Israelin valtio – Jumalan silmäterä vai lihan teko?

Totuusaktio-lehden pääkirjoituksessa Leo Meller kirjoittaa: ”Syyskuussa käydään [YK:ssa] kamppailu Israelin valtion olemassaolon oikeutuksesta. Äänestys on suora hyökkäys Jumalaa ja Hänen profeetallista ilmoitustansa vastaan. Ihmiset yrittävät purkaa Jumalan teon Hänen synnytettyään Israelin valtion 1948.”

Vanhassa testamentin profeettakirjoissa paluu luvattuun maahan on toistuva teema ja moni yhdistää jo toteutuneet lupaukset Babylonista palaamisesta myös vuonna 1948 perustettiin Israelin valtioon.

Ymmärtääksemme juutalaisten hajaannusta, meidän on ymmärrettävä ne syyt, jotka johtivat ensin Babylonin pakkosiirtolaisuuteen ja myöhemmin juutalaisten karkotukseen Jerusalemista. Profeettakirjoista saamme moneen kertaan lukea, miten Jumala itse lähetti juutalaiset pois Pyhältä maalta harjoittamansa epäjumalanpalveluksen tähden. Tästä historiasta näemme myös sen, miten joskus sodat Israelia vastaan ovat Jumalan itsensä nostattamia ja miten viholliskansat voivat toimia Jumalan palveluksessa, kun hän päättää kurittaa omiaan.

Juutalaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen uskottomuutensa tähden vuonna 586 eKr., mutta kun he palasivat pakkosiirtolaisuudesta vuonna 538 eKr., he lopettivat aiemmin vallinneen epäjumalanpalveluksen. Jumala antoi heidän pysyä maassaan sen jälkeen vuosisatoja, mutta löi heidät uudelleen hajalle vuonna 70, kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin.

Myös roomalaisten toimeenpanema juutalaisten hajottaminen liittyi heidän uskottomuuteensa. Jeesus itse ennusti temppelin hävittämisen: ”Sinulle [Jerusalem] tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.” (Luuk. 19:43-44)

Juutalaiset eivät tunteneet etsikkoaikaansa, vaan hylkäsivät Messiaansa. Siksi Jumala löi heidät hajalle ja hajotti Jerusalemin.

Kun nyt puhutaan siitä, että Jumala olisi synnyttänyt uudelleen Israelin valtion, minulle herää välittömästi kysymys: ovatko juutalaiset palanneet liittoonsa? Ovatko he ottaneet vastaan messiaansa, että Jumala heitä tällä tavoin siunaa?

Vastaus on valitettavasti yhä edelleen: eivät ole. Ja koska he eivät ole ottaneet messiasta vastaan, he ovat edelleen kirottuja ja Jumalan vihollisia. Yhä edelleen Jerusalemissa kielletään Kristus ja siksi se on Raamatun mukaan hengellisesti puhuen yhtä paha kuin Sodoma.

On vaikea kuvitella, että nykyinen juutalaisvaltio olisi todella syntynyt Jumalan siunauksesta, kun juutalaiset yhä edelleen ovat evankeliumin hylkäämisen tähden kirouksen alla. Toinen vaihtoehto on se, että juutalaiset ovat väkivalloin ja lihan käsivarrella ottaneet Pyhän maan itselleen, välittämättä liitostaan Jumalan kanssa.

Room. 11:28 Evankeliumin kannalta he [juutalaiset] kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

Ilm. 11:8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

Tuleeko meidän siunata Israelia?

Pääkirjoituksessaan Leo Meller kirjoittaa: ”Jumala uhkaa kirouksella kaikkia kansakuntia, jotka nostavat kätensä Jumalan maata ja sen ainoata oikeutettua asuttajakansaa vastaqan. Voi YK:ta – voi Suomea!” Samalla sivulla on myös teksti: ”[Israelin kiroaminen] tapahtuu sanoin ja teoin. Jumala tietää ja toteuttaa 1. Moos. 12:3:n kohdallasi.”

Kyseinen Raamatun kohta kuuluu näin: ”[Herra sanoi Abrahamille:] ’Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.’”

Tätä raamatunkohtaa sionistikristityt tulkitsevat siten, että Israelin valtion vastustaminen tuo mukanaan kirouksen ja Israelin valtion asian ajaminen puolestaan tuo siunauksen.

Tällaista julistusta kuunnellessa herää kysymys: Kirosiko Jumala profeetat, jotka kritisoivat Israelin valtaapitäviä? Kirosiko Jumala ne kuninkaat, joita hän käytti oman kostonsa välineenä Israelille? Tällaista ei ole Raamatusta pääteltävissä.

Niin kuin edellä todettiin, Jumalan lupaukset ovat aina sidoksissa siihen pysyykö hänen kansansa uskollisena. Silloin kun Jumalan kansa toimii Jumalan tahdon ja tehtävän mukaan, Jumala tekee sen vihollisten hankkeet tyhjiksi. Silloin kuin Jumalan kansa toimii jumalattomasti Jumala itse kurittaa sitä, lähettää profeettoja nuhtelemaan sitä ja nostaa sen viholliset sitä vastaan.

Oikein ymmärrämme Abrahamille omistetut sanat, jos luemme ne koskevaksi tosi Israelia, kristillistä kirkkoa. Sitä joka yrittää vastustaa kirkon työtä ja evankeliumin julistusta, varmasti kohtaa kirous. Sitä, joka edesauttaa kristillisen seurakunnan työtä, Jumalaa siunaa.

Seurakunta on tosi Israel

Paavali kuvaa Israelin ja pakanoiden suhdetta hienosti öljypuu-vertauksessaan. Luonnollinen Israel on öljypuun runko ja meidät pakanat oksastetaan osaksi sitä. Toisaalta kuolleet oksat – ne, jotka eivät usko – leikataan siitä irti. Varsinainen öljypuu, varsinainen Israel ovat ne, jotka uskovat Kristukseen, olivatpa he juutalaisia tai pakanoita.

Room. 11:17-21 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: “Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin”. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.

Paavali puhuu kirjeissään monta kertaa rinnan jumalallisesta ja luonnollisesta Israelista, sydämen ympärileikatuista ja lihan ympärileikatuista, sisäisistä ja ulkonaisista juutalaisista.

Room. 9:6-8 Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: “Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset”;  se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.

“Älkää ruvetko sanomaan mielessänne: ‘Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.” (Luuk. 3:8)

Room. 2:28-29 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

Room. 9:25 hän myös Hoosean kirjassa sanoo: “Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.

Gal. 6:15-16 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!

1.Kor. 10:18 Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset?

Juutalaisten joukkokääntymys

Patmoksen julkaiseman lehden sivulla 5 on kirjoitus otsikolla Sana Herralta, Lance Lambert. Tuossa sanomassa on kohta: ”Pian kansojen täyteys on tullut pelastukseen ja käännyn taas Israelin, juutalaisen kansani, puoleen.”

Tässä kirjoittaja viittaa Roomalaiskirjeen kohtaan, jonka mukaan koko Israel on pelastuva, kun pakanoiden täyteys on tullut sisään.

Room. 11: 25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva (…)”

Milloin pakanoiden täyteys on tullut sisään? Eikö silloin kun Kristus tulee kunniassaan takaisin? Tämän kohdan tulkitseminen siten, että Paavali viittaisi johonkin juutalaisten massakääntymiseen, on johtanut sellaiseen käsitykseen, että olisi vielä koittava aika, jolloin täysi määrä pakanoita olisi jo tullut uskoon, eivätkä he voisi enää kääntyä ja pelastua! Kuitenkin, Kristuksen saarnatyön alkamisesta lähtien me olemme eläneet viimeistä aikaa eli lopun aikoja. Se tarkoittaa, että kun tämä aika päättyy, ei tule enää uutta aikaa, vaan sitten koittaa iankaikkisuus. Kuvitelma siitä, että koittaisi vielä jokin uusi aikakausi, jolloin Jumalan lupaukset pelastuksesta muuttuisivatkin radikaalisti, ovat vailla vankkaa raamatullista pohjaa.

Mitä Paavali sitten tarkoittaa? On luontevinta ymmärtää hänen tarkoittavan koko Israelilla sitä Israelia, jossa ovat juutalaiset rukona ja pakanat oksastettuna. Kun Kristus tulee takaisin, pakanoiden luku täyttyy ja koko Israel pelastuu. Kuolleet oksat, olivatpa juutalaisia tai kristittyjä luopioita, eivät pelastu.

Paavalin mukaan paatumus on kohdannut Israelia osaksi, sillä kaikkina aikoina Kristuksen paluuseen asti tulemaan joukko juutalaisia, jotka uskovat Vapahtajaansa. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan on jättänyt siitä jäännöksen, joka pysyy hänelle uskollisena.

Room. 9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: “Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.

Siteen poisottaminen juutalaisten silmiltä?

