ja tuli ihmiseksi; meidän edestämme myös ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kuoli ja haudattiin; astui alas tuonelaan ja nousi kuolleista kolmantena päivänä raamattujen mukaan, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on sieltä taas tuleva suuressa kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita; jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja virvoittajaan, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhtenä Isän ja Pojan kanssa palvellaan ja kumarretaan ja alati kunnioitetaan, joka myös on puhunut profeettain kautta. Me uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan; me tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi, ja odotamme kuolleitten ylösnousemista ja tulevaisen maailman elämää.

Athanasiuksen uskontunnustus.

Kuka ikänänsä tahtoo autuaaksi tulla, hänellä täytyy ennen kaikkea olla oikea, yhteinen, kristillinen usko.

Joka ei sitä täydellisenä ja puhtaana pidä, hän tulen epäilemättä iankaikkisesti kadotetuksi.

Niin tämä nyt on oikea, yhteinen, kristillinen usko, että me yhtä Jumalaa kolminaisuudessa ja kolminaisuutta yhdessä jumaluudessa kunnioitamme.

Ei kuitenkaan sekoittaen persoonia, eikä erottaen jumalallista olentoa.

Sillä toinen on Isän persoona, toinen on Pojan ja toinen on Pyhän Hengen.

Mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat sama Jumala, yhdenvertaiset kunniassa, yhdenvertaiset iankaikkisessa majesteetissa.

Senkaltainen kuin Isä on, senkaltainen on Poika, senkaltainen on myös Pyhä Henki.

Luomaton on Isä, luomaton on Poika, luomaton on Pyhä Henki.

Ääretön on Isä, ääretön on Poika, ääretön on Pyhä Henki.

Iankaikkinen on Isä, iankaikkinen on Poika, iankaikkinen on Pyhä Henki.

Eikä kuitenkaan ole kolmea iankaikkista, vaan yksi iankaikkinen.

Niinkuin ei myöskään ole kolmea luomatonta, eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

Niin myös kaikkivaltias on Isä, kaikkivaltias on Poika, kaikkivaltias on Pyhä Henki.

Eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.

Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala, Pyhä Henki on Jumala.

Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala.

Niin myös Isä on Herra, Poika on Herra, Pyhä Henki on Herra.

Eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

Sillä niinkuin kristillinen totuus vaatii meitä kutakin persoonaa erittäin Jumalaksi ja Herraksi tunnustamaan, niin kieltää myös yhteinen, kristillinen usko meitä kolmea Jumalaa eli kolmea Herraa nimittämästä.

Isää ei ole kukaan tehnyt, eikä luonut, eikä synnyttänyt.

Poika on ainoastaan Isästä, ei tehty, eikä luotu, vaan syntynyt.

Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta, ei tehty, eikä luotu, eikä syntynyt, vaari heistä lähtevä.

Niin on nyt yksi Isä, ei kolmea Isää, yksi Poika, ei kolmea Poikaa, yksi Pyhä Henki, ei kolmea Pyhää Henkeä.

Ja tässä kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi.

Vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä iankaikkiset ja juuri yhdenkaltaiset.

Niin että ennen kaikkea pitää, niinkuin ennen on sanottu, palveltaman kolmea persoonaa yhdessä jumaluudessa, ja yhtä Jumalaa kolmessa persoonassa.

Joka siis tahtoo autuaaksi tulla, hänen tulee näin kolminaisuudesta ajatella.

Mutta se on myös tarpeellista iankaikkiseen autuuteen, että me vakaasti uskomme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulleen ihmiseksi.

Niin on nyt tämä oikea usko, että me uskomme ja tunnustamme; että meidän Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on Jumala ja ihminen.

Jumala on hän Isänsä olennosta, ennen kaikkia aikoja syntynyt; mutta ihminen on hän äitinsä olennosta, ajassa syntynyt.

Täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen, järjellisellä sielulla ja inhimillisellä ruumiilla.

Isänsä vertainen jumaluuden puolesta ja vähempi Isää ihmisyyden puolesta.

Ja vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.

Yksi hän on; ei niin, että jumaluus on muuttunut ihmisyydeksi, vaan jumaluus on ottanut ihmisyyden itseensä.

Niin, yksi hän on; ei kuitenkaan siten, että molemmat luonnot ovat sekaantuneet toisiinsa, vaan että hän on yksi ainoa persoona.

Sillä niinkuin järjellinen sielu ja ruumis on yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen on yksi Kristus.

Joka meidän autuutemme tähden kärsi, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä, kuolleista.

Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella.

Sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Jonka tulemiseen kaikkien ihmisten pitää ruumiillisesti nouseman kuolleista ja tekemän tili, kunkin töistänsä.

Jotka hyvää ovat tehneet, käyvät iankaikkiseen elämään, mutta jotka pahaa ovat tehneet, joutuvat iankaikkiseen tuleen.

Tämä on oikea, yhteinen kristillinen usko; joka ei sitä totisesti ja vakaasti usko, ei hän voi autuaaksi tulla.

Kirjoittanut willehoo | 8.4.2013

Kumarrus ja ristinmerkki

Jumalanpalvelus uskovan kansan yhteisenä työnä

Liturgia (kr. λειτουργία) voidaan kääntää monella tapaa, mutta kirjaimellisesti se merkitsee kansan työtä. Jumalanpalvelusuudistuksissa on pyritty nostamaan jumalanpalvelusta viettävän kansan merkitystä antamalla enemmän vastuuta jumalanpalveluksen toteuttamisesta maallikoille. Jumalanpalvelus Jumalan kansan yhteisenä työnä ei kuitenkaan syvällisellä tasolla tarkoita sitä, että kaikki ovat sytyttämässä kynttilöitä tai lukemassa kirjoituksia ja rukouksia. Ennen kaikkea jumalanpalvelukseen kokoontuneen kansan työ on nimittäin rukous. Pääsiäisvirressä lauletaan: ”Kiitosta nyt uhratkaamme pääsiäislampaallemme.” (VK 87) Juuri tämä kiitoksen uhraaminen on uskovan kansan työtä, liturgiaa. Juutalainen temppelipalvelus on lakannut, mutta uhripalvelus ei. Yhä edelleen on Jumalan kansan tehtävä kantaa kiitosuhria Jumalalle ja pyhässä ehtoollisessa tulla osalliseksi siitä sovitusuhrista, jonka Kristus on kantanut. Jumalanpalveluksen varsinainen toimittaja eli liturgi on uhraamaan kokoontunut kansa. Pappien tehtävä on palvella kansaa, siitä monessa kielessä käytetty nimitys minister. Mitään todellista palvelusta he eivät kuitenkaan voisi suorittaa, ellei Kristus itse palvelisi seurakuntaa jakamalla sille armoaan.

”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone”

Vaikka jumalanpalveluksessa ennen kaikkea Jumala palvelee seurakuntaa, ei ole jumalanpalvelusta ilman sitä palvontaa, jota seurakunta osoittaa Herralleen. Siksi pappi aivan varhaisista ajoista asti on kehottanut kansaa lausumalla ”Ylentäkää sydämenne.” Tämä tarkoittaa sitä, että kun seurakunta käy rukoukseen, on se tehtävä kaikella vakavuudella ja hartaudella. Cyprianus kirjoittaa: ”Kuinka voit pyytää Jumalaa kuuntelemaan sinua, kun et itsekään kuuntele mitä puhut?” (De dominica oratione, 31) Tämä osin on myös se syy, miksi Luther kutsuu paastoa hyväksi ulkonaiseksi tavaksi ehtoolliselle valmistautumiseen. Hiljentymisestä, päivän lukukappaleiden tutkistelusta tai paastosta ennen jumalanpalvelusta on verraton apu sydänten ylöspäin suuntaamiseen. Harvan sydän on sellainen, että se hetkessä kykenee suuntautumaan jumalallisiin asioihin, askarreltuaan koko viikon kaikessa arkisessa.

Kansan työ, kiitoksen uhraaminen ja Jumalan palvominen tapahtuvat virsien ja jumalanpalvelustekstien mietiskelyssä ja hiljaisessa rukouksessa. Virren veisuu on rukousveisuuta. Rukoilla voi myös hiljaa esimerkiksi Jeesuksen rukousta: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä” tai esirukousmuodossa: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä.” Messuun tulemme palvelemaan Jumalaa ja Jumalan palveltaviksi, mutta emme tule vain oman tarpeemme tähden, vaan messu on olennaisesti myös esirukousta. Esirukousosiossa kannamme Jumalallemme monenlaisia elämänpiiriimme liittyviä asioita, mutta esirukous ei rajoitu tähän. Messuun tullessa voi omiin rukouksiin kätkeä kaikki ne ihmiset, jotka messuun eivät tällä kertaa osallistu. Erityisesti, jos mielen päällä on joku, joka erityisesti kaipaa rukousapua, voi päättää, että tänä pyhänä tulen messuun juuri hänen tähtensä ja kaikessa rukouksessa muistan häntä. Tai silloin jos oma sydän on kylmä ja haluton jumalanpalvelukseen osallistumiseen, voi ajatella, että tänään en lähdekään messuun itseni tähden, vaan sen lähimmäisen tähden, joka kipeimmin tarvitsee Jumalan apua. Näin ne, jotka osallistuvat yhteiseen rukoukseen, kantavat rukouksissaan niitä, jotka ovat poissa.