2. Kor. 3:14-16 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.

Tämä kohta ymmärretään sionistien keskuudessa profetiana. Ikään kuin Paavali tässä lupaisi tulevan ajan, jolloin juutalaisilta otetaan tämä peite pois. Tämä ei kuitenkaan ole kielellisesti tai muutenkaan oikea tulkinta Paavalin sanoissa. Verbi periareitai (jae 16: peite otetaan pois) on tässä preesensmuodossa, ei futuurissa. Se merkitsee sitä, että aina siellä, missä juutalainen löytää Kristuksen, otetaan peite hänen sydämeltään pois ja hän ymmärtää sen, mistä Mooses todella puhuu: Kristuksesta Jeesuksesta. Tätä tapahtuu kaikkina aikoina aina Herran paluuseen saakka.

Miten sitten juutalaisiin tulisi suhtautua?

Suhtautumisessamme juutalaiseen kansaan, meidän tulisi ottaa mallia Paavalista. Hänellä on suuri murhe kansansa paatumuksesta. Hän jopa tahtoisi ottaa heidän kirouksensa itsensä päälle, jos se olisi mahdollista. Toisaalta hän selvästi sanoo, että varsinaisia Abrahamin lapsia ovat ne, jotka ovat lupauksen lapsia – eli ne, jotka uskovat. Hänen omalla kansallaan ei ole mitään muuta tietä Jumalan luo kuin pakanoillakaan – usko, Herraan Jeesukseen.

On oikein ja hurskasta ottaa tämä Paavalin murhe omaksi esirukousaiheeksi ja rukoilla, että mahdollisimman moni juutalainen löytäisi kansansa Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen. Myös Juutalaislähetys on perusteltua. Tulee kuitenkin olla kriittinen suhteessa niihin uutisiin, jotka kertovat juutalaisten kääntymisestä messiaaniseen uskoon. Monet niin sanotuista messiaanisista juutalaisista, vaikka pitävätkin Jeesusta messiaana, hylkäävät tämän jumaluuden, tai kieltävät vanhurskauden joka tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja (Gal. 3:10). Tällaiset messiaaniset juutalaiset ovat yhtä kaukana pelastuksesta kuin ne, jotka kokonaan kieltävät Kristuksen. Raskauttavaa on se, että he vieläpä johtavat harhaan niitä juutalaisia, jotka aidosti etsivät Herraansa.

Room. 9:3 Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta.

Gal. 3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.

Wille Huuskonen, TM

Kohdan Matt. 19:14 oikea ymmärtäminen vaatii rinnalleen Luukkaan ja Markuksen vastaavien kohtien tarkastelua. Nämä kohdat kuuluvat:

Mark. 10:15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.”
Luuk. 18:17 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.”

Jeesuksen pointti ei Luukkaan ja Markuksen mukaan ole, että lapset olisivat sellaisinaan autuaita, vaan että he ovat otollisimpia ottamaan vastaan taivasten valtakunnan. Jeesus ei närkästynyt opetuslapsiin opettaakseen tasa-arvoista suhtautumista lapsiin, vaan siksi, että opetuslapset yrittivät estää vanhempia tuomasta lapsia Jeesuksen luo, jotta he Jeesukselta voisivat ottaa taivasten valtakunnan vastaan! Luukas (18:15) vieläpä korostaa, että Jeesuksen luokse tuotiin sylivauvoja (kr. brefos). Jos sylivauvat olisivat jo syntyessään autuaita, olisi mieletöntä puhua siitä, että heidänkin täytyy ottaa vastaan taivasten valtakunta.

Jeesus asetti tavan, jolla sylivauva ottaa vastaan taivasten valtakunnan esimerkiksi myös aikuisille. Samalla tavalla kuin sylilapset tuotiin Jeesuksen luo, lapsi, joka kasteessa tuodaan Jeesuksen luo on täysin passiivinen ja Jumala tekee kaiken työn. Jumala itse antaa uskon ja kaikki lahjat. Meidän aikuistenkaan ei pitäisi yrittää lepytellä Jumalaa ansioillamme tai vakuutuksillamme, vaan antaa Jumalan tehdä kaiken työn meidän puolestamme. Kiitoksena Jumalan työstä saamme palvella lähimmäistämme ja vannoa uskollisuuttamme Jumalaa kohtaan, mutta nämä asiat eivät voi meitä viedä Jumalan luo, vaan Jumalan on tultava meidän luo kuin hän tulee pikkulapsen luo.

Syy siihen, miksi Jeesus ei kastanut lapsia on siinä, että hän asetti käskynsä “kastakaa kaikki kansat” vasta ylösnousemisensa jälkeen. Apostolien tekojen esimerkkien mukaan, koskee kasteen lupaus koko perhekuntaa, myös sen pienimpiä jäseniä. Me voimme parhaiten tuoda lapset Jeesuksen luo, kun viemme heidät kastettavaksi jo aivan pieninä. Silloin ihminen on kaikkein otollisin ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan. Lapset, jotka nukkuvat pois ennen kuin heidät ehditään kastaa saamme jättää rukouksissa kaikkivaltiaan Jumalan turviin. Heidän tähtensä ei kuitenkaan pidä ketään lasta jättää kastamatta.

Miten on mahdollista, että piispainkokous saattoi hyväksyi 23 vuoden aikana hyvin erilaiset – keskenään ristiriitaisetkin – perusteet naispappeuden hyväksymiseksi? Sitaatti vuoden 1984 kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnöstä ehkä valaisee asiaa:

Perustevaliokunnan mietintö n:o 1/1984 edustaja-aloitteesta n:o 6/1983, joka koskee KL 87 §:n muuttamista, ja piispainkokouksen selostuksesta n:o 2/1983

Tilanteen arviointia

Perustevaliokunta pitää valitettavan sitä, ettei piispainkokous onnistunut pääsemään käsillä olevassa kysymyksessä selostettua parempiin tuloksiin. Jättäessään myös ehdotuksen sen jatkokäsittelystä tekemättä piispainkokous antoi sen hoidolle vapaat kädet eikä osoittanut suuntaa, mihin olisi kuljettava.

Tällaisessa tilanteessa on yleensä parasta odottaa mielipiteiden kypsymistä jollekin kannalle ja välttää nopeaa ratkaisua, johon näyttää puuttuvan valmiutta. Perustevaliokunnan mielestä tämä menettely ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole sovelias sen johdosta, että kysymys on ainakin huomattavan ihmisryhmän ja siihen kuuluvien kirkon työntekijöiden joukon mielestä ihmiskäsitystä ja oikeudenmukaisuutta koskevista asioista. Vaikka toisaalta onkin myönnettävä, että on taas toinen ryhmä, jonka mielestä kysymys on tällöin asetettu väärin, tuolle ensiksi mainitulle ryhmälle on vastattava. Pelkkä vaikenemine ja ratkaisun pitkittäminen eivät ole riittäviä vastauksia tällaisessa tilanteessa, niin toivottavaa kuin olisi ollut, että asiaa voitaisiin vielä jossakin muodossa pidettävin yhteisin keskusteluin kypsytellä. Epäilemättä näin olisi ollut paikallaan tehdä, jos olisi olemassa pienintäkään viitettä siihen suuntaan, että keskusteluissa päästäisiin yhteisiin tuloksiin. Mutta kuten perustevaliokunta on joutunut toteamaan, sellaisia viitteitä ei ole löytynyt.

Perustevaliokunnan käsityksen mukaan kirkon on ratkaisussaan lähdettävä omista perusteistaan. Mutta samalla se joutuu toteamaan, että noiden perusteiden tulkinta ja soveltaminen tapahtuu historiallisessa tilanteessa, jossa yhteiskunta- ja työelämässä ei sukupuolten välillä ole ratkaisevia eroja tai jos niitä jossakin on, niiden muuttamista vaaditaan. Tällöin kirkon, jos se sitoo virkansa ja siihen liittyvät velvollisuudet sekä mahdollisuudet sukupuoleen, on kyettävä perustelemaan, miksi sen menettely on toisenlainen kuin myös sen hyväksymä käytäntö muualla. Tämän johdosta asiaa ei voi panna odottamaan tulevia vuosikymmeniä.

Piispainkokous hyväksyi mietinnön ilman suurempia muutoksia.

Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 1/1984

Piispainkokous yhtyy mietinnössä esiin tuotuun ajatukseen, että asia on tässä vaiheessa ratkaistava puoleen tai toiseen. Piispainkokouksenkaan käsityksen mukaan jatkokeskustelut eivät tuo olennaista muutosta tässä kysymyksessä vallitseviin erilaisiin näkemyksiin.

(…)

Helsingissä 2 päivänä toukokuuta 1984
Arkkipiispa John Vikström
Piispainkokouksen sihteeri Olli-Pekka Lassila

Naispappeus tuotiin kirkkoomme yhteiskunnallisista syistä. Teologisen työskentelyn merkitys oli ainoastaan oikeuttaa se päätös, joka yhteiskunnallisista syistä tehdään. Siksi vuonna 1963 voitiin hyväksyä hyvin erilaiset perusteet kuin vuonna 1986. Nyt, kun vuoden 1986 perusteetkin (uskon ja rakkauden erottelu) ovat osoittautuneet ongelmalliseksi, yritetään keksiä uusia, kritiikkiä paremmin kestäviä perusteita tai palataan vanhempiin. Yhtä kaikki, yhteiskunnan mielipide on herra ja teologia orja.

Nimimerkki Justinos tiivisti saman asian keskustelussa homoseksuaalisten parisuhteiden hyväksymisestä kirkossa näin:

Kirkossa on tahoja, jotka haluavat muuttaa teologisen metodin: Päätökset tehdään normina moderni mielipide, ja kirkon traditiosta poimitaan ne elementit, jotka toimivat modernille käsitykselle virike- ja taustamateriaalina. Minä en voi nähdä sellaista teologianharjoitusta minään muuna kuin sanoutumisena irti kirkon apostolisuudesta. (17.1.2008 Usko ja rukous -foorumilla)

Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut. Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.

Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.

Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden. Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa. Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta; mutta kaikki on Jumalasta.

Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä? Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi. Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla. (1.Kor 11:1-16)

Olen jakanut Paavalin sanat neljään kappaleeseen. Paavali ensin esittää perusteen, sitten sovelluksen, sitten jälleen perusteen ja jälleen sovelluksen.

Mistä Paavali puhuu tässä? Tummentamissani kohdissa käy ilmi, että se, mitä Paavali haluaa tässä korostaa on luomisjärjestys. Kristus on miehen pää ja mies on naisen pää. Kysymys ei ole alistamisesta, vaan siitä, että Jumala on luonut ihmisen kahdeksi erilaiseksi, mieheksi ja naiseksi toisiaan täydentämään ja määrännyt heidän suhteensa jo alusta alkaen sellaiseksi, että miehen tulee rakastaa vaimoaan ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. Mitään oikeutta alistamiseen Jumala ei ole antanut. Koko jakson ydinkohta on “Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki”. Tätä merkkiä on pidettävä nimenomaan sen tähden, etteivät sukupuolierot häviäisi, ettei miehestä tulisi naista, naisesta miestä ja näin ajauduttaisi androgynismiin. Paljain päin profetoiminen merkitsi miehen roolin ottamista.Itseasiassa on melko yhdentekevää minkälaisia ulkoisia merkkejä ja tapoja seurakunnassa on, kunhan nämä tavat eivät saarnaa Jumalan sanaa vastaan. Korintin seurakunnan tapauksessa väärä pukeutumistapa olisi ilmentänyt väärää teologiaa luomisjärjestyksestä. Luomisjärjestyksen varjeleminen on tässä kohden olennaista, ei pukeutuminen itsessään. Ei ole mitään hyötyä naiselle käyttää huivia, jos hän huivipäisenä ottaa isän tehtävän perheessä tai seurakunnassa. Sama pätee miesten pitkiin hiuksiin. Jos mies pitkillä hiuksillaan tahtoo imitoida naista, on jotakin pahasti pielessä. Sen sijaan kenellekään pitkätukkaiselle miehelle ei ole etua tukan leikkaamisesta, jos hän ei lyhyttukkaisenakaan ota isän vastuuta perheestään.

Luomisjärjestykseen viitataan Raamatussa monta kertaa. Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Naiset eivät saa ottaa isän tehtävää, eivätkä miehet äidin. On tuomittavaa, jos nainen avopäin rukoillessaan hämärtää naisen ja miehen luomiseen perustuvan eron, mutta jos pään peittämisellä ei ole tällaista symbolia, on luomisjärjestyksen kannalta yhdentekevää käyttääkö nainen huivia rukoillessaan. Yhdentekevää ei ole se miten mies tai nainen suhtautuu osaansa perheessä ja seurakunnassa.

Mitä tarkoittaa kohta “enkelten tähden”? Yksi mahdollinen tulkinta on, että Paavali viittaa luvussa 1.Moos 6 kerrottuun enkelten lankeemukseen. Se kertoo kuinka enkelit muinoin lankesivat palvelemasta Jumalaa ja yhtyivät ihmisten tyttäriin. Vaimojen on tunnustettava alamaisuutensa miehille, jotta enkelitkin tietäisivät kenelle vaimot kuuluvat.

Raamattu ei määrittele yksityiskohtaisesti mitä äityteen ja isyyteen kuuluu ja se on asia, jonka jokaisen on itse mietittävä oman elämänsä ja perheensä kohdalla. Raamattu ei asiasta anna yksityiskohtaisia ohjeita. Ohjeeksi annetaan vain rakastaminen ja kunnioittaminen.

Petri Hiltunen on kirjoittanut kirjan Kuin salaman leimahdus, jossa hän selvittää kristillistä eskatologiaa eli käsitystä lopun ajoista. Hän on myös luennoinut aiheesta ja esittänyt tärkeimmät pointtinsa esimerkiksi tässä luennossa. Kyseisen luentorungon lopussa on kaavio Ilmestyskirjan rakenteesta, johon kehotan kaikkia tutustumaan. Ilmestyskirja ei etene kronologisesti alusta loppuun, vaan samoista tapahtumista kerrotaan montaa kertaa eri näkökulmista. Tämän huomaaminen auttaa jäsentämään myös 22. luvun oikein.

Ilmestyskirja, luku 20 jakeet 1-3

1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

Kuka voi tulla alas taivaasta ja sitoa perkeleen, paitsi Kristus? Raamattu kertoo meille, että Kristus on sitonut ja kukistanut perkeleen:
Matt 12:29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
Hepr. 2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen

Tämä kohta kertoo meille, että Kristus on se, joka on tullut alas taivaasta ja sitonut perkeleen. Kun perkele on sidottu, kirkko saa kasvaa ja tavoittaa kaikki kansat – perkele ei enää pidä kaikkia kansoja eksytyksen vallassa. Ennen Kristuksen paluuta perkele päästetään kuitenkin irti eksyttämään kansaa ja aiheuttamaan maailmaan tukalat oltavat ennen kuin se tuhotaan lopullisesti. Ilm. 12:12 “Mutta voi maata ja merta — Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.”

Jae 4

4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

Mitä tarkoittaa tuomiovalta ja mitä tarkoittaa eloon virkoaminen? Kristus lupasi, ettei yksikään, joka elää häneen ja uskoo, ikinä kuole. (Joh. 11:26) Eloon virkoaminen ei tässä tarkoita sitä, että uskovina kuolleet makaisivat ensin kuolleina haudoissaan, kunnes he tuhatvuotista valtakuntaa varten virkoavat eloon. Ei, eloon virkoaminen tarkoittaa toisaalta sitä, että vanhan liiton aikana kuolleet uskovat pääsivät nyt Jumalan luo ja toisaalta sitä, että kaikki uskossa kuolevat virkoavat kuolemansa jälkeen välittömästi elämään – iankaikkiseen elämään.

Tuhat vuotta merkitsee pitkää ajanjaksoa. Olisi hölmöä tulkita Ilmestyskirjan tässä kohden puhuvan konkreettisesta tuhannesta vuodesta, kun se muuten vilisee lukuja, joiden merkitys on vertauskuvallinen.

Jakeet 5-6

5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

Ilmestyskirja puhuu ensimmäisestä ja toisesta kuolemasta. Toista ylösnousemusta se ei nimeltä mainitse, mutta on syytä olettaa, että se on ollut Johanneksella mielessä hänen kirjoittaessaan ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Ensimmäinen ylösnousemus on se, että uskova ei joudukaan kohtaamaan kuolemaa, vaan pääsee heti Jumalan luokse, kun hänen ruumiinsa kuolee. Toinen ylösnousemus tapahtuu viimeisenä päivänä, kun uskovan sielu yhtyy ylösnousemusruumiiseen. Tällöin herätetään kaikki kuolleet, mutta jumalattomille tuo on herääminen tuomioon. Toinen kuolema tarkoittaa kadotustuomiota, jonka jumalattomat saavat viimeisenä päivänä.

Jakeet 7-9

7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.

Ennen kuin Kristus tulee takaisin, pahuus yltyy maan päällä. Perkeleen raivo on suurimillaan juuri ennen Kristuksen paluuta. Perkele raivoaa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt –  juuri näistä ajoistahan Ilmestyskirja paljon puhuu.

Jae 10

10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

Pian sen jälkeen, kun perkele on päästetty kahleistaan vauhkoamaan maailmaan, se tuhotaan.

Jakeet 11-13

11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

Tästä käy ilmi, että perkeleen valta maan päällä päättyy viimeiseen tuomioon.

Jakeet 14-15

14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Toinen kuolema on ikuinen kadotus. Ketkä eivät joudu ikuiseen kadotukseen? Ne, jotka ovat päässeet Kristuksen kautta Jumalan luo. Kaikki he ovat osallisia ensimmäisestä ylösnousemuksesta – eli sielun pelastuksesta ja tulevat olemaan osallisia myös toisesta ylösnousemuksesta – eli ruumiin ylösnousemuksesta.

Johtopäätöksiä

Tuhannen vuoden ajanjakso ilmestyskirjassa tarkoittaa kirkon aikaa. Tuhatvuotisen valtakunnan sijoittaminen meidän aikamme ja Kristuksen takaisin tulemisen johtaa parhaimmillaan hyvin mielikuvituksellisten tulevaisuusmallien rakentelemiseen ja pahimmillaan Jeesuksen lopunajan profetioiden pahimman laatuiseen hämärtymiseen. Tuhatvuotista valtakuntaa on hyvin vaikea sovittaa Raamatun ennustuksiin yleensä saati Kristuksen itsensä ilmoitukseen tulevasta.