Ruumiillinen rukous

Virsirukouksen ja hiljaisen rukousmietiskelyn lisäksi jumalanpalveluksessa on muutamia kohtia, joissa myös ruumiin eleillä voi osoittaa ylistystä ja palvontaa. Messukaavassa ohjeistetaan seurakuntaa seisomaan hieman tavasta riippuen ainakin seuraavissa kohdissa: kun Pyhälle Kolminaisuudelle lauletaan kunniaa, kun luetaan pyhää evankeliumia, kun Jumalaa ylistetään tunnustamalla hänen suuret tekonsa uskontunnustuksessa ja kun Jumalaa kiitetään hänen hyvistä lahjoistaan messun päätteeksi ja valmistaudutaan ottamaan vastaan Herran siunaus. Muita jumalanpalvelukseen sopivia rukouseleitä ovat kumarrus ja ristinmerkin tekeminen. Myös polvistuminen kuuluu perinteisiin kristillisiin rukoustapoihin, mutta siihen on valitettavan harvoin mahdollisuus toisaalta tapakulttuurin ja toisaalta kirkkotilan rajoitusten tähden.

Eleiden teko eleiden tähden ei hyödytä ketään, mutta kun näiden ulkonaisten eleiden merkitys ymmärretään oikein, ohjaavat ne sielun sisäisiä liikkeitä oikeaan suuntaan ja tekevät näkyväksi sen palvonnan, joka Herrallemme kuuluu kaikkialla taivaissa ja maan päällä. Aivan kuten jumalanpalveluksessa on tiettyjä kohtia, joissa seisomisella voi osoittaa erityistä kunnioitusta, on yhteisessä rukouksessa kohtia, joihin voi yhtyä kumarruksella ja ristinmerkillä. Oleellista ei ole niinkään se, mitä tapahtuu raajoissamme, vaan se mitä tapahtuu sydämessämme – siksi näissä tavoissa on vapaus. Mutta koska tässä ajassa olemme vielä lihassa, on tietty viisaus siinä, että sekä juutalaiset että kristityt vanhastaan ovat liittäneet rukoukseensa ruumiillisia tapoja.

Kumartamisen teologiaa

Apostoli Paavali kirjoittaa profeetta Jesajaa siteeraten: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa.” (Room. 14:11, Jes. 45:23) ja ”kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman — ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:10)

Tämän perusteella on Karitsamme Jeesus Kristus todella arvollinen saamaan kaiken saman kunnian, kirkkauden ja ylistys kuin Isä itse. (Ilm. 5:12) Näistä apostolin sanoista juontaa tapa palvoen kumartaa jumalanpalveluksessa, kun rukouksessa mainitaan Jeesuksen pyhä nimi. Näitä kohtia ovat etenkin uskontunnustuksen lause: ”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen” ja Laudamus-kiitosvirren (VK 126) säkeet ”Oi Herra, kaikkein korkeimman ainoa Poika, Jeesus Kristus!” ja ”Sinä yksin olet pyhä, sinä yksin olet Herra, sinä yksin olet korkein, Jeesus Kristus.”

Tapana on kumartaa niin sanotun pienen kunnian kohdalla, eli kun psalmin lopuksi lausutaan ”Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle”. Pään painaminen kuvastaa sitä, mitä juuri suulla on sanottu: todellinen kunnia kuuluu Pyhälle Kolminaisuudelle, ei kellekään muulle. Vanhastaan tässä kohdassa ei ole tehty ristinmerkkiä.

Kumartaminen on soveliasta myös aina silloin, kun pappi kohottaa jotakin, kuten Kristuksen ruumiin ja veren tai evankeliumikirjan tai kun pappi kohottaa kätensä siunatakseen. Tällä ilmaisemme tilanteesta riippuen joko palvontaa, syvää kunnioitusta tai sydämen nöyryyttämistä. Kumartaminen sopii moneen kohtaan jumalanpalvelusta kunnioituksen eleenä. Joissakin päin on tapana kumartaa aina kirkon kuoriin astuttaessa. Jotkut haluavat kumartaen palvoa lihaksitulon salaisuutta uskontunnustuksen kohdassa: ”Tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta.” Näistä perinteistä voi ammentaa itselleen sen, minkä hyväksi havaitsee.

Ristinmerkin raamatullinen tausta

Ristinmerkki on jumalanpalvelustapa, josta ei ole suoranaista käskyä Raamatussa, mutta jonka voi hyvin perustein uskoa olevan peräisin jo apostoleilta. Joka tapauksessa se on ollut kristittyjen käytössä jo aivan varhaisista ajoista asti.

Tertullianus (160-225) kirjoittaa: ”Lähtiessämme ja kulkiessamme, tullessamme ja mennessämme, pukeutuessamme ja pannessamme kengät jalkaamme, syödessämme, sytyttäessämme lampun, mennessämme nukkumaan tai istuutuessamme, kaikissa jokapäiväisissä asioissa me painamme otsaamme ristinmerkin.” (De corona militis, 3)

Tällä tavalla on profeetallinen perusta. Profeetta Hesekiel kirjoittaa: ”Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä; ja Herra sanoi hänelle: ”Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään” (Hes. 9:3-4) Kirjaimellisesti profeetta sanoo: ”Piirrä taw niiden otsaan.” Taw-kirjaimelle on hepreassa vakiintunut kirjoitusasuksi ת, mutta vanhassa hepreassa se kirjoitettiin Phoenician_taw tai early_aramaic_character_-_tof

Hesekielin profetialle on vastine Ilmestyskirjassa: ”Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan”. (Ilm. 7:3, vrt. Ilm. 9:4) ja ”Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.” (Ilm. 14:1)

Uudessa testamentissa puhutaan Pyhästä Hengestä uskoviin painettuna sinettinä (2. Kor. 1:22, Ef. 4:30, vrt. 1. Kor. 6:11). Varhaisimmat Uuden testamentin jälkeiset kirjoittajat samastavat kasteen ja Pyhän Hengen sinetin. Hermas (n. 150) kirjoittaa: ”Ihminen on kuollut ennen kuin hänellä on Jumalan Pojan nimi. Mutta kun hän saa sinetin, hän panee pois kuolevaisuuden ja saa elämän. Sinetti on siis vesi. He astuvat veteen kuolleina ja nousevat siitä elävinä. ” (Hermaan paimen, vertaus IX, 93:13, ks. myös 2. Kleem. 6)

Yhä edelleen meidän kasteliturgiassamme pappi tekee ristinmerkin kastettavan otsaan ja rintaan. Jos tämä tapa periytyy apostoleilta asti, selittää se Ilmestyskirjan kuvan siitä, miten Jeesuksen ja hänen Isänsä nimi painetaan uskovien otsaan – se tapahtuu nimittäin silloin, kun heidän päällensä pyhässä kasteessa lausutaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi. Huomionarvoista on myös se, että ristinmerkki on muodoltaan samankaltainen kuin Kristus-nimen ensimmäinen kirjain, kreikan khii (X).

Profeetta Hesekielin sanan tulkitseminen ennakkoilmoitukseksi ristinmerkistä saa tukea Origeneeltä (185-284), joka vaikka kirjoittikin kreikaksi, näki paljon vaivaa tutkiakseen kirjoituksia heprean kielellä. Hän kirjoittaa: ”Taw-kirjain on muodoltaan samanlainen kuin risti ja näin ollen on tässä profetia siitä merkistä, jonka kristityt tekevät otsalleen. Nimittäin tämän merkin tekevät kaikki uskovaiset ennen kuin he ryhtyvät mihinkään, erityisesti ennen kuin he aloittavat rukousta tai käyvät lukemaan pyhiä kirjoituksia.” (Selecta in Ezechielem, 9)

Ristinmerkin käyttö jumalanpalveluksessa

Ensimmäiset kristityt tekivät ristinmerkin otsaansa siunatakseen itsensä, kuten pappi oli siunannut heidät ristinmerkillä kasteen yhteydessä. Jumalanpalveluksessa pappi siunasi kansan tekemällä ison ristinmerkin otsalta rinnalle ja vasemmalta olkapäältä oikealle ja vähitellen tästä kehittyi tavanomaisin tapa itsensä ristimiseksi. Pienen ristinmerkin tekeminen ei kuitenkaan ole kadonnut kokonaan ja esimerkiksi ennen evankeliumin lukemista on siellä täällä tapana siunata itsensä tekemällä peukalolla pienen ristinmerkin ensin otsalle, sitten huulien päälle ja viimeiseksi sydämen päälle pyytäen näin Jumalaa evankeliumin kautta pyhittämään ajatukset, sanat ja sydämen tunteet.