1. Ihmisellä on kuolematon sielu, jonka Jumala luo yhdessä ruumiin kanssa
2. Kuolemassa sielu erkanee ruumiista ja jää joko Jumalan luokse tai tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota
3. Viimeisenä päivänä Kristus tulee takaisin ja herättää kaikkien ruumiit.
4. Kristuksen omat saavat uuden, kirkastetun ylösnousemusruumiin ja pääsevät elämään Jumalan luomaan uuteen maailmaan iankaikkista elämää. Muut tuomitaan helvettiin kärsimään rangaistusta.

Tämä on yksinkertaisuudessaan koko kristikunnan katolinen oppi lukuun ottamatta sitä, mitä Rooman kirkko lisää siihen kiirastulesta.  Käyn lyhyesti läpi tavanomaisimmat väärinkäsitykset aiheeseen liittyen.

Taivaan ja ylösnousemuksen samastaminen

Aika viimeisen tuomion ja kuoleman välillä on monille kirkon opettajillekin epäselvä.  Tässä esimerkki kahdesta tavanomaisesta opetustavasta.
1. Aikakäsityksen mullistus:   “Kuoleman jälkeen aika häviää niin, että edesmenneet vainajat elävät jo nyt ylösnousemuselämää, vaikka meidän aikakäsityksessämme ylösnousemus tapahtuukin myöhemmin.”
2. Välitilaoppi: “Vainajat ovat tiedottomassa tilassa aina viimeiseen päivään asti ja uskossa kuolleetkaan eivät vielä todellisuudessa ole päässeet mihinkään parempaan paikkaan.”

Raamatussa selvästi kuitenkin mainitaan historiassa tapahtuva Kristuksen paluu ja jo Kristuksen paluuta edeltävä uskovien seurakunta taivaassa. Edesmenneet uskovat ovat siis jo Jumalan luona tietoisessa tilassa odottamassa ruumiin ylösnousemusta ja vastaavasti tuomitut ihmiset ovat tuonelassa odottamassa lopullista tuomitsemistaan helvettiin.

Myös uudesta maailmasta, jonka Jumala luo viimeisen tuomion jälkeen voidaan puhua taivaana, mutta silloin on erotettava nykyinen taivas, jossa pyhien sielut ovat ja tuleva taivas, jossa pyhät ovat ylösnousemusruumiissansa.

Ruumiin ylösnousemuksen kieltäminen

Vaikka harva teologi suoraan sanoo, ettei usko ruumiin ylösnousemukseen, opetus siitä voi olla olematonta. Kuoleman jälkeisestä elämästä saatetaan opettaa esimerkiksi näin:
“Kuoleman jälkeen pääsemme paikkaan, jossa emme enää tee mitään, vaan olemme vain onnellisuuden tunteen vallitsemia.”

Raamattu kuitenkin opettaa selvästi uuden maailman ja uuden ruumiin luomisesta. Kristuksen kirkastettu ylösnousemusruumis on meidän ylösnousemusruumiimme esikuva, ja Kristus ei ylösnousemisensa jälkeen ollut vain harhaileva henki, vaan ruumiillinen ihminen, joka söi ja joi ystäviensä kanssa, mutta toisaalta liikkui lukittujen ovien lävitse ja hetkessä paikasta toiseen.

Tuhatvuotinen valtakunta

Ilm. 20 puhuu tuhannen vuoden ajanjaksosta, jolloin Saatana on sidottu. Aina silloin tällöin kirkon historiassa joku on tahonut tulkita tämän konkreettiseksi ajanjaksoksi nykyajan ja viimeisen tuomion väliin. Meidän aikanamme tämä uskonkäsitys on levinnyt valtavan laajalle yhdysvaltalaisen saarnan ja kaunokirjallisuuden välityksellä. Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta, eli kiliasmi tai millenialismi, ei ole yksi yhtenäinen oppi, vaan jakautuu lukuisiin erilaisiin keskenään ristiriitaisiin käsityksiin esimerkiksi siitä milloin Kristuksen paluu tapahtuu. Tämä oppi perustuu Ilm. 20 ylitulkintaan ja aiheuttaa liudan hyvin erikoisia kysymyksiä ja kuhunkin kysymykseen liudan erikoisia vastauksia.

Uskovien ylöstempaus

1. Tess 4:17 kertoo siitä kuinka uskovat temmataan Kristusta vastaan hänen tullessaan pivissä tuomarina. Tämä on (aivan oikein) yhdistetty Luuk. 17:34-36 ennustukseen, jonka mukaan Kristuksen tullessa jotkut ihmiset otetaan häntä vastaan ja toiset jätetään. Pahasti harhaan on menty, kun on alettu opettaa, että uskovien ylöstempaus tapahtuu salaisesti ennen kuin Kristus tulee tuomarina. Niin, että ensin olisi uskovien ylöstempaus, ja sen jälkeen aika jolloin kaikki uskovat olisi otettu pois maailmasta, mutta Kristus ei vielä olisi tullut tuomarina. On hämmentävää miten monimutkainen oppirakennelma tämän ajatuksen ympärille on rakennettu ja miten kanonisen aseman se on saanut esimerkiksi helluntailiikkeessä.

Mitä Raamattu sanoo?

Käyn ohessa lyhyesti läpi ne Raamatun jakeet, jotka selvästi todistavat perinteisen kristillisen uskonkäsityksen puolesta ja ne jakeet, joita yleensä siteerataan väärän opetuksen puolustukseksi.

Uskovan sielu pääsee Jumalan luo heti kuoleman jälkeen

Luuk. 23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.”
Apt. 7:59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: “Herra Jeesus, ota minun henkeni!”
Fil. 1:23 Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi

Kuolema on kuin uni ylösnousemuksen edellä…

1. Tess. 4:13 Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.

…ei kuitenkaan tiedoton tila, vaan tila, jossa uskovina kuolleilla on yhteys Jumalaan

1. Tess. 5:9-10 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. (KR1992 mukaan. Ajatus käännetty selkeämmin kuin KR1938 mukaan.)

Matt. 21:31-32 Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen: ‘Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien.”

Joh. 11:24-26 Martta sanoi hänelle: “Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”. Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. (Tässä Jeesus selväsanaisesti nuhtelee sellaisesta uskosta, joka tunnustaa ainoastaan uskon kuolleiden ylösnousemukseen viimeisenä päivänä, muttei tunnusta sitä, että Jumalaan uskovat elävät jo nyt, vaikka heidän ruumiinsa olisikin kuollut)

Luuk. 16:22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. (Aabrahamin helma lienee paikka, jossa vanhan liiton aikaan hurskaat saivat odottaa kunnes Kristus tuli ja aukaisi tuonelan portit, niin että hurskaat pääsivät taivaaseen.)

Marttyyreillä on kunniapaikka taivaassa

Ilm. 6:9-10  Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: “Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?”

Uskossa kuolleet rukoilevat taivaassa

Ilm. 4:10  lankeavat ne kaksikymmentä neljä vanhinta hänen eteensä, joka valtaistuimella istuu, ja kumartaen rukoilevat häntä, joka elää aina ja iankaikkisesti
Ilm. 5:14  Ja ne neljä olentoa sanoivat: “Amen”, ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.
Ilm. 7:11  Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
Ilm. 11:1  Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: “Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
Ilm. 11:16  Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
Ilm. 19:4 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: “Amen, halleluja!”

Jumalattomilla on kärsimys tuonelassa ennen viimeistä tuomiota

Luuk. 16:22-24 Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: ‘Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!’

Ylösnousemusruumiimme tulee olemaan Kristuksen ruumiin kaltainen

1. Joh. 3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Room. 6:5  Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

1. Kor. 15:20  Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.

1. Kor. 15: 21-23 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan

Myös jumalattomat herätetään viimeisenä päivänä

Dan. 12:2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Joh. 5:29 (…) tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

Uskovat temmataan Kristusta vastaan viimeisenä päivänä

1. Tess. 4:16-17 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Kristuksen tulemus on yllättävä

Matt. 24: 37, 40-41 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. (…) Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

Väärinkäsityksiä aiheuttanut jae

Jehovan todistajat pitävät tätä avainjakeena tulkinnassaan. He asettavat tämän jakeen kaikkia muita Vanhan ja Uuden testamentin jakeita vasten ja sen perusteella tahtovat kieltää ikuisen kadotuksen. Lievempi väärintulkinta jakeesta on se, että kielletään edesmenneillä olevan mitään tietoisuutta ennen ylösnousemusta. Sen sijaan, että tämän jakeen perusteella aletaan tekemään tyhjäksi muuta Raamatun opetusta, on luonnollista ymmärtää Saarnaajan sanoma näin: “Tuonpuoleisessa et saa tehdyksi sitä, mikä sinulta jää täällä tekemättä. Elä tämä elämä Jumalan yhteydessä, niin saat kuoleman rajan takanakin levon. Mitään salaista viisautta tai erityiskykyjä ei ole niillä, jotka ovat kuoleman rajan ylittäneet.” Saarnaaja käyttää runollista kieltä. On ylitulkintaa, että hän kategorisesti kieltäisi kaikenlaisen ajatuksen olemassaolon tuonelassa. On huomattava, että Saarnaaja puhuu vanhan liiton ajasta ja vanhan liiton aikaan – ennen kuin Kristus avasi tien taivaaseen – tuonpuoleinen ei ollut samanlainen Jumalan yhteyden kokemisen paikka, kuin se Kristuksen sovitustyön jälkeen uskossaan poisnukkuneille on. Saarnaajan pointti on kuvata tuonelan ankeutta, ei kieltää sen olemassaoloa.

Käsittelen tuhatvuotista valtakuntaa erillisessä artikkelissa. Jäikö joitakin tärkeitä jakeita tai pointteja puuttumaan? Kommentit tervetulleita.

Wille Huuskosen avauspuheenvuoro STI:llä Martin päivänä 10.11.2008 käydyssä vanhurskauttamisdebatissa.

Väärä vanhurskauttamisoppi vääristää koko teologian

Tämänpäiväisen väittelyn aihe – vanhurskauttamisoppi ylipäätään – on hyvin laaja. Olisimme voineet valita jonkin osa-alueen vanhurskauttamisopista, mutta itse ajattelin, että tällainen laaja aihe on kuitenkin mielenkiintoisempi – ainakin sen teesin kannalta, jonka ajattelin tässä ottaa lähestymistavakseni. Teesini on: väärä vanhurskauttamisoppi vääristää koko teologian.

Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista

Vuonna 1999 Suomen evankelis-luterilainen kirkko osana Luterilaista maailmanliittoa solmi yhdessä Rooman kirkon kanssa Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta, jossa ikään kuin tehtiin sovinto vanhurskauttamisoppia koskeneista historiallisista kiistoista. STI kunnostautui YJV:n ankarana kriitikkona ja kriittisten näkemysten kovuus ärsyttikin monia. Kieltämättä, kun YJV:tä lukee, tulee ihmetelleeksi, mikä siinä on niin pahaa, että sitä vastaan on niin ankarasti täytynyt hyökätä. Jos roomalaiskatolinen näkemys olisi tyhjentävästi ilmaistu kyseisessä asiakirjassa, olisi Yhteisen julistuksen saama kritiikki mielestäni kohtuutonta. Kuitenkin, samaan aikaan, kun roomalaiskatolisessa kirkossa on tapahtunut huomattavaa puhetavan muutosta – niin että helpommin voidaan löytää samoja säveliä luterilaisten kanssa kuin ennen – ovat edelleen ne samat opit, jotka Trentossa julistettiin voimassa ja yhä edelleen samat oppituomiot uskonvanhurskaudesta ovat voimassa. On mielestäni perusteltua sanoa, että YJV:ssä on enemmän kyse estetiikasta, kuin siitä, että näkemykset todellisesti olisivat muuttuneet.

Yksin uskosta vai usko ja teot yhdessä?

Luterilaisen kirkon ja Rooman kirkon ero vanhurskauttamisopissa tiivistetään toisinaan tällaiseen kysymykseen: pelastuuko ihminen yksin uskosta, vai tarvitaanko usko ja teot yhdessä? Vastakkainasettelu on klassinen, mutta ihan näin helpolla ei todellista näkemyseroa tavoiteta. Onhan nimittäin niin, että luterilainenkin yhtyy oikein ymmärrettynä apostoli Jaakobin sanoihin: “Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” (Jaak. 2:24) ja toisaalta katolilainenkin sitoutuu näille siteeratuille sanoille näennäisesti vastakkaisiin Paavalin lausumiin. Usein virheellisesti opetetaan, että luterilaisten mukaan olisi aivan yhdentekevää miten ihminen elää, kunhan hän vain uskoo. Roomalaiskatolisen näkemyksen opetetaan puolestaan usein virheellisesti olevan se, että ihminen pelastuisi yksin omilla teoillaan.

Synergismin varassa lepäävät kaikki Rooman kirkon erityisopit

Siteeraan teille yhtä Trenton kaanoneista, joka koskee luterilaisen uskonvanhurskausopin tuomitsemisesta: “Jos joku sanoo, että hyvillä teoilla ei ole vaikutusta vastaanotetun vanhurskauden säilymiselle ja vieläpä lisääntymiselle Jumalan edessä, vaan että nämä teot ovat yksinomaan vastaanotetun vanhurskauttamisen hedelmiä ja merkkejä, mutta eivät samalla sen lisääntymisen syitä: hän olkoon anathema, kirottu.”

Mitä tarkoittaa se, että ihminen voi omilla teoillaan lisätä vanhurskauttaan? Entä mitä merkitsee luterilainen käsitys siitä, että hyvät teot ovat vain meidän vanhurskautemme hedelmää? Jos tarkastelemme ainoastaan oppia vanhurskauttamisesta, ei välttämättä teologikaan ymmärrä, mikä ero käytännössä on luterilaisen ja roomalaiskatolisen näkökulman välillä. Sen sijaan, kun uskonvanhurskaudesta luovutaan ja tilalle luodaan synergistinen oppi siitä, että usko ja teot yhdessä tekevät ihmisen Jumalalle kelpaavaksi, tulevat apostoleille vieraan hapatteen mukana kaikki Rooman kirkon erityisopit. Synergismin varassa ovat kiirastulioppi, aneoppi, oppi hyvitysteoista ja oppi messu-uhrista. Kaikki nämä opit käyvät käsittämättömiksi silloin kun me hylkäämme synergismin ja pitäydymme siinä, että ihminen kelpaa Jumalalle uskovana. Ei ole mitään aste-eroja siinä, onko ihminen Jumalalle kelpaava vai ei ole, toisin kuin katolilaiset ajattelevat.

Mitä synergismi merkitsee yksittäisen ihmisen elämässä? Syntiä tehtyään ihminen voi mennä ripittäytymään, saada synninpäästön ja siirtyä kadotuksen alta takaisin kirkon helmaan. Rooman kirkon opin mukaan hän ei kuitenkaan ripittäydyttyäkään vapaudu syntinsä ajallisista rangaistuksista, vaan niitä hän joutuu sovittamaan hyvillä teoillaan täällä maan päällä tai sitten kiirastulessa puhdistumaan niistä.

Huomaatteko miten koko teologian kokonaisuus muuttuu aivan toisenlaiseksi? Eukaristiasta tulee armon aterian sijaan sovitusuhri. Hyvistä teoista tulee myös kiitosuhrin sijaan sovitusuhri. Näin kun pappi toimittaa ehtoollista, hän uhraa Kristuksen ruumiin ja veren ja hankkii tällä kirkolle ansioita, jonka perusteella joku voi sitten vapautua kiirastulesta.

Lain uskonnot ja evankeliumin uskonto

Franz Pieper Dogmatiikkansa ensimmäisissä kappaleissa puhuu uskonnon käsitteestä. Hän jakaa uskonnot kahtia: on olemassa lain uskontoja ja evankeliumin uskonto. Tämä ei ehkä uskontotieteellisesti ole tyydyttävä jako, mutta jos yhtään Pieperiä tunnette arvaatte hänen luokitteluperusteensa ja että kumman kirkon hän sijoittaa lain uskontoihin ja kumman evankeliumin uskonnoksi. Olen edellä esittänyt muutaman esimerkin siitä, että mitä merkitsee, kun uskonvanhurskaus hylätään. Silloin tilalle tulee uusi uhraaminen syntien rangaistusten hyvittämiseksi – siinä missä, Kristus lunasti meidät kadotuksesta, niin tarvitaan pyhien rukouksia lunastamaan meidät kiirastulesta. Vaikka tällainen kielenkäyttö tuskin tyydyttää katolilaista, niin tältä asia ainakin protestantin silmin näyttäytyy.

Aneet ja hyvitysteot naamioitua pelagiolaisuutta

Havainnollisena esimerkkinä siitä, miten väärä vanhurskauttamisoppi roomalaiskatolisessa kansanhurskaudessa näyttäytyy on ruusukkorukous, joka sinänsä ei edusta virallista dogmaa, mutta on kuitenkin aivan roomalaiskatolisen kansanhurskauden keskiössä. Tässä on roomalaiskatolisen kirkon suomenkielisiltä sivuilta otettu muutama ruusukkoon liittyvä lupaus, jotka uskomuksen mukaan pyhä Neitsyt Maria on pyhälle Dominicukselle antanut.

• Ruusukko on hyvin voimakas ase helvettiä vastaan.

• Ruusukko saa hyveet ja hyvät työt kukoistamaan sekä hankkii sieluille runsaasti jumalallisia armoja.

• Ruusukon kautta itsensä minun käsiini luottavat eivät joudu hukkaan.

• Kukaan, joka rukoilee ruusukkoani mietiskellen hartaasti sen salaisuuksia, ei koskaan jää epäonnen taakan alle. Hänen osakseen ei tule Jumalan viha eikä hän joudu kadotukseen kuolemalla valmistautumattomana.

• Toimitan viipymättä pois kiirastulesta ruusukkooni kiintyneet sielut.