Ristinmerkillä voi siunata itsensä pitkin päivää, aamulla noustessa, illalla käydessä levolle, työhön tai aterialle ryhdyttäessä. Myös jumalanpalveluksessa on monia kohtia, joissa ristinmerkin tekeminen liittyy luontevasti rukoiltavaan asiaan. Jumalanpalvelukseen voi valmistautua tekemällä ristinmerkin kirkkosaliin astuttaessa. Tämä pieni ele muistuttaa siitä, että nyt astutaan rukouksen huoneeseen. Vähitellen ajatukset suuntautuvat arkisista askareista kohti pyhää juhlaa.

Jumalanpalveluksen alussa pappi siunaa ristinmerkillä kansan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeenja samoin hän tekee jumalanpalveluksen lopussa. Näissä kummassakin kohdassa voi ristinmerkillä omistaa siunauksen itselleen ja muistuttaa pyhästä kasteesta, joka on syy Jumalan kansan juhlaan osallistumiselle ja joka tuon juhlan päätyttyä muistuttaa siitä tehtävästä, joka kristityillä on, nimittäin olla maailman valona ja suolana. Kun pappi julistaa synninpäästön Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, voi ristinmerkillä muistuttaa itseään synninpäästön perustasta: Kristuksen rististä ja pyhästä kasteesta ja näin kätkeä itsensä syntien anteeksiantoon. Itsensä voi ristiä, kun uskontunnustuksen viimeiset sanat luetaan: ”ja tulevan(+) maailman elämää”. Tällöin ristinmerkkiin sisältyy rukous: tähän uskoon minut on kastettu, tässä uskossa Jumala minut varjelkoon. Hieman harvinaisempi on tapa tehdä ristinmerkki ehtoollisliturgian aikana, kun lauletaan ”Siunattu(+) olkoon hän, joka tulee Herran nimessä”. Syy ristinmerkin tekemiseen tässä kohdassa on se, että ristinmerkki on nimenomaan siunaamisen merkki. Jeesuksen nimen siunaaminen tuo siunauksen meillekin. Joskus opetetaan, että ristinmerkin voi tehdä aina, kun Pyhän Kolminaisuuden nimi lausutaan. Täsmällisempää olisi sanoa, että ristinmerkki tehdään, kun pyydetään siunausta. Siksi ristinmerkkiä voi halutessaan käyttää yleisenä rukouseleenä pitkin jumalanpalvelusta ja sen voi liittää rukousten loppuylistykseen.

Hetkipalveluksissa ristinmerkin yhteys siunauksen pyytämiseen tulee selvemmin esiin kuin päiväjumalanpalveluksessa. Ristinmerkki tehdään avauspsalmin kohdassa ”Jumala(+) ole armollinen, pelasta minut”. Kiitoslaulussa se tehdään varsinaisen kiitoslaulun (ei vielä antifonin) ensimmäisen sanan jälkeen, esimerkiksi: ”Ylistetty(+) olkoon Herra, Israelin Jumala.” Loppusiunauksessa, kun käytetään trinitaarista siunausta, ristinmerkki tehdään kolminaisuuden ensimmäisen persoonan nimen jälkeen: ”Siunatkoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä(+) ja Poika ja Pyhä Henki” tai kun Pyhän Kolminaisuuden nimeä ei lausuta, ristinmerkki tehdään siunatkoon-sanan jälkeen seuraavasti: ”Siunatkoon(+) teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala. Hän antakoon teille rauhaisan yön ja autuaan lopun.”

Itsenäisesti itsensä voi ristiä myös ehtoollispöytään käydessä ja sieltä noustessa. Ristinmerkki muistuttaa kenelle Herran ruumis ja veri kuuluvat: nimittäin uskoville, jotka ovat häneen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa kastetut.

Kun pappi jumalanpalveluksessa tekee ristinmerkin Pyhän Kolminaisuuden nimen kohdalla, tapana on, että hän laskee käden otsalta rinnalle, kun Pojan nimi lausutaan. Siis Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengeen nimeen. Tämä kuvastaa Pojan laskeutumista Isän luota ihmisten keskelle meidän ja meidän pelastuksemme tähden. Sivulta toiselle hän siirtää käden Pyhän Hengen nimen kohdalla merkkinä siitä, että Pyhä Henki on pyhien yhdistäjänä ja hän luo todellisen horisontaalisen yhteyden Jumalan kansan keskuuteen. Näillä ajatuksilla voi myös kuka hyvänsä uskova ristinmerkkiä tehdessään ylistää Pyhän Kolminaisuuden pelastustekoja.

Ortodoksisessa kirkossa ristinmerkki tehdään kolmella yhteen liitetyllä sormella oikealta vasemmalle. Läntinen perinne, jonka myös luterilainen kirkko on perinyt, on tehdä ristinmerkki avokämmenellä sormet yhteen liitettynä vasemmalta oikealle. Sen jälkeen kun on ristinyt itsensä, voi kumartaa ja näin osoittaa nöyrää palvontaa hänelle, jolta kaikki siunaus on lähtöisin.

Tiivistettynä

Rukoustapoja on monia. Olennaisempaa kuin se, mitä tekee, on se millaisella sydämellä tekee sen, minkä tekee. Puhtaasti ulkonaiset tavat vailla sisältöä on parasta jättää tekemättä. Moneen tapaan kätkeytyy kuitenkin runsas sisältö, joka voi auttaa kristittyä jumalanpalveluksen rukousluonteen sisäistämisessä. Tällaisia tapoja ovat esimerkiksi seuraavat:

  1. Ristinmerkki, kun pappi siunaa kansan Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
  2. Ristinmerkki, kun pappi julistaa synnistäpäästön.
  3. Kumarrus, kun psalmin päätteeksi lausutaan Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle…
  4. Kumarrus, kun kiitosvirressä lausutaan pyhä nimi kahdessa kohtaa: ”Kaikkein korkeimman ainoa Poika, Jeesus Kristus!” ja ”Sinä yksin olet korkein, Jeesus Kristus.”
  5. Kumarrus, kun uskontunnustuksessa lausutaan pyhä nimi: ”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen”
  6. Ristinmerkki uskontunnustuksen lopussa: ”ja tulevan(+) maailman elämää” tai ”ja iankaikkisen(+) elämän”.
  7. Ristinmerkki, kun ehtoollisliturgiassa lauletaan ”Siunattu(+) olkoon hän, joka tulee Herran nimessä”
  8. Ristinmerkki, kun ehtoollisvieras käy nauttimaan Herran ruumista ja verta ja kun hän on nauttinut pyhän sakramentin.
  9. Ristinmerkki, kun pappi siunaa kansan jumalanpalveluksen päätteeksi.
Kirjoittanut willehoo | 29.3.2013

Pitkäperjantain opetuksia (Gerhard, Meliton)

Johannes Gerhard, Uskon pyhä salaisuus

Laupias Jeesus, minä tunnen sydämellisen armahtavaisuutesi ja rakkautesi hehkun (Luuk. 1:78): näyttää siltä, että rakastat minua enemmän kuin itseäsi, kun annat itsesi alttiiksi puolestani. Mitä sinulla, täysin viattomalla on tekemistä kuoleman ajatuksenkaan kanssa? Mitä sinulla, ihmislapsista ihanimmalla, kasvoihin sylkemisen kanssa? Mitä sinulla, kaikkein vanhurskaimmalla, ruoskimisen ja kahleiden kanssa? Minulle kaikki tuo olisi kuulunut, mutta sanomattomassa rakkaudessasi sinä astut alas tämän maailman vankilaan, otat päällesi minun orjanpukuni ja alttiisti kannat minun rangaistukseni. Minut olisi kuulunut syntieni tähden tuomita polttavan helvetin sammumattomiin liekkeihin, mutta sinä ristin alttarilla rakkauden tulesta hehkuen vapautat minut niistä. Minut olisi kuulunut syntieni tähden sysätä kauas taivaallisen Isän kasvojen edestä, mutta sinä joudut minun tähteni valittamaan, että taivaallinen Isä on sinut hylännyt. Minun kuului joutua ikuisesti Perkeleen ja hänen enkeliensä kidutettavaksi, mutta sinä annat suunnattomasta rakkaudesta itsesi Saatanan palvelijoiden runneltavaksi ja ristiin naulittavaksi.