Pelagiolaiset opettavat, että ihminen ei ole niin turmeltunut, etteikö hänellä olisi kyky ja näin ollen velvollisuus tehdä hyvää ja pelastaa itsensä hyvillä teoilla. Virallisesti Rooman kirkko tuomitsee pelagiolaisuuden, mutta opettaa kuitenkin, että kastetulla on Jumalan armosta vapaus joko tehdä hyvää, olla kuuliainen tai tehdä pahaa. Näin ollen ainakin minun nähdäkseni kastettua ihmistä tarkasteltaessa ero pelagiolaisuuden ja synergismin välillä on hiuksen hieno.

Syntinen ja vanhurskas

Vielä eräs koko teologiaa jäsentävä ero luterilaisen ja roomalaiskatolisen kirkon välillä on oppi synnistä. Katolilaisille ajatus simul iustus et peccator -opista, oppi siitä, että ihminen on yhtaikaa syntinen ja vanhurskas, on kauhistus. Niin kauan kuin ihminen on syntinen, hän ei voi olla täysin vanhurskas. Kun ihmisestä tulee todellisesti vanhurskas, hän ei enää silloin ole syntinen – ja toisin päin. Luterilainen ihmettelee, miten tämä voi olla mahdollista. Miten kukaan voi vapautua tekemästä syntiä ja olemasta syntinen? Vastaus, joka tekee asian ymmärrettäväksi luterilaisellekin on siinä, että rajaa siitä, mikä on syntiä ja mikä ei, on Rooman kirkossa laskettu. Sinä missä luterilaiset ajattelevat, että jo kaikki pahat ajatuksemme ja kaikki pahat impulssit, jotka eivät ole edes tietoisia, ovat itsessään jo syntiä, Rooman kirkko katsoo, että taipumus syntiin, konkupisenssi ei ole todellista syntiä. Vasta sitten kun ihminen toteuttaa sitä jollakin konkreettisella tavalla, hän syyllistyy todelliseen syntiin. Jos ihminen kovasti pinnistelee, hän voinee jättää kaikista karkeimpia syntejä tekemättä, mutta kovin omavanhurskaalta vaikuttaa elämä sellaisella ihmisellä, joka kuvittelee voivansa vapautua synnistä.

Raamatun ja isien todistus

Koska väittelymme on lyhyt, ja uskon vastauspuheenvuorossani palaavani vielä muihin Raamatun kohtiin, luen teille sitaatin Paavalin kirjeestä efesolaisille. Tähän on luterilaisen helppo yhtyä.

Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, (ette edes osittain!) ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:8-10)

Tässä kohdassa tulee hyvin esiin se miten Paavali toisaalta kirkkaasti kirjoittaa siitä, että meidän pelastuksemme on yksin Jumalan työtä, mutta toisaalta hän liittää hyvät työt kiinteästi kristityn elämään. Meidän kristittyjen tehtävä on tavoitella vanhurskasta elämää ja vanhurskaita töitä, mutta niillä me emme voi tuoda mitään lisää Jumalan vanhurskauteen.

Haluan lukea teille kaksi sitaattia varhaisen kirkon isiltä. Ensimmäinen sitaatti on paavilta, nimittäin pyhältä Kleemens Roomalaiselta vuoden 95 jKr. tienoilta.

Kaikki he [vanhan liiton pyhät] siis saavuttivat kunniaa ja ylistystä, mutta eivät omasta ansiostaan tai tekojensa varassa tai vanhurskautta harjoittamalla, vaan hänen tahdostaan. 4. Emme liioin mekään, jotka hänen tahdostaan olemme kutsutut Kristuksessa Jeesuksessa, tule vanhurskaiksi omassa varassamme emmekä viisautemme tai ymmärryksemme tai hurskautemme tai sydämemme pyhyydessä tekemiemme tekojen kautta, vaan uskon kautta, jonka kautta kaikkivaltias Jumala aikojen alusta asti on kaikki vanhurskauttanut.

(1. Kleem. 31:3-4)

Viimeinen sitaattini on kirjeestä Diognetokselle, joka on peräisin toisen vuosisadan puolivälistä.

Mikä muu olisi voinut peittää meidän syntimme kuin hänen vanhurskautensa? Kenessä muussa olisi ollut mahdollista meidän laittomien ja jumalattomien tulla vanhurskaiksi kuin Jumalan pojassa ja vain hänessä? Oi mikä ihana vaihtokauppa! Oi tutkimatonta luomistyötä! Oi odottamattomia hyviä tekoja! Monien laittomuuden piti hukkua yhteen ainoaan vanhurskaaseen, yhden ainoan vanhurskauden piti vanhurskauttaa monet laittomat. Entisaikana hän oli näyttänyt toteen, että meidän luontomme on kykenemätön saavuttamaan elämää, mutta nyt hän on osoittanut Vapahtajan, joka kykenee pelastamaan senkin, jolta kyky puuttuu. (Diogn. 9:3-6)

Vastauspuheenvuoro

Uskonvanhurskauden väärinymmärtäminen

Vaikka tämän väittelyn puitteissa ei ole mahdollista käydä syvällisesti läpi kaikkia niitä Raamatun kohtia, jotka Emil esitti väitteidensä tueksi, teen niistä joitakin huomioita. Päällimmäinen huomioni kiinnittyy siihen, että Emilin antiteeseissä luterilainen uskonvanhurskaus on edelleen ymmärretty väärin. Luterilaiset eivät opeta, että ihminen vanhurskautuisi demonien uskolla, sellaisella uskolla, joka on täysin ulkokohtaista. Sellaisella ihmisellä, joka uskoo kolmiyhteisen Jumalan olemassaoloon, mutta vähät välittää hänen käskyistään, eikä rakasta häntä, ei ole mitään vanhurskautta. Luterilaisetkin tuomitsevat sellaisen ulkokohtaisen uskon, josta Jeesus puhuu verratessaan fariseuksia kalkittuun hautaan. Uskon laadulla on merkitystä, kuten apostoli Jaakob kirjeessään kirjoittaa.

Vanhurskautus on vanhurskaaksi julistamista

Emil väittää, että forenssinen imputaatio on täysi uutuus kristikunnassa. Tämä väite on väärä. Vanhurskautus-sana tulee maallisesta oikeussalikielenkäytöstä raamatulliseen kieleen. Tämä merkitys käy vastaansanomattomasti ilmi muun muassa seuraavista jakeista:

Jes. 50:8 Lähellä on hän, joka minut vanhurskaaksi tuomitsee.

Sananl. 17:15 Joka jumalattoman hurskaaksi sanoo (kirjaimellisesti vanhurskauttaa jumalattoman), ja joka vanhurskaan soimaa jumalattomaksi, ne molemmat ovat Herralle kauhistus. (Biblian mukaan). Tässä kohden puhutaan siis nimenomaan deklaratiivisesta vanhurskaaksi julistamisesta inhimillisestä näkökulmasta

Ilm 15:4 Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet.

Vanhurskauttamisen ymmärtäminen niin, ettei se ollenkaan tarkoittaisi oikeussalivanhurskautta on filologinen mahdottomuus. Toki Raamattu puhuu myös vanhurskaista teoista ja kuuliaasti eläneitä ihmisiä nimitetään vanhurskaiksi – etenkin vanhan liiton pyhien kohdalla. Heprealaiskirjeen näkökulma asiaan on se, että nimenomaan usko sai heidät tekemään vanhurskaita tekoja – ja näiden pyhien ihmisten kohdalla vanhurskaus Jumalan edessä ei ollut heidän nuhteettoman vaelluksensa vaan Jumalan pelon ansiota.

Armo – anteeksiantoa vai vaatimusta?

On huomattava, että käsitys armosta on hyvin erilainen luterilaisessa kirkossa ja Rooman kirkossa. Luterilaisille Jumalan armo merkitsee ensi sijassa nimenomaan armahtavan tuomion julistamista – toissijaisesti Jumalan armollisuutta ja laupeutta, sitä mitä jumala armostaan meille antaa niin kuin armollinen kuningas. Katolilaiset häivyttävät ja hävittävät melkein kokonaan Jumalan armon siinä merkityksessä, että Jumala armahtaa, eli antaa kaikki synnit anteeksi

Yksi tärkeä perusperiaate luterilaisille on kiinni pitäminen tästä: kun Jumala armahtaa, niin Jumala antaa kaikki synnit anteeksi. Tämä kuulostaa itsestään selvyydeltä pyhäkoululaisellekin, mutta niin on, että synergistinen oppi sotkee tämän perustotuuden. Katolilaiset voivat sanoa, että kun ihminen kastetaan, hän saa kaikki synnit anteeksi niin ajassa kuin iankaikkisuudessa, mutta kun kastettu ihminen tekee syntiä ja tulee tuhlaajapojan tavoin Jumalan luo, ei Jumala riennäkään avosylin vastaan, vaan sanoo: ”Painu takaisin navettaa lakaisemaan ja sitten kun olet saanut hyvitystekoja riittävästi tehtyä, niin tervetuloa tänne minun hoviini. Niin ja jos et jaksa tehdä hyvitystekoja, niin voit hankkia aneita vaikkapa pyhiinvaelluksella.”

Emil toi puheenvuorossaan esiin joukon kohtia, joissa Jeesus sanoo ihmisille, jotka tahtovat kaikessa elää Jumalan tahdon mukaan: ”Ole vielä parempi ja vielä parempi ja vielä parempi.” Kokonaan Emil jätti huomioimatta sen kohdan, jossa apostolit ihmettelevät Jeesuksen sanoja: ”Emmehän me pysty olemaan parempia kuin nuo!” De facto Raamattua lukiessamme huomaamme kuinka heikkoja opetuslapsetkin olivat omassa pyhityselämässään. Pietari kielsi Jeesuksen ja myöhemmin puolusti judaistikristittyjen vääriä vaatimuksia. Hän teki syntiä monella tavalla, jopa kuolemansyntiä kieltäessään Kristuksen. Mitä Jeesus todella sanoi näille opetuslapsille, kun he olivat tuskastuneita vaatimuksesta olla yhä parempi ja parempi? Jeesus vastasi, että helpompi on kamelin mennä neulansilmästä, kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan.

Kuka sitten voi pelastua?

Silloin tällöin esitetään sellainen tulkinta, että tämä neulansilmä on jokin ahdas portti, josta kameli voi mennä, kunhan pudottaa punnuksensa. Mitään antiikin tekstimaailmasta nousevaa perustetta tulkinnalle ei ole, vaan sen on synnyttänyt nimenomaan synergistinen taikka sitten vapaiden suuntien edustama käsitys ihmisten kyvyistä. Jeesus sanoo, että ihmiselle pelastuminen on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Nyt katolilainen sanoo, että niin, se, että Jumalalle kaikki on mahdollista tarkoittaa sitä, että Jumala antaa sellaisen armon ihmiselle, että ihminen pystyy tekemään niitä pelastukseen vaadittavia hyviä tekoja. Tästä herää kysymys, että eikö apostoleilla sitten ollut Jumalan armoa, että he olisivat pystyneet Jeesuksen vaatimiin tekoihin. Miksi he tuskastuivat, vaikka olivat Jeesuksen lähimpiä ihmisiä? Minkä takia Paavali puhuu synnistä, joka hallitsee hänessä, vaikka häntä nimitetään pyhäksi. Olen ymmärtänyt, että jos joku julistetaan pyhäksi, se tarkoittaa sitä, että hän on päässyt suoraan taivaaseen, että hän on päässyt synnistä irti, eikä ole ainakaan kiirastulessa. Ainoa vaihtoehto lienee, että Paavali oli keskeneräinen pyhityksessä kirjoittaessaan kirjeitä ja myöhemmin elämässään pyhittyi sitten täydellisesti. Pelkistä apostolisista kirjoituksista tällaisten käsitysten johtaminen lienee mahdotonta.

Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.”

Monia hämmentää vanhojen kirkkojen tapa kutsua pappeja isiksi. Eikö Jeesus juuri kieltänyt niin tekemästä?

Jos otamme äärimmäisen jyrkän suhtautumisen näihin Jeesuksen sanoihin, huomaamme, että jo apostolit syyllistyivät siihen mitä Jeesus kielsi.

Paavali nimittää itseään Korintin seurakunnan isäksi

1. Kor. 4:15 “Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi”

Paavali puhuu siitä mikä on paimenen tehtävä: rohkaista seurakuntaa, kuin isä.

1. Tess. 2:11 “Niin kuin tiedätte, me kehotimme ja rohkaisimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan”

Paavali kutsuu Timoteusta, sekä Onesimosta hengellisiksi pojikseen.

Filem. 10 “vetoan sinuun poikani Onesimoksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut.”

1. Tim. 1:1-2 “Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, jonka Jumala, meidän pelastajamme, ja Kristus Jeesus, meidän toivomme, ovat määränneet tähän virkaan, 2 tervehtii Timoteusta, omaa hengellistä poikaansa. Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!”

2. Tim. 1:1-2 “1 Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli Jumalan tahdosta, sen lupauksen mukaisesti, jonka olemme saaneet elämästä Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, 2 tervehtii rakasta poikaansa Timoteusta. Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!

1.Kor 4:17 Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa;

Tapa periytyi vanhasta liitosta…

Tuom. 17:10 “tule minun isäkseni ja papikseni”

Tuom. 18:19 “lähde meidän kanssamme ja tule meidän isäksemme ja papiksemme”

1. Kun 6:21 Ja kun Israelin kuningas näki heidät, sanoi hän Elisalle: “Surmaanko minä heidät, isäni, surmaanko heidät?”

Luuk. 16:24 Ja hän huusi sanoen: ‘Isä Aabraham, armahda minua

…muttei ollut vastenmielinen apostoleillekaan.

Apt. 7:2 “Stefanos vastasi: ‘Veljet, kansamme isät‘, “

Apt. 22:1, “Miehet, veljet ja isät, kuulkaa, mitä minä nyt teille puolustuksekseni puhun.”

Room. 4:12 “12 Samoin hän on ympärileikattujen isä, jos nämä myös seuraavat sitä uskon tietä, jota isämme Abraham kulki ollessaan vielä ympärileikkaamaton.”

Room. 9:5 Heidän [israelilaisten] ovat isät

2. Piet. 3:4 Onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.

Vanhimpia kehotettiin kohtelemaan kuin isiä

1.Tim. 5:1 Älä vanhaa kovin nuhtele, vaan neuvo häntä niinkuin isää (Biblian mukaan)

Nämä Raamatun jakeet pakottavat pohtimaan Jeesuksen sanojen tarkoitusta. “Isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä.” Kaikkein jyrkimmän tulkinnan mukaan edes omaa perheenisää ei saisi kutsua isäksi.

“Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne.” Ja kuitenkin kuitenkin Paavali sanoo Kristuksen asettaneen toiset opettajiksi jne.

Löytyisikö oikea tulkinta-avain Jeesuksen opetukseen tästä: “Joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne”? Jeesus ottaa esimerkiksi fariseukset ja lainoppineet, joille hengellinen isyys merkitsi mahtailua ja Jeesus opettaa, ettei kukaan kristitty paimen saa ottaa sellaista paikkaa, jonka fariseukset ovat ottaneet. Jeesuksen tyylikeinona on hyperbola, eli retorinen liioittelu, minkä osoittaa kategorinen isä-sanan käyttökielto, jota hän tuskin tarkoitti kirjaimellisesti otettavaksi. Apostolit ymmärsivät opetuksen hyperbolaksi, minkä todistaa se, että he käyttävät Raamatussa nimityksiä isä ja opettaja, ja ettei myöhemmilläkään kristityillä ollut ongelmia nimittää paimeniaan isiksi ja opettajiksi, ennen kuin tietyt lahkot rupesivat 1500-luvulla lukemaan Raamattua hyvin yksioikoisesti. Yhdessä tapauksessa onneksi nämäkin lahkot arkijärjellään useimmiten ymmärtävät, että Jeesus de facto käytti hyperbolaa retorisena keinona. En ole ainakaan kuullut, että missään seurakunnassa olisi terapiakeinona ruvettu repimään silmiä irti, vaikka Jeesus tähän käskee. ”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois” (Matt. 5:29)

Jeesus opettaa kristillisestä rakkaudesta, jossa isät ovat palvelijoita. Kun me kristityt kutsumme rakasta paimentamme isäksemme emme tee niin korostaaksemme omaa alhaisuttamme ja papin ylemmyyttä, vaan samaan perheväkeen kuulumista. Juuri tällaisesta isyydestä Paavali puhuu oman paimenvirkansa kohdalla. Juuri tällaisina isinä me haluamme pappejamme pitää ja lapsen tavoin heitä sellaisiksi kutsua.

Kiistatonta on, että piispuus syntyi viimeistään 100-luvulla. Pyhä Ignatios Antiokialainen oli kiivas piispuuden puolustaja ja piispoilla oli tärkeä rooli kirkon yhtenäisyyttä puolustettaessa läpi vuosisatojen – varhaisessa mallissa piispoja tosin oli yhtä tiheässä kuin meillä on kirkkoherroja. Normaalioloissa ei ole mitään syytä hylätä piispan virkaa. Se on hyvä, erittäin varhainen kirkollinen järjestys. Raamatun aikaan jako piispan ja presbyteerin virkoihin oli kuitenkin vielä tuntematon. Asia käy ilmi seuraavista kohdista.

Apostoli Johannes kutsuu itseään presbyteeriksi.
2. Joh. 1:1 Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa, joita minä totuudessa rakastan – enkä ainoastaan minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet totuuden tuntemaan

3. Joh. 1:1 Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan.

Pietari kutsuu itseään presbyteeriksi ja kehottaa toisia presbyteerejä kaitsentaan
1.Piet. 5:1 Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
5:2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
5:3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina

Paavali nimittää presbyteerejä piispoiksi
Tit. 1:5 Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,
1:6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
1:7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,

Paavali nimittää jälleen presbyteerejä piispoiksi.
Apt. 20:17 Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat.
20:18 Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: “Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne;….20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

Presbyteerit ordinoivat Timoteuksen piispaksi.
1 Tim 4:14 Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi. [ks. myös 2. Tim. 1: 6.]