Yhtä paljon kuin huomaan sinun kärsimyksesi välineitä, yhtä paljon näen myös todisteita sinun minuun kohdistuvasta rakkaudestasi. Ovathan minun syntini nuo kahleet, ruoskaniskut ja nuo piikit, jotka sinuun sattuivat. Rakkautesi ei tyytynyt siihen, että omaksuit meidän lihamme, vielä selvemmin tahdoit vahvistaa sen katkeralla sielusi ja ruumiisi kärsimyksellä. Mikä minä olen, ylhäinen Herrani, että tottelemattoman orjan vuoksi tahdoit niin monta vuotta olla orjana? Mikä minä olen, ihana Ylkä, ettet kuolemastakaan kieltäydy minun, törkeän synnin orjan ja Perkeleen porton tähden? Mikä minä olen, laupias Luoja, ettet minun, viheliäisen luotusi tähden kavahda ristin piinapuutakaan? Rakastettava Ylkäni, olen sinulle ihanalle liljalle, haavoittava ja pistävä oas. Minä panen kannettavaksesi kovan ja karkean kuorman, joka painaa sinua niin raskaasti, että veripisarat vuotavat yltyleensä ruumiistasi.

Meliton, Pääsiäissaarna

Miksi teitkään, oi Israel, oudon rikoksen? Halvensit häntä, joka antoi arvon sinulle. Häpäisit hänet, joka antoi kunnian sinulle. Kielsit hänet, joka tunnusti sinut. Julistit lainsuojattomaksi hänet, joka julisti lakinsa sinulle. Surmasit hänet, joka antoi elämän sinulle. Mitä teitkään oi Israel?

[Miksi hänet surmattiin?] / Koska hän paransi heidän rampansa / puhdisti heidän pitalisensa/ vei valoon heidän sokeansa / ja herätti heidän kuolleensa. /Tämän vuoksi hän kärsi.

[Oi Israel,] sinä löit ruoskat hänen ruumiiseensa ja orjantappuran hänen päähänsä. Sidoit hänen kauniit kätensä, jotka muovasivat sinut maasta. Juotit sappea hänen kauniiseen suuhunsa, joka puhalsi elämän sinun suuhusi. Surmasit Herran suurena juhlana.

Sinä pidit iloa – hän kärsi nälkää. Sinä joit viiniä, söit leipää, hän etikkaa ja sappea. Sinun kasvosi loistivat, hänen [kasvonsa vääntyivät murheesta]. Sinä riemuitsit, hän tunsi tuskaa. Sinä veisasit psalmeja – hänet tuomittiin. Sinä löit tahtia – hänet lyötiin ristiin. Sinä tanssit – hänet haudattiin. Sinä lepäsit pehmeällä vuoteella –  hän haudan syvennyksessä.

Oi rikollinen Israel, miksi teitkään tämän oudon rikoksen? Miksi syöksit outoihin kärsimyksiin Herrasi, Valtiaasi, Luojasi, Tekijäsi, hänet, joka sinulle antoi arvosi, hänet, joka sinut nimitti Israeliksi?

Et sinä osoittautunut Israeliksi. Ethän nähnyt Jumalaa, et tuntenut Herraa, et tiennyt, oi Israel, että tämä on Jumalan esikoinen, joka on syntynyt ennen kointähteä. Joka sai valon loistamaan, joka sai päivän paistamaan, joka erotti pimeyden valkeudesta.–

Hän joka ripusti maan, ripustetaan. Joka takoi taivaat, on taottu puuhun. Joka kiinnitti kaiken, on kiinni puussa. Valtiasta on pahoinpidelty. Jumala on surmattu.

Israelin kuninkaan on toimittanut pois elävien joukosta Israelin oikea käsi. Oi outoa murhaa, oi outoa rikosta! Valtiaan muoto on muuttunut. Alaston on hänen ruumiinsa. Ei hänelle suotu vaippaakaan peittämään hänen alastomuuttaan.

Siksi taivaan valot kääntyivät pois ja päivä pimeni, kätkeäkseen puuhun ripustetun alastoman. Ei se pimentänyt Herran ruumista, vaan ihmisten silmät.

Niinpä, kun kansa ei vavissut, vapisi maa. Kun kansa ei kauhistunut, kauhistuivat taivaat. Kun kansa ei reväissyt vaatteitaan, repäisi enkeli. Kun kansa ei valittanut, jyrisi taivaasta Herra ja Korkein antoi äänensä kuulua.

Tämän vuoksi oi Israel: Herran edessä et vavissut, Herran edessä et kauhistunut, Herran edessä et valittanut. Esikoistesi edessä nostit valitushuudon, riippuvan Herran edessä et reväissyt vaatteitasi.–

 

Johannes Gerhard, Uskon pyhä salaisuus

Katsele, uskova sielu, ristillä kärsivän tuskaa, siinä riippuvan haavoja ja kuolevan piinaa. Päätä, jonka edessä enkelitkin hengessään vapisevat, pistävät tiheät okaat. Kauniisiin kasvoihin, ihmislapsista ihanimpiin, sylkevät jumalattomat niitä rumentaen. Aurinkoakin kirkkaammat silmät peittää kuolon sumu. Korvia, jotka kuulevat enkelien ylistystä, raastavat synnintekijöiden herjat ja pureva pilkka. Suun, joka tuo julki jumalallisia lauseita ja opettaa enkeleitä, annetaan juoda sappea ja etikkaa. (Jes.66:1) Jalat, joiden astinlaudan eteen kumarrutaan palvoen, isketään nauloin kiinni puuhun. Kädet, jotka Levittivät taivaat, ovat pingotettuina ristin puulle ja siihen naulitut. (Jes.45:12) Ruumista, joka on jumaluuden kaikkeinpyhin sija ja puhtaista puhtain asunto, ruoskitaan ja se lävistetään keihäällä – ei jäänyt koskematta muuta kuin kieli, niin että hän saattoi rukoilla ristiinnaulitsijoidensa puolesta. Hänet, joka hallitsee taivaassa yhdessä Isän kanssa, naulitsevat syntiset kurjalla tavalla ristille. (Luuk. 23:34)

Jumala kuolee, Jumala kärsii, Jumala vuodattaa verensä. Hinnan suuruuden perusteella voit arvioida vaaran suuruuden. Lääkkeen hinnan perusteella arvioi taudin vaara. Suunnattoman syvät olivat ne haavat, joita ei voitu parantaa muulla keinoin kuin elävöittävän ja eläväksitekevän lihan haavoilla. Ankara oli se tauti, jota ei voitu hoitaa muutoin kuin lääkärin kuolemalla.

Kuinka isoin ja verisin kirjaimin kirjoitettuna ovatkaan minun syntini luettavissa Kristuksen ruumiissa! Kuinka ilmeinen on, vanhurskas Jumala, sinun vihasi, joka kohdistuu minun harjoittamaani vääryyteen! Kuinka kovissa kahleissa onkaan minun täytynyt olla, kun niiden katkomiseksi annetaan näin kallis lunastushinta! Kuinka valtavia täytyykään syntieni tahrojen olla, kun niiden pyyhkimiseen virtailevat verivirrat Kristuksen ruumiista! (Luuk. 22:44) Oi vanhurskas Jumala, sinä joka samalla olet laupias Isä, ota huomioon, kuinka kohtuuttoman rangaistuksen Poikasi on kärsinyt ristillä, ja unohda, kuinka kohtuuttomat ovat sinun kelvottoman orjasi teot. Katso hänen syviin haavoihinsa ja upota minun syntini armosi syvään mereen! (Miik. 7:19)

Kristus hikoili meidän tähtemme verta, jottei kylmä hiki kuolon kamppailussa saisi meitä uupumaan. Hän tahtoi käydä taistoon kuolemaa vastaan, jottemme me masentuisi kuolonkamppailussa. Hän tahtoi kestää hirvittävän ahdistuksen ja murheen kuolemaan asti, jotta me pääsisimme osallisiksi iankaikkisesta taivaan ilosta. [] Hän tahtoi, että juutalaiset hänet vangitsisivat ja sitoisivat, jotta päästäisi vapaiksi meidät, jotka olemme synnin kahleissa ja tuomitut iankaikkiseen kadotukseen. Puutarhasta hän tahtoi kärsimystiensä alkavan, jotta hyvittäisi synnin, joka oli alkanut paratiisin puutarhasta. Hän tahtoi enkelin vahvistavan itseään tehdäkseen meistä taivaan enkelien kumppaneita. Hänet hylkäävät omat opetuslapsensa, jotta hän voisi likeisesti liittää itseensä meidät, jotka häpeällinen luopumus on vieroittanut Jumalasta. Häntä syyttivät neuvoston edessä väärät todistajat, jotta Saatana ei saisi syyttää meitä Jumalan lain perusteella. Hänet tuomittiin maan päällä, jotta me pääsisimme vapaiksi taivaissa. Hän, joka ei ollut syntiä tehnyt, vaikeni syntien tähden, jotta meidän ei tarvitsisi syntiemme tähden vaieta, kun meidät viedään Jumalan tuomioistuimen eteen. Hän salli antaa itselleen korvapuusteja, jotta me vapautuisimme omantunnon ja Saatanan pistoksista. Hän antoi itseään pilkata, jotta me voisimme pilkalla vastata Saatanan ilkkumiseen. Hänen päänsä peitettiin, jotta hän voisi meiltä poistaa synnin peitteen, joka meitä estää luomaan katsettamme Jumalaan ja luo meihin kadottavan tietämättömyyden. Hän tahtoi tulla riisutuksi vaatteistaan, jotta meille palautettaisiin viattomuuden vaate, jonka olimme synnin tähden menettäneet. Okaiden hän antoi pistää itseään parantaakseen meidän sydämemme pistokset.

Ristin kuorman hän kantoi poistaakseen meiltä iankaikkisen rangaistuksen kuorman. Hän huusi tulleensa Jumalan hylkäämäksi valmistaakseen meille iankaikkisen asumisen Jumalan tykönä. Hän janosi ristillä [] estääkseen meitä nääntymästä iankaikkiseen janoon. Hän tahtoi antaa Jumalan vihan hehkun kärventää itseään poistaakseen meiltä helvetin tulen. Hänet tuomittiin, jotta hän vapauttaisi meidät Jumalan tuomiosta. Hänet tehtiin syylliseksi, jotta hän päästäisi vapaaksi meidät, jotka olemme syyllisiä. Väärämielisten kädet löivät häntä, jotta hän voisi torjua meiltä Perkeleen ruoskaniskut. Hän huusi tuskissaan säästääkseen meidät iankaikkisesti voihkimasta. Hän vuodatti kyyneleitä pyyhkiäkseen meidän kyyneleemme. Hän kuoli, jotta me saisimme elää. Hänen lävitseen kävivät helvetin tuskat, jotta meidän ei ikinä tarvitsisi niitä tuntea. Hänet nöyryytettiin, jotta näin hankittaisiin lääke meidän pöyhkeyteemme. Hänet kruunattiin piikkikruunulla, jotta hän näin ansaitsisi meille taivaallisen kruunun. Kaikkien taholta hän sai kärsiä, jotta hän hankkisi kaikille autuuden. Kuolema sumensi hänen silmänsä, jotta me saisimme elää taivaallisen valon kirkkaudessa. Hän sai kuulla herjoja ja hävyttömyyksiä, jotta me kuulisimme taivaassa enkelten ylistyslauluja.

Älä siis menetä toivoasi, uskova sielu! Sinun tähtesi on tullut loukatuksi itse ääretön hyvyys, mutta maksetuksi on myös tullut ääretön hinta: sinulle kuuluu tuomio syntiesi tähden, mutta Jumalan Poika on jo tuomittu koko maailman syntien tähden, jotka hän oli ottanut kantaakseen. Sinun syntisi ansaitsevat rangaistuksen, mutta Jumala on ne jo Pojassaan rangaissut. Syvät ovat sinun syntiesi haavat, mutta Kristuksen veri on kallisarvoinen balsami. Mooses julistaa sinulle kiroustuomion, koska et ole pitänyt kaikkea, mitä lain kirjaan on kirjoitettu, mutta Kristus on tehty sinun tähtesi kiroukseksi. Taivaassa on kirjoitettu sinua vastaan kirjoitus, mutta se on pyyhitty pois Kristuksen verellä.

Siispä sinun kärsimyksesi, laupias Kristus, on minun viimeinen pakopaikkani.

Kiirastorstaina 28.3.2013

Olemme tänään kokoontuneet muistamaan Kristuksen viimeistä iltaa ennen hänen kärsimystään ja ottamaan vastaan hänen pyhän rumiinsa ja verensä sakramentin, jonka hän tuona iltana asetti. Kuulkaamme, mitä kirkon opettajat ovat tästä sakramentista sanoneet. Leivän ja viinin ihmeellisestä pyhittymisestä Augustinus (sermo Guelferbytanus VII) opettaa:

Kuulkaa, te uuteen elämään syntyneet ja sen tähden lapsiksi kutsutut, — Se minkä näette Herran pöydässä, kaikki se minkä silmillä voi havaita, on sitä samaa mitä olette omilla pöydillänne tottuneet näkemään. Ulkomuoto on sama, mutta vaikutus ei. Te itsekin olette samoja ihmisiä kuin ennen eikä ulkonäkönne ole muuttunut, ja kuitenkin te olette uusia: varreltanne vanhoja, uusia pyhyyden armon puolesta. Samalla tavalla tämä on uutta.

Vielä nyt tässä on, kuten näette, leipää ja viiniä. Sitten tapahtuu pyhittäminen ja tämä leipä on Kristuksen ruumis ja tämä viini on Kristuksen veri. Sen saa aikaan Kristuksen nimi, sen saa aikaan Kristuksen armo, niin että tämä näyttää samalta kuin ennen, mutta ei kuitenkaan vaikuta samaa kuin ennen. Sillä jos se olisi syöty aikaisemmin, se olisi vain täyttänyt vatsan; hetken kuluttua nautittaessa se rakentaa mieltä.

Kristuksen ruumiin ja veren pelastavasta vaikutuksesta Johannes Gerhard (Meditationes sacrae) opettaa:

”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä” sanoo Kristus (Joh. 6:54). Suuri on Vapahtajamme hyvä teko: hän ei ole ainoastaan omaksunut meidän lihaamme ja nostanut sitä taivaallisen kunniansa valtaistuimelle, vaan hän myös ravitsee meitä ruumiillansa ja verellänsä iankaikkiseen elämään. Mikä terveellinen herkku sielulle! Mitkä mieluisat pidot! Mikä taivaallinen enkelten ruoka! —

Näin Vapahtaja sanoo leivästä ja viinistä Ehtoollisessa: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni” (Matt. 26:26). Mitenkä Herra voisi unohtaa ne, jotka hän on lunastanut ruumiillansa ja verellänsä, jotka hän on ravinnut omalla ruumiillansa ja verellänsä? ”Joka syö Kristuksen lihan ja juo hänen verensä, pysyy Kristuksessa ja Kristus hänessä.” (Joh. 6:56)

Enpä siis suuresti ihmettele sitä, että päämme hiukset ovat luetut (Matt. 10:30), että nimemme ovat kirjoitettu taivaassa (Luuk. 10:20)–, kun kerran saamme syödäksemme Kristuksen ruumista ja verta. Korkeaan arvoon ovat meidän sielumme korotetut, kun ne saavat syödä oman lunastuksensa kallista uhria. Suuri on ruumiidemmekin arvo, ne kun ovat asuinpaikkoja sielulle, joka on lunastettu Kristuksen ruumiilla, ravittu Kristuksen ruumiilla ja sitten myös Pyhän Hengen temppeleitä ja kaikkeinpyhimmän Kolminaisuuden asuntoja. Mahdotonta on, että ne voisivat jäädä hautaan, kun ne kerran ovat ravitut Herramme ruumiilla ja verellä. Tämä on aivan ihmeellinen ruoka: me syömme sitä emmekä kuitenkaan muuta sitä ruumiiseemme kuuluvaksi, vaan muutumme itse häneen kuuluvaksi. Olemme Kristuksen jäseniä ja hänen Henkensä tekee meidät eläviksi, hänen ruumiinsa ja verensä ovat meidän ravintomme.  —

Me liitymme Herraan ja olemme siis yksi henki hänen kanssaan. Me yhdymme häneen, emme ainoastaan luontojen yhteyden muodossa, vaan myös ruumiin ja veren osallisuuden perusteella. En siis sano samoin kuin juutalaiset: ”Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?” (Joh. 6:52) Ennemminkin huudahdan: Kuinka onkaan Herra jakanut meille lihansa syötäväksi ja verensä juotavaksi! En pengo löytääkseni vastauksen kysymykseen, miten hän tähän kykenee, vaan ihmettelen hänen laupeuttaan. En tutki hänen majesteettisuuttaan, vaan ihastelen hänen hyvyyttään. Uskon, että hän on läsnä, mutta en tiedä, millä tavoin. Tiedän varmasti, että hän on tässä, mitä kiinteimmin ja syvimmin. Me olemme hänen ruumiinsa jäseniä, liha hänen lihastaan, luu hänen luistaan. (Ef. 5:30) Hän asuu itse meissä ja me hänessä. —

Kas tässä on enemmän kuin paratiisi: luodut ravitaan Luojansa lihalla. Katuva omatunto puhdistetaan Jumalan Pojan verellä, Kristuksen ruumiilla ravitaan hänen jäsenensä, joiden pää hän on. Uskova sielu saa syödäkseen jumalaiset ja taivaalliset herkut. Jumalan pyhä liha, jota enkelit palvovat persoonan ykseydessä, enkeliruhtinaat kunnioittavat, jonka edessä vallat vapisevat, jota voimat ihailevat ­ tämä juuri tulee meidän hengelliseksi ravinnoksemme. Iloitkoot taivaat ja riemuitkoon maa (Ps. 96:11), mutta yli senkin uskova sielu, joka saa osakseen tämän veroiset ja näin suuret lahjat!

Kutsusta Herran pöytään Tuomas Kempiläinen (De Imitatio Christi, IV kirja) opettaa:

Tulkaa, sanot, kaikki te, jotka työtä teette ja olette raskautettuja, ja minä tahdon teitä virvoittaa. Mikä suloinen ja armas sana syntisen korvissa, kun sinä, minun Herrani ja Jumalani, kutsut minut, köyhän ja kurjan, pyhän ruumiisi yhteyteen! Kuka olen minä, jotta rohkenisin sinua lähestyä? Katso, taivasten taivaat eivät sinua käsitä, ja sinä sanot: ‘Tulkaa kaikki minun tyköni!’ — Kuinka uskaltanen tulla, minulla kun ei ole mitään hyvää eteesi asettaa? Kuinka voin johdattaa sinut huoneeseeni, minä, joka niin usein olen rikkonut armaitten kasvojesi edessä! Sinua kunnioittavat enkelit ja arkkienkelit, sinua pelkäävät vanhurskaat ja pyhät; ja sinä sanot: ‘Tulkaa kaikki minun tyköni! Jolleivät nämä olisi, Herra, sinun sanojasi, kuka niitä uskoisi? Ja jollet sinä kutsuisi, kuka rohkenisi astua esiin? Oi maailman näkymätön Luoja, kuinka ihmeellisesti menettelet kanssamme, kuinka lempeästi kohtelet valittujasi, kun sakramentissa annat itsesi heidän nautittavakseen! Tämä käy kaiken ymmärryksen ylitse, tämä vetää erikoisesti hurskasten sydämet puoleensa ja sytyttää rakkauden liekin. Sinun tosiuskovaisesi, jotka koko ikänsä tavoittelevat parannusta, saavat nauttiessaan tätä kallista sakramenttia usein, suuren hartauden armon ja rakkauden kaikkeen hyvään. Oi tuota sakramentin ihmeellistä ja salattua armoa, jonka ainoastaan Kristukseen uskovat saavat tuntea, mutta jota eivät uskottomat eivätkä synnin orjat saa kokea. Tässä sakramentissa lahjoitetaan hengellinen armo ja palautetaan sielun menetetty hyvyys ja synnin rumentama kauneus. Niin suuri on toisinaan tämä armo, että el ainoastansa sielu, vaan myöskin heikko ruumis tuntee saaneensa uusia voimia.

Vielä kirkon varhaisimpiin opettajiin kuuluva Ignatios Antiokialainen kirjoittaa:

Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava tuomio raukenee teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta. –

Murtakaa yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jonka vaikutuksesta emme kuole, vaan elämme ikuisesti Jeesuksessa Kristuksessa.

Vielä tulevaa marttyyrikuolemaansa ennakoiden hän sanoo: En ole mieltynyt katoavaan ruokaan enkä tämän elämän nautintoihin. Tahdon Jumalan leipää, nimittäin Jeesuksen Kristuksen lihaa, — ja ruoakseni tahdon hänen vertansa, nimittäin katoamatonta rakkautta. –

Tällä tavoin rohkaisevat meitä ennen eläneet opettajat meitä käymään Herran pyhää ruumista ja verta nauttimaan. Mitä meidän kaikesta tästä tulisi ajatella? Niin kuin kiirastorstai on hiljaisen viikon huipennus ennen raskasta matkaa pitkä perjantain hautaan, niin on kiirastorstai Kristuksen opetustyön huipennus. Itseasiassa Johanneksen evankeliumista neljännes käsittelee yksinomaan kiirastorstain tapahtumia ja opetuksia.

Jeesus on kokoontunut viettämään iloista juhlaa opetuslapsiensa kanssa. Halajamalla olen halunnut syödä tämän pääsiäislampaan! Jeesus sanoo ”enää en syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa.” Opetuslapset odottavat Kristuksen pian perustavan messiaanisen valtakuntansa ja vapauttavan Israelin. Ja niin hän totisesti tekeekin, mutta aivan toisella tavoin kuin opetuslapset odottavat. ”Ennen en syö, ennen kuin se on täytetty Jumalan valtakunnassa.” Eikä mene kauaa, kun tämä halulla pääsiäisateriaa syövä elämää täynnä mies riippuu ristissä häpäistynä ja lausuu: ”Se on täytetty.” Tältä näyttää Messias-valtakunta. Ei kultaa ja hopeaa vaan risti.

Poismenonsa tietäen Jeesus sanoo: ”Tehkää se minun muistokseni.” Onko tämä kuolinvuoteella makaavan hurskas toivomus: muistakaa minua hyvällä? Juutalainen pääsiäisateria oli myös muistoateria, Egyptistä vapautumisen muistoateria. Mutta Jeesuksen muistoateriasta tulee enemmän. Sillä siitä tulee hänen läsnäolonsa ateria. Juutalaiset muistelevat poissaolevaa Egyptiä, mutta apostolit saavat muisteltavakseen jotain läsnäolevaa. Siksi, kun luemme Herran ehtoollisen asetussanat, me emme muistele poissaolevaa Kristusta vaan läsnä olevaa Herraamme. Muistelu, anamneesi, merkitseekin nyt osallisuutta tuosta kerran tapahtuneesta viimeisestä ehtoollisesta. Mekin liitymme samaan ehtoollispöytään, joka kerran asetettiin ylähuoneessa, mutta jossa tarjoilu jatkuu aina Herramme paluuseen saakka.

Leipä on yksi kautta aikojen, sillä Kristus on yksi. Tämän leivän kautta kaikki kristityt ympäri maailmaa liittyvät yhteen, ei ainoastaan nyt elävät, vaan myös kaikki edellämme kilvoitelleet. Kaikki me olemme osallisia Kristuksessa ja elämme hänelle, elimme tai kuolimme. Siksi tämä ateria on todella pyhien yhteys, communio sanctorum. Pyhät leipä ja viini jaetaan pyhille kristityille, joiden kautta he tulevat pyhiksi ja yhä edelleen pyhittyvät.

Kun Kristus sanoo: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan” se tarkoittaa, että alttarilla on todella läsnä se ruumis, joka Golgatalla uhrattiin, siis tuo uhri itse. Mutta vain uskossa syömällä ja juomalla tuo alttarin uhri meitä hyödyttää. Golgatan uhri ei ole mennyttä historiaa, vaan yhä uudelleen ja uudelleen se vahvistaa meitä ja pyyhkii pois syntimme. Se on kertakaikkinen uhri ja se pysyy ikuisesti voimassa.

Kristus sanoo: ”Tämä on uusi liitto minun veressäni.” Jeesus ja apostolit ovat kokoontuneet viettämään juutalaista pääsiäisateriaa. Siihen kuuluvat tietyt maljat ja rukoukset. Siinä muistellaan Egyptin orjuudesta ja koston enkelistä pääsemistä, ”pääsiäistä”. Karitsan veri pelasti israelilaiset Egyptissä ja siksi he saivat käskyksi joka vuosi teurastaa karitsan tämän pääsiäisen vuoksi. Mutta nyt pääsiäisateria muuttuukin kokonaan uudenlaiseksi ateriaksi. Jeesus sanoo: tämä on uusi liitto, uusi liitto minun veressäni. Tai niin kuin Biblia: tämä on uusi Testamentti.

Uusi liitto ei ole liitto eläinten veressä, ei liitto ympärileikkauksessa. Apostoli Pietari kirjoittaa: Te ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.

Miksi tämä yö on erilainen kuin kaikki muut yöt? Tänä yönä se on täytetty. Jumalan valtakunta on tullut. Ennen olimme orjia, mutta nyt olemme vapaita.

Rukoilkaamme siis vielä, että saisimme tämän pyhän uuden testamentin aterian nauttia sielujemme autuudeksi: (Johannes Bäck, Muukalaisten kotielämä)

Herra Jeesus, ylistetty Vapahtajani! Syntisten vieraana sinä olit maan päällä vaeltaessasi. Sinä et halveksinut heidän kutsuaan. [Nyt sinä kutsut minut luoksesi.] — Herra, en ole sen arvoinen, että tulisin vieraaksesi, sillä olen perin juurin syntinen. Rohkenen kuitenkin tulla, kun näen ihmeellisen rakkautesi minunlaistani syntistä kohtaan. Tulen sanasi ja kutsusi nojalla ja juuri tämmöisenäni. Vaikka olen kylmä ja kuollut, tulen sittenkin. Olen tosin toivonut tulevani paremmaksi, mutta näen nyt, ettei asiani parane odottamalla, sillä olen tullut entistä pahemmaksi. Ja miksi odottaisinkaan, sinä Herra Jeesus, olet tehnyt minut kelvolliseksi. Sinä olet antanut kaikki syntini anteeksi, myös kylmyyteni, penseyteni ja epäuskoni. Tulen sinun lahjapuvussasi.

Rukoilen, että en nyt kuuntelisi mitään muuta kuin sinun ääntäsi. Saan katsoa vain sinuun, Jumalan Karitsa. Sinä olet ottanut pois syntini. Minun ei tarvitse kuunnella oman sydämeni ääntä. Vain sinun ääntäsi kuuntelen. Sinä sanot: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Ottakaa ja juokaa, tämä on minun vereni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Otan siis vastaan, Herra Jeesus, kirkastetun ruumiisi siunatussa leivässä ja kalliin veresi siunatussa viinissä. Minulla ei ole sellaisia valtavia tunteita syntieni anteeksisaamisesta kuin tahtoisin. Sitä suuremmasta syystä tarvitsen ehtoollisesi, saadakseni vakuutuksen syntien anteeksiantamuksesta. Kallis Vapahtaja, vain sinun rakkautesi sytyttää kylmän sydämeni. Ja missä pääsisin sinua lähemmäksi? Ehtoollisessasi pääsen kaikkein likeisimpään yhteyteen kanssasi. Minä olen sinussa ja sinä minussa, kun nautin ruumiisi ja veresi sakramentin. Tahdon karkottaa kaikki epäilykseni. Herra Jeesus, tarvitsen tämän virvoituksen, sillä olen uskonelämässäni heikko. Toivoni horjuu ja väsyn vaeltamaan. Tee minut eläväksi läsnäolollasi ja rakkaudellasi. Kun nautin ehtoollisen, julistan kuolemaasi. Anna minun kokea kuolemasi voimaa, anna ilo, virvoita, rauhoita ja vahvista. Liitä minut itseesi. Kuule rukoukseni lupauksesi mukaan. Aamen.

Kirjoittanut willehoo | 2.12.2012

Taskupsalttari

Taskupsalttari

Taskupsalttari (A6-koko)
Kirkkoraamatusta (1933) toimittanut Wille Huuskonen
Julkaisija: Suomen Luther-säätiö, 2012
ISBN: 978-952-5409-47-5
Hinta: 5 €

Tilaukset: tiedotus@luthersaatio.fi

Taskupsalttarin alkusivut (PDF)

Liite: Hakemisto ja kirkkovuoden psalmit (PDF)

Psalmit ovat olleet Jumalan kansan rakkain rukouskirja jo vanhan liiton aikaan. Taskupsalttarin tarkoitus on elvyttää psalmirukousta ja madaltaa kynnystä siihen. Kirjasta löytyy jokaiselle viikonpäivälle ja jokaiseen hetkeen psalmi. Kirjaa voi käyttää osana säännöllistä rukouselämää tai siihen voi tarttua tarpeen vaatiessa. Vaikka psalttari on järjestetty Benedictus Nursialaisen (480–543) luostarisäännön mukaan, vapauden henki vallitkoon siinä miten maailmassa elävät tätä kirjaa rukoilevat.

Laulamista varten on psalmeihin tehty merkintöjä. Lihavoitu tavu merkitsee sävelkorkeuden muuttumista sävelmässä. Asteriksi (*) merkitsee lyhyttä mietiskelytaukoa säeparin keskellä. Sävelmät on painettu sisäkansiin mallin kera.

Psalmit voidaan lukea tai laulaa vuorolukuna jakaen rukoilijat esimerkiksi sukupuolen mukaan. Tällöin ensimmäinen ryhmä lukee sisennetyt ja toinen sisentämättömät jakeet.

Liiteosasta löytyvät rukoushetkien kaavat yhteistä rukousta varten. Kymmenen käskyä selityksineen on painettu oman vaelluksen tutkistelua varten.

Rukous päivän päättyessä (Kompletorio) laulettuna Taskupsalttarin mallin mukaan:

Kompletorio (psalmit 4, 91, 134)

Psalmeja laulettuna Taskupsalttarin mukaan mallisävelmillä:

Psalmi 1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa
Psalmi 2 Miksi pakanat pauhaavat
Psalmi 3 Herra, kuinka paljon minulla on vihollisia
Psalmi 4 Vastaa minulle, kun minä huudan
Psalmi 5 Ota korviisi minun sanani
Psalmi 6 Herra, älä rankaise minua vihassasi
Psalmi 7 Herra, minun Jumalani, sinuun minä turvaan
Psalmi 8 Herra, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa
Psalmi 9 Minä ylistän Herraa kaikesta sydämestäni
Psalmi 10 Miksi, Herra, seisot niin kaukana
Psalmi 11 Herraan minä turvaan

Kysymys juutalaisten asemasta ja Israelin valtiosta uuden liiton aikana hämmentää monia ja herättää paljon intohimoja. Törmäsin hiljan Patmos lähetyssäätiön julkaisemaan Totuusaktio Israel –nimiseen lehteen (Syyskuu 2011). Tässä lehdessä on esitetty muutamia kristilliselle sionismille tyypillisiä väitteitä, joita tarkastelen kriittisesti.

Israelin valtio – Jumalan silmäterä?

Totuusaktio-lehden pääkirjoituksessa Leo Meller kirjoittaa: ”Syyskuussa käydään [YK:ssa] kamppailu Israelin valtion olemassaolon oikeutuksesta. Äänestys on suora hyökkäys Jumalaa ja Hänen profeetallista ilmoitustansa vastaan. Ihmiset yrittävät purkaa Jumalan teon Hänen synnytettyään Israelin valtion 1948.”

Vanhassa testamentin profeettakirjoissa paluu luvattuun maahan on toistuva teema ja moni yhdistää jo toteutuneet lupaukset Babyloniasta palaamisesta myös vuonna 1948 perustettuun Israelin valtioon.

Ymmärtääksemme juutalaisten hajaannusta, meidän on ymmärrettävä ne syyt, jotka johtivat ensin Babylonian pakkosiirtolaisuuteen ja myöhemmin juutalaisten karkotukseen Jerusalemista. Profeettakirjoista saamme moneen kertaan lukea, miten Jumala itse lähetti juutalaiset pois Pyhältä maalta näiden harjoittaman epäjumalanpalveluksen tähden. Tästä historiasta näemme myös sen, miten joskus sodat Israelia vastaan ovat Jumalan itsensä nostattamia ja miten viholliskansat voivat toimia Jumalan palveluksessa, kun hän päättää kurittaa omiaan.

Juutalaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden vuonna 586 eKr., mutta kun he palasivat pakkosiirtolaisuudesta vuonna 538 eKr., he lopettivat aiemmin vallinneen epäjumalanpalveluksen. Jumala antoi heidän pysyä maassaan sen jälkeen vuosisatoja, mutta löi heidät uudelleen hajalle vuonna 70, kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin.

Myös roomalaisten toimeenpanema juutalaisten hajottaminen liittyi heidän uskottomuuteensa. Jeesus itse ennusti temppelin hävittämisen: ”Sinulle [Jerusalem] tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.” (Luuk. 19:43-44)

Juutalaiset eivät tunteneet etsikkoaikaansa, vaan hylkäsivät Messiaansa. Siksi Jumala löi heidät hajalle ja hajotti Jerusalemin.

Kun nyt puhutaan siitä, että Jumala olisi synnyttänyt uudelleen Israelin valtion, minulle herää välittömästi kysymys: ovatko juutalaiset palanneet liittoonsa? Ovatko he ottaneet vastaan messiaansa, että Jumala heitä tällä tavoin siunaa?

Vastaus on valitettavasti yhä edelleen: eivät ole. Ja koska he eivät ole ottaneet messiasta vastaan, he ovat edelleen Jumalan vihollisia. Yhä edelleen Jerusalemissa kielletään Kristus ja siksi se on Raamatun mukaan hengellisesti kuin Sodoma.

On vaikea kuvitella, että nykyinen juutalaisvaltio olisi todella syntynyt Jumalan siunauksesta, kun juutalaiset yhä edelleen ovat evankeliumin hylkäämisen tähden kirouksen alla. Toinen vaihtoehto on se, että juutalaiset ovat ottaneet Pyhän maan itselleen välittämättä liitostaan Jumalan kanssa.

Room. 11:28 Evankeliumin kannalta he [juutalaiset] kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

Ilm. 11:8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

Tuleeko meidän siunata Israelia?

Pääkirjoituksessaan Leo Meller kirjoittaa: ”Jumala uhkaa kirouksella kaikkia kansakuntia, jotka nostavat kätensä Jumalan maata ja sen ainoata oikeutettua asuttajakansaa vastaqan. Voi YK:ta – voi Suomea!” Samalla sivulla on myös teksti: ”[Israelin kiroaminen] tapahtuu sanoin ja teoin. Jumala tietää ja toteuttaa 1. Moos. 12:3:n kohdallasi.”

Kyseinen Raamatun kohta kuuluu näin: ”[Herra sanoi Abrahamille:] ’Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.’”

Tätä raamatunkohtaa sionistikristityt tulkitsevat siten, että Israelin valtion vastustaminen tuo mukanaan kirouksen ja Israelin valtion asian ajaminen puolestaan siunauksen.

Tällaista julistusta kuunnellessa herää kysymys: kirosiko Jumala profeetat, jotka kritisoivat Israelin valtaapitäviä? Kirosiko Jumala ne kuninkaat, joita hän käytti oman kostonsa välineenä Israelille? Tällaista ei ole Raamatusta pääteltävissä.

Niin kuin edellä todettiin, Jumalan lupaukset ovat aina sidoksissa siihen, pysyykö hänen kansansa uskollisena. Silloin kun Jumalan kansa toimii Jumalan tahdon ja tehtävän mukaan, Jumala tekee sen vihollisten hankkeet tyhjiksi. Silloin kuin Jumalan kansa toimii jumalattomasti, Jumala itse kurittaa sitä, lähettää profeettoja nuhtelemaan sitä ja nostaa sen viholliset sitä vastaan.

Oikein ymmärrämme Abrahamille omistetut sanat, jos luemme ne koskevaksi tosi Israelia, kristillistä kirkkoa. Sitä joka yrittää vastustaa kirkon työtä ja evankeliumin julistusta, varmasti kohtaa kirous. Sitä, joka edesauttaa kristillisen seurakunnan työtä, Jumalaa siunaa.

Seurakunta on tosi Israel

Paavali kuvaa Israelin ja pakanoiden suhdetta hienosti öljypuu-vertauksessaan. Luonnollinen Israel on öljypuun runko ja meidät pakanat oksastetaan osaksi sitä. Toisaalta kuolleet oksat – ne, jotka eivät usko – leikataan siitä irti. Varsinainen öljypuu, varsinainen Israel ovat ne, jotka uskovat Kristukseen, olivatpa he juutalaisia tai pakanoita.

Room. 11:17-21 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: ”Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin”. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.

Paavali puhuu kirjeissään monta kertaa rinnan jumalallisesta ja luonnollisesta Israelista, sydämen ympärileikatuista ja lihan ympärileikatuista, sisäisistä ja ulkonaisista juutalaisista.

Room. 9:6-8 Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset”;  se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.

Luuk. 3:8 ”Älkää ruvetko sanomaan mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.”

Room. 2:28-29 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

Room. 9:25 hän myös Hoosean kirjassa sanoo: ”Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.

Gal. 6:15-16 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!

1.Kor. 10:18 Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset?

Juutalaisten joukkokääntymys

Patmoksen julkaiseman lehden sivulla 5 on kirjoitus otsikolla Sana Herralta, Lance Lambert. Tuossa sanomassa on kohta: ”Pian kansojen täyteys on tullut pelastukseen ja käännyn taas Israelin, juutalaisen kansani, puoleen.”

Tässä kirjoittaja viittaa Roomalaiskirjeen kohtaan, jonka mukaan koko Israel on pelastuva, kun pakanoiden täyteys on tullut sisään.

Room. 11: 25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva (…)”

Milloin pakanoiden täyteys on tullut sisään? Eikö silloin kun Kristus tulee kunniassaan takaisin? Tämän kohdan tulkitseminen siten, että Paavali viittaisi johonkin juutalaisten massakääntymiseen, on johtanut sellaiseen käsitykseen, että olisi vielä koittava aika, jolloin täysi määrä pakanoita olisi jo tullut uskoon, eivätkä he voisi enää kääntyä ja pelastua! Kuitenkin, Kristuksen saarnatyön alkamisesta lähtien me olemme eläneet viimeistä aikaa eli lopun aikoja. Se tarkoittaa, että kun tämä aika päättyy, ei tule enää uutta aikaa, vaan sitten koittaa iankaikkisuus. Kuvitelma siitä, että koittaisi vielä jokin uusi aikakausi, jolloin Jumalan lupaukset pelastuksesta muuttuisivatkin radikaalisti, ovat vailla vankkaa raamatullista pohjaa.

Mitä Paavali sitten tarkoittaa? On luontevinta ymmärtää hänen tarkoittavan, että pakanoiden luku täyttyy yhtä aikaa sen luvun kanssa, joka juutalaisista eli lihallisesta Israelista oli määrä kääntyä ja niin Jumala ottaa kaikki uskovat kansasta riippumatta yhdessä luokseen.

Paavalin mukaan paatumus on kohdannut Israelia vain osaksi, sillä kaikkina aikoina Kristuksen paluuseen asti tulemaan joukko juutalaisia, jotka uskovat Vapahtajaansa. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan on jättänyt siitä jäännöksen, joka pysyy hänelle uskollisena.

Room. 9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: ”Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.

Siteen poisottaminen juutalaisten silmiltä?

2. Kor. 3:14-16 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.

Tämä kohta ymmärretään sionistien keskuudessa profetiana. Ikään kuin Paavali tässä lupaisi tulevan ajan, jolloin juutalaisilta otetaan tämä peite pois. Tämä ei kuitenkaan ole kielellisesti tai muutenkaan oikea tulkinta Paavalin sanoissa. Verbi periareitai (jae 16: peite otetaan pois) on tässä preesensmuodossa, ei futuurissa. Se merkitsee sitä, että aina siellä, missä juutalainen löytää Kristuksen, otetaan peite hänen sydämeltään pois ja hän ymmärtää sen, mistä Mooses todella puhuu: Kristuksesta Jeesuksesta. Tätä tapahtuu kaikkina aikoina aina Herran paluuseen saakka.

Miten sitten juutalaisiin tulisi suhtautua?

Suhtautumisessamme juutalaiseen kansaan, meidän tulisi ottaa mallia Paavalista. Hänellä on suuri murhe kansansa paatumuksesta. Hän jopa tahtoisi ottaa heidän kirouksensa itsensä päälle, jos se olisi mahdollista. Toisaalta hän selvästi sanoo, että varsinaisia Abrahamin lapsia ovat ne, jotka ovat lupauksen lapsia – eli ne, jotka uskovat. Hänen omalla kansallaan ei ole mitään muuta tietä Jumalan luo kuin pakanoillakaan: usko Herraan Jeesukseen.

On oikein ja hurskasta ottaa tämä Paavalin murhe omaksi esirukousaiheeksi ja rukoilla, että mahdollisimman moni juutalainen löytäisi kansansa Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen. Myös juutalaislähetys on perusteltua. Tulee kuitenkin olla kriittinen suhteessa niihin uutisiin, jotka kertovat juutalaisten kääntymisestä messiaaniseen uskoon. Monet niin sanotuista messiaanisista juutalaisista, vaikka pitävätkin Jeesusta messiaana, hylkäävät tämän jumaluuden, tai kieltävät vanhurskauden joka tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja (Gal. 3:10). Tällaiset messiaaniset juutalaiset ovat yhtä kaukana pelastuksesta kuin ne, jotka kokonaan kieltävät Kristuksen. Raskauttavaa on se, että he vieläpä johtavat harhaan niitä juutalaisia, jotka aidosti etsivät Herraansa.

Room. 9:3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta.

Gal. 3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.

Yhteiskunnalliset näkökohdat

Pitipä Israelin valtion syntyä uskonnollisesti perusteltuna tai ei, on selvää, että Israelin asukkaat – juutalaiset ja arabit – ansaitsevat tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Inhimillisestä näkökulmasta ympärillä toimivien terroristiryhmien summittaisia väkivallan tekoja Israelin asukkaita kohtaan ei voi hyväksyä. Israelilla on sama oikeus puolustaa kansalaisiaan kuin millä tahansa suvereenilla valtiolla. Jos kuitenkin kristitty katsoo, että Israelin valtion toimissa on kritisoitavaa, hän voi sen tehdä pelkäämättä Jumalan rangaistusta. Profeetat ja Herramme itsekin moittivat Israelia ja kutsuivat sitä parannukseen, kun aihetta oli.

Juutalaisten joukkokääntymyksestä ja Roomalaiskirjeen luvun 11 selityksestä lue myös luterilaisen puhdasoppineisuuden suurimpiin teologieihin kuuluneen Johann Andreas Quenstedtin suomennettu artikkeli blogista Luterilainen ortodoksia.

Older Posts »

Kategoriat