Miksi Raamattu sitten puhuu sekä kaitsijoista (episkopos), että vanhimmista (presbyteros)? Vastaus on siinä, että kun kristillinen paimenvirka asetettiin, sille piti löytää vastaava nimitys kreikan kielessä. Juutalaisille puhe vanhimmista oli tuttua uskonnollisista yhteyksistä ja kreikkalaisille puhe päältäkatsojista oli tuttua puolestaan maallisista yhteyksistä. Vasta apostolien ajan jälkeen nämä virat eriytettiin.

Pyrin tässä tarkastelemaan, mitä Raamattu puhuu virasta. Luterilaisina liitymme siihen vanhakirkolliseen käsitykseen, että vaikka kaikkien kristittyjen tehtävä oli alusta asti julistaa evankeliumia ja opettaa toinen toistaan uskon asioissa, asetti Kristus myös erityisen kaitsijan ja opettajan viran, jonka tehtävänä oli huolehtia oikeasta uskosta seurakunnassa ja palvella seurakuntalaisia. Pyrin listaamaan ohessa kaikki Raamatun jakeet, jotka suoraan tai melko suoraan puhuvat opettajan ja kaitsijan virasta. Olen luokitellut jakeet väliotsikoittain, mutta olen pyrkinyt siihen, etten ainakaan kovin radikaalisti tulkitse jakeita väliotsikoinnissa, vaan annan Raamatun puhua puolestaan.

Sana episkopos, joka tarkoittaa kirjaimellisesti päältäkatsojaa, eli kaitsijaa esiintyy Uudessa testamentissa muutaman kerran. Tämä sana yksiselitteisimmin viittaa heihin, joista me puhumme pastoreina. Sana presbyteros, vanhin, periytyy juutalaisesta kielenkäytöstä ja sillä viitataan Raamatussa usein juutalaiseen vanhemmistoon. Sana siirtyi myös seurakunnan käyttöön ja sitä käytetään useassa kohden synonyyminomaisesti kaitsijan kanssa.

Näiden lisäksi Raamattu puhuu opettajista ja johtajista. Voi olla, että opettajan virka ei aina tarkoittanut samaa kuin kaitsijan virka, mutta monessa kohdassa se näyttää olevan kaitsijan viran määreenä.

Apostolit asettivat miehiä kaitsijan virkaan seurakunnissa

(Act 1:21) Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme, 22 Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tuleman hänen ylösnousemisensa todistajaksi meidän kanssamme.”

(Act 14:23) Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.

(Act 15:22) Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;

(1Co 4:17) [16 Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.] Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.

(2Ti 4:5) Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

(1Ti 4:11) Tätä käske ja opeta.
(1Ti 4:13) Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen.
(1Ti 6:2) (…) Tätä opeta ja tähän kehoita.

Kaitsijoiden tehtävä oli edelleen valita sopivia henkilöitä kaitsijan tehtävään

(2Ti 2:2) Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

(Tit 1:5) Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat

Seurakunnissa oli kaitsijat

(Php 1:1) Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

(Act 20:17) Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat.

(Heb 13:24) Sanokaa tervehdys kaikille johtajillenne ja kaikille pyhille. Tervehdyksen lähettävät teille ne, jotka ovat Italiasta.

Apostoleilla oli Kristuksen asettama virka

(Act 20:24) En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen.

(2Co 4:1) Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,

(Luk 10:2) Ja hän sanoi heille: “Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
(Luk 10:7) Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.

(Act 1:17) Sillä [Juudas] oli meidän joukkoomme luettu ja oli saanut osalleen tämän viran.

(Act 1:24) Ja he rukoilivat ja sanoivat: “Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta [Barsappaan vai Mattiaan] sinä olet valinnut
(Act 1:25) ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa”.

(Act 10:42) Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.

(Mar 3:14) Niin hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan,

(Mat 10:7) Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ‘Taivasten valtakunta on tullut lähelle’.

(Mar 16:15) Ja hän sanoi heille: “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

(Mar 16:20) Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

(Luk 9:2) Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.

(1Ti 2:7) [Yksi on Jumala ja yksi myös välimies (...)] ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
(2Ti 1:11) jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.

(Rom 11:13) Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,

Kaitsijoilla on Kristuksen ja Pyhän Hengen asettama virka

(Act 20:17-18, 28) Mutta Miletosta [Paavali] lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat. Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: (…) Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

(1Co 12:28) Ja Jumala on pannut seurakuntaan ensin apostolit, sitte prophetat, senjälkeen opettajat, sitte voimalliset työt, jälleen parantamisen lahjat, avut, hallitukset, moninaiset kielet. (Biblia 1776 käännös)

(1Pe 1:12) Ja [profeetoille], koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

(Eph 4:11) Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi. (Biblia 1776 käännös)

(Col 4:17) Ja sanokaa Arkippukselle: “Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat”.

(2Co 5:18) Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
(2Co 5:19) Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
(2Co 5:20) Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

Apostoleilla oli sama vanhimman/kaitsijan virka, kuin asettamillaan kaitsijoilla

(Act 1:20) [Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta (...)] Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna: ‘Tulkoon hänen talonsa autioksi, älköönkä siinä asukasta olko’, ja: Ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa’.

(1Pe 5:1) Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä

(2Jn 1:1) Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa, joita minä totuudessa rakastan – enkä ainoastaan minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet totuuden tuntemaan -

(3Jn 1:1) Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan.

(Act 13:1) Ja Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja Saulus.
(Act 13:2) Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: “Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut”.

Seurakunnassa on useita virkoja, joista opettajan ja kaitsijan virka on yksi

(Rom 10:15) Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: “Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!”

(Rom 12:7) Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
(Rom 12:8) jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.

(1Co 12:5) ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama

(1Co 12:29) Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?

(1Ti 3:1) Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.

(Heb 5:12) Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.

(Jas 3:1) Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.

(1Pe 4:10) Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
(1Pe 4:11) Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.

Seurakunnan tulee pitää huoli kaitsijoistaan

(1Th 5:12) Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä,
(1Th 5:13) sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.

(1Ti 5:17) Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.
(1Ti 5:18) Sillä Raamattu sanoo: “Älä sido puivan härän suuta”, ja: “Työmies on palkkansa ansainnut”.
(1Ti 5:19) Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.

Seurakunnan kaitsijan on huolehdittava laumastaan kuin isä perheestään

(1Co 4:15) Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

(1Te 2:11) Niin kuin tiedätte, me kehotimme ja rohkaisimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan

(1Ti 2:12) mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.

(1Ti 3:4) [Seurakunnan kaitsijan tulee olla] sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
(1Ti 3:5) sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

(2Ti 4:2) saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

(Tit 1:6) [Jätin sinut Kreettaan sitä varten, että asettaisit joka kaupunkiin vanhimmat] jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.

(Tit 2:7) Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta

(Heb 13:17) Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.

(1Pe 5:2) [Vanhimpia teidän joukossanne kehotan] kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
(1Pe 5:3) ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
(1Pe 5:4) niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

Seurakunnan kaitsijan tulee olla lempeä ja nuhteeton mies

(1Ti 3:2) Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
(1Ti 3:3) ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,

(Tit 1:7) Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,

(2Co 6:3) Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,

Kaitsijan on palveltava seurakuntaa Kristus esikuvanaan

(Luk 22:26) Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.
(Luk 22:27) Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.

(Jas 5:14) Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

Seurakunnan kaitsijan velvollisuus on vaalia puhdasta oppia

(2Th 2:15) Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

(1Ti 4:16) Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.

(2Ti 4:3) [nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.] Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
(2Ti 4:4) ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
(2Ti 4:5) Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

(Tit 1:9) [Seurakunnan kaitsijan] tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.

(Tit 2:1) Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu

(Heb 13:7) Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa.
(Heb 13:8) Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
(Heb 13:9) Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.

*1.Kor 12:28 ja Ef. 4:11 käännökset on vuoden 1776 Biblian mukaiset, sillä se kääntää kyseiset jakeet tarkemmin kuin kumpikaan uudemmista Raamatun käännöksistä.

Sanan pappi etymologiasta

Raamatun käännöksemme käyttävät sanaa pappi merkityksessä “temppelipappi”. Tämän takia jotkut näkevät pappi -sanan käytön kristillisistä paimenista epäraamatulliseksi. Tällaisen johtopäätöksen tekeminen edustaa melko yksioikoista logiikkaa, sillä jos raamatunkäännöskomitea olisi päättänyt kääntää temppelipapistoa koskevat termit jollakin muulla nimikkeellä, ei mitään ongelmaa olisi. Suomenkielen pappi -sana on alunperin tarkoittanut nimenomaan kristillistä paimenta. Sanan alkuperä lienee slaavilaisissa kielissä oleva sana isä, papa. Katolisessa teologiassa kristilliset papit samastetaan vanhan liiton uhripappeihin ja heistä käytetäänkin nimitystä sacerdos. Tätä reittiä pitkin kristillistä paimenta tarkoittavaa suomenkielen sanaa pappi ruvettiin käyttämään myös vanhan liiton uhripapeista ja sitten pakanallisista papeista. Suomenkielessä sanalla pappi on siis kaksi merkitystä, eikä pappi sanan käyttäminen sen alkuperäisessä, kristillistä paimenta tarkoittavassa, merkityksessä voi olla väärin